Ylikuluttavien huojuva torni

Vihreän elämänsuojelun liiton (Vesl) seminaari Tampereella houkutteli salin täydeltä kuulijoita. Kyseessä oli liiton kuudes valtakunnallinen seminaari joka järjestettiin työväenmuseo Werstaalla 26.11.2011. Aiheena oli tällä kertaa kehitysutopian umpikuja ja länsimaiden kriisi.

Päivän puheenaiheita pohjusti Veslin puheenjohtaja Göran Ekström nostamalla maailman ongelmista keskeisimpänä esiin resurssien ylikulutuksen. Kulutuksen määrää havainnollistivat kuutiotornit. Rikkaimman viidenneksen kulutustaso on kuusitoista kertaa niin korkea kuin lopuilla maapallon asukkailla keskimäärin. Tämä ei ole reilua eikä kestävää. Kestämättömyys sai konkreettisen merkityksen kun pöydällä elintasoamme kuvaava torni huojui ja olisi romahtanut pienestäkin tönäisystä. Muutosta parempaan ei ole luvassa, sillä pyrimme kasvattamaan resurssitorniamme hampaat irvessä talouskasvun nimissä. Ekström huomautti, että toimintamme vaarantaa paitsi muiden lajien, myös ihmiskunnan tulevaisuuden.

Fossiilikapitalismin jalat pettävät ja selkä katkeaa

Filosofi Tere Vadén kuvaili länsimaisuutta ja kapitalismia sopeutuvaksi järjestelmäksi. Se pärjää ympäri maailman sopeutuen moniin luonnon oloihin ja kulttuureihin. Kapitalismin muuntautumiskyvyllä on kuitenkin rajansa ja tältä osin sitä voi verrata eläinten ruumiin muoto-oppiin. Esimerkiksi rotta, hiiri ja päästäinen jakavat jokseenkin samanlaiset mittasuhteet pitkän vartalon ja ohuiden jalkojen osalta. Nämä mittasuhteet eivät kuitenkaan olisi mahdollisia norsun kokoisella eläimellä. Jalat pettäisivät eikä selkä kestäisi. Olosuhteiden tai järjestelmän koon muuttuessa myös länsimaisella elämäntavalla on tietyt muoto-opilliset pullonkaulat, joiden on muututtava.

Nykyään finanssitalous ja johdannaismarkkinat heiluttelevat valtioiden ja jopa valtioliittojen taloutta. Parissa vuosikymmenessä poliittisten päätösten ja reaalitalouden vaikutus markkinoihin on pienentynyt. Markkinaspekulaatio on mennyt niin pitkälle että pörsseissä kauppaa käyvät huippunopeat automatisoidut tietokoneohjelmat. Ne saavat toisinaan aikaan sellaisia hintaheilahduksia, että pörssi joudutaan sulkemaan. Kysymys on siitä, sovitammeko valtiojärjestelmät ja reaalitaloudet villeihin johdannaismarkkinoihin vai päinvastoin. Tämä on  merkittävä kysymys ja ensimmäinen pullonkaula kapitalismille.

Vielä tiukemman pullonkaulan muodostaa energiakysymys. Edellisten vuosisatojen talouskasvu on ollut täysin riippuvaista fossiilisista polttoaineista, etenkin öljystä. Ilman öljyä eivät rahajärjestelmä, työnjako, tiede tai teknologia saa aikaan talouskasvua. Viime vuosina fossiilisten polttoaineiden tuotantoa ei enää ole voitu lisätä ja se pakottaa kapitalismin suuriin muutoksiin. Samalla haaveet korvaavista energianlähteistä ovat osoittautuneet utopiaksi. Nykymuotoinen fossiilikapitalismi on siis tiensä päässä ja länsimaiden kestämätön elintasotorni huojuu uhkaavasti. Öljyn rooli osana ihmiskunnan kehitystä pakottaa kehitysoptimistit ja kehityskriitikot arvioimaan monia perusoletuksiaan uudelleen.

Geenitekniikan utopiat ja karu todellisuus

Solubiologi Liisa Kuusipalo kertoi geenimuunteluun liittyvistä riskeistä. Muuntelun luvataan tuottavan parempia satoja, kestävämpiä lajikkeita ja terveellisempää ruokaa. Kuitenkaan geeneistä ei tiedetä kaikkea ja muuntelu tuottaa tosinaan odottamattomia tuloksia. On tehty havaintoja siirtogeeneistä, jotka ovat siirtyneet kasveista maaperäbakteereihin tai kulkeutuneet pitkiä matkoja siitepölyn mukana. Teknologia on vielä tuoretta ja kokeita tehty vähän. Pahin pelko on, että jokin hallitsematon vaikutus voisi päästä valloilleen, mikä vaarantaa ekosysteemit ja ihmiset.

Kyse on myös politiikasta ja vallankäytöstä. Kun kasvin perimää on keinotekoisesti muunneltu, se muuttuu patentoitavaksi omaisuudeksi. Tämä on loputon rahasampo maailmassa, jossa väestö ja ruoankulutus lisääntyvät. Väite, että geeniteknologia poistaisi nälän maailmasta on myös monella tavalla kyseenalainen. Positiivista on se että maailman pelloista on vasta kolme prosenttia gm-viljeltyjä. Olisikin helpointa luopua geenimuuntelusta jo alkumetreillä.

Geenitekniikka on osa laajempaa maailmankatