Ympäristöterveys

Ympäristöterveys hahmottaa aiemman isoveljensä ympäristölääketieteen lailla ihmisen itsensä omalla toiminnallaan aiheuttamia, elinympäristöönsä kytkeytyviä terveydellisiä riskejä ja ongelmia. Vallitsevan käsityksen mukaan nykyihminen on ollut olemassa noin 100 000 vuotta. Koko evolutiivisen laji- ja sukukehityksen aikana ihmisen sekä laajemminkin Hominidien elimistö on sopeutunut tietynlaisiin mikro-organismeihin, loisiin ja kasvien haitta-aineisiin. Tämä sopeutuminen toki jatkuu, mutta sen nykyevoluutio ei ole kovin suoraa, osin markkinalääketieteenkin takia.

Kirjan ensimmäisessä luvussa esitellään terveyden vähimmäistasoajattelua esiteollisesta jaksosta tähän päivään. Yllämainittu juopa eliitin ja köyhien välillä on kasvanut radikaalisti kaiken aikaa, vaikka media lääketieteen uutisointeineen saattaa luoda ihmisille paljon seesteisemmän kuvan. Muuttunut ympäristö ja ravitsemus (myös suositukset) merkitsevät usein uudentyyppisten tautien ilmenemistä. Monet käsillä olevat ja orastavat muutokset eläinympäristössämme ovat uusia, eikä perimämme ole kohdannut aiemmin näiden mukana tuomaa evoluutiopainetta. Fysiologiset ja psyykkiset seuraukset, eri altistumisreittien kautta saattavat aiheuttaa kansantaloudellisestikin suuria vaikutuksia, mutta diagnostiikka kulkee jälkijunassa ja loppupeleissä vasta laki määrää näiden statuksen. Terveysvaikutuskäsite riippuukin siis yllättäen paljolti kulloinkin sovellettavasta lainsäädännöstä.

Ympäristöterveys. Toimittaneet: Helena Mussalo-Rauhamaa, Wendla Paile, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen. Duodecim 2007. 272 s.

Kirja ottaa yhdeksi entsyymisen manipuloinnin esimerkiksi kasvien jalostustoiminnan kautta poistetut kasvimyrkyt. Samaan evolutiiviseen esimerkkiin ei näemmä mahdu edelleenkään se rinnakkaisevolutiivinen ajattelu, että ihminen on kulkenut saman kehityksen käyttämiensä kasvien kanssa.

Joidenkin maanviljelyssä edelleenkin käytettävien torjunta-aineiden historia, sekä se miten muuttuneet tulkinnat ja vaikutusasteet käytettävillä aineilla ja yhdisteillä ovat kulloinkin muodostuneet, johdattaisi vertailemaan miten vaikkapa Suomen ja Ruotsin hyvin eri argumentein ja esimerkkitutkimuksin määräytynyt lainsäädäntö synteettisten kasvinsuojeluaineiden turvallisuuteen liittyvissä tekijöissä voikaan olla. Raha ja lobbaus on aina ollut merkittävässä asemassa puhuttaessa lainsäädännön muodostumisesta, yksityisestä rahallisesta hyödystä ja yleisestä turvallisuusluokituksesta. Valitettavasti eri alojen välinen tietojen yhdistely ja vertailu jää toisinaan omien kammien sisään. Ongelman hahmottaminen voisi olla ensi askel paremman kysymysasettelun pohjaksi, jotta viranomaistasolle saataisiin luotua toimivampi ja turvallisempi rakenne.

Toinen hyvä esimerkki vastaavasta yritysmaailman riskit ulkoistavasta tavasta on kaivosmaailmasta tutut esimerkit. Harjavallassa raskasmetallit ovat altistaneet paikalliset suurille terveys riskeille. Arkipäiväisimmillään tämä näkyy riskianalyyseissa sekä suosituksissa, joissa paikallisten harjoittaman omavaraistalouden (juurekset, vihannekset, marjat, jne.) kadmiumkertymät ovat niin suuret, että ne aiheuttavat mittavan altistumisen ja riskin. Kun samaan aikaan kalojen syöntisuosituksia rustataan harva se vuosi uudelleen, herää tokikin oikeutettu kysymys, millaisten riskien saattelemana ja mihin pisteeseen saakka jatkamme tätä "kehitystä"? Entä miten hoidamme homman tämän taitepisteen jälkeen? Suunnitelmia?

Viranomaiset pesevät kätensä pyrkimällä riskeistä tiedottamiseen ynnä muuhun toissijaiseen toimintaan. Riskitekijöitä koskeva lista on todella laaja ja kasvaa kaiken aikaa, koska valvottavia alueita ja käytäntöjä tulee jatkuvasti. Osa näistä näkyy viiveellä sisäisen kuormituksen muodossa tai jälkijättöisesti pohjavesiä käyttökelvottomaksi pilaamalla. Jotkin kemiallisista yhdisteistä säilyvät pysyvästi maaperässä ja lyhytaikaisesta ongelmasta tuleekin yllättäen pitkäaikainen riski. Toiset yhdisteet taas painuvat vettä raskaampina pohjavesi syvänteisiin kymmenien vuosien saatossa, mistä niitä on mahdotonta poistaa.

Osalta tutkijoista olisi voinut odottaa pitkän tutkijanuran tuomaa henkilökohtaista näkemystä, esimerkkinä maininta lisäaineiden saannin kansanterveydellisen ongelman poissulkemisesta, todeten vain että Suomessa on lisäainetutkimuksella pitkät perinteet ja sen takia lisäaineet eivät ole aikuisväestölle kansanterveydellinen ongelma. Suoliston mikrobisto on yksi elimistön tärkeimmistä ja altistumisreiteiltään suurimmista riskeistä, mutta sen synty ja kehitys sekä siihen vaikuttavat tekijät tunnetaan huonosti. Jo tämä tekee monien riskianalyysien virallistamisesta hyvin vajaan. Elintarviketeollisuuden toimesta ja lobbaamisesta johtuen, päivittäiseen ravintoon liittyvien riskien, aina erilaisten yhteiskuormitusten ja niiden kerrannaisvaikutusten mahdolliset terveysriskit hyssytellään viranomaispuolella,  koska kulloinenkin asetus ja säädös sanelee heidän toimia ja osin kommentointiakin. Yksinkertaisimpana esimerkkinä; sitä mitä ei tutkita, ei myöskään ole. Naiivia, mutta totta.

Pohjavesiteemassa nousee hyvin esille maaperän pilaantumisen pitkäaikaisvaikutukset, vaikka ongelmia aikoinaan aiheuttaneet kemikaalit ovat olleet poissa kuvioista jo 20 - 30 vuottakin. Aikajanallisesti tuo ei ole pitkä aika, se vain osittaa räjähdysmäisesti lisääntyneiden käyttökulttuurin ja sitä perässä seuraavan tutkimuskentän vuoronumeroleikistä. Toimivista yhden alan ylitse menevistä sovellutuksista on mainittava mm. geologisen tutkimuslaitoksen kartoitukset eri alueiden kallioperän kiviaineksien koostumuksista ja sitä kautta arseeni-, uraani- ja fluoridipitoisuuksistakin. Vielä kun samaan seikkaan suhteuttaa poikkeuksetta kaivonrakentamisen ainoana käytäntönä olevien porakaivojen keskimäärin n.20 x suuremmat esim. uraanipitoisuudet verrattuna maaperän pohjavesistä mitattuihin, ovat edellä mainitut tietokannat todella tärkeitä työkaluja.

Täysin mainitsemattomaksi aiheeksi kirjassa on jäänyt vanhoissa vesiputkissa käytetyt pinnoitteet, jotka ovat nousseet nykyään astetta suuremmaksi riskitekijäksi. Alaa ja siinä käytettävien kemikaalien oikeaoppista käyttöä kun ei ole valvottu läheskään tilanteen vaatimalla vakavuudella. MX-yhdisteiden tiedetään olevan eläimille karsinogeenisia, mutta niille ei ole siitäkään huolimatta asetettu terveysperusteisia käyttörajoituksia tai raja-arvoja. Suurimpana syynä siihen on vesilaitosten, tältä osin vajaaksi jäänyt tuotekehittely laitostensa suhteen. Nämä siis terveellisen käyttöveden kotimaassa, Suomessa.

