Maaperästä ja sen voinnista pienimuotoisen metsänhoidon ja laajemman metsätalouden ohjaamiseksi on tehty vähän kirjallisuutta, vaikka asia on merkittävässä asemassa kasvillisuuden ja puuston elinkyvyn jatkumon turvaamisessa.
Ilmastonmuutoskeskustelu on provosoinut niin alueellisen ruokaomavaraisuuden, kriisiturvan kuin laajemminkin maatalouskeskustelun mukautumisesta ja varautumismahdollisuuksista sekä keinoista muuttuviin olosuhteisiin.
Leena Valkeapää kirjoittaa kirjansa johdannossa: ”Yritän kuvata niin, että lukija voisi kokea tutkimukseni kuten taideteoksen, viipyä kertomassani ja tunnustella omia kokemuksiaan.”