Sienten käyttöön kirja avaa tutkimustietoa eri lajien cesiumpitoisuuksien kiertymisestä. Runsaasti cesiumia keräävien lajien pitoisuudet voivat olla yli satakertaisia sitä vähemmän kerääviin lajeihin verrattuna. Paljon cesiumia kerääviä lajeja on mm. mustavahakas, orakkaat, kehnäsieni, kangastatti, mustatorvisieni, suppilovahvero, haperot ja rouskut. Vähän kerääviä ovat mm. korvasienet, lampaankäävät, herkku-, punikki- ja voitatit sekä kantarellit. Valmistusmenetelmistä ryöppäys poistaa eniten sienen sisältämää cesiumia.

Laskeutumien vuosittaisen vaihtelevuuden, jo kertaalleen laskeumasta saastuneen maaperän liukenemisesta kirja ei tunne. Runsaat ja pitkäaikaiset sateet on liitetty tähän vahvasti ainakin riistaeläintutkimuksen puolella.

Luku riskien arvioinnista yllättää, koska se arvottaa asian ainoastaan varovaisuuden ja pelon käsitteiden kanssa painivien kansalaisten ja matemaattistesti asiaa hahmottavien tutkijoiden kautta. Ei puhettakaan että matemaattiset mallinnukset voisivat mennä pieleen, perusteeksi tässä tapauksessa yksikertaisesti riittää se että työkalu itsessään tulkitaan erehtymättömäksi. Nämähän tulisi pitää erillään toisistaan? Monissa tapauksissa riskiarviointi tehdään tuotteille/aineille, joita ei ole vielä käytetty suunniteltuun tarkoitukseen. Vasta viime aikoina on voimakkaasti nostettu esille riskien ja hyötyjen vertaaminen päätöksentekotilanteessa. Yhtäältä kirja myös myöntää että suuri osa havainnollisesta riskiarvioinnista perustuu vain muutamiin, tyypillisesti bakteereilla, soluilla tai eläimillä tehtyihin tutkimuksiin. Epidemiologisia tutkimuksia ei useinkaan ole saatavilla, arvioidessa uuden markkinoille pyrkivän kemikaalin mahdollisia terveysvaikutuksia. Lukuisat terveysvaikutukset, kuten syövät vaativat vuosien altistukset tai kehittymisajan. Kun päälle tulee vielä laittaa altistumisen ajankohdan sekä eri reiteistä riippuvat tekijät, on itse riskiarvioinnin suorittaminen tai rajaaminenkin varovaisestikin hahmotettuna yksi laaja riskitekijä lisää.

Riski on erittäin monimielinen käsite tai tulkinta. Eri taustaa omaavat ihmiset päätyvät hyvin erilaisiin tulkintoihin. Esim. talouselämässä riskinotto on määräävä tekijä. Taloudellinen ja biologinen riskianalyysi tulisi eriyttää jo rikosteknisestikin hyvin selvästi. Ehkä jopa riskin ja turvallisuuden arviointi tulisi selkeyttämisen vuoksi erottaa toisistaan?

Ei voida myöskään olettaa että aikaisemmat sukupolvet olisivat olleet meitä tyhmempiä tai me niitä viisaampia. Päinvastoin, nyt kuin ennenkin ovat urbaanit sukupolvet olleet usein tietämättömiä niistä muutoksista joita luonnonympäristössä tapahtuu, siitäkin huolimatta että kaiken logiikan mukaan tulevaisuuden uhkakuvien välttäminen tulisi olla lähtökohdiltaan paremmalla mallilla. Kirjan käsittelemiä aihealueita ja niiden yhteydessä mainittuja turvallisuusarvioita on analysoitu uusiksi, käytännössä kaiken aikaa. Tämän historian ja luottavaisen nykyisyyden välisen pohjan kirja unohtaa valitettavan usein kuulostaen hetkittäin jopa puhtaalta viranomais-/virkamiestiedotustorvelta. Silti tässä on kosolti tarpeellista tietoa sekä silmiä avaavaa aikaperspektiiviä. Kelle tahansa. Vaikka elintapamme altistaa meidät modernin talouden ja tieteen teorian nimissä haitallisille ja myrkyllisille aineille sekä yhdisteille, ei se poista sitä tosiseikkaa, että meidän tulisi hyväksyä tätä asetelmaa. Ja ainahan asiaa voi lähestyä pohtimalla, kumpi tuli ensin: muna vai kana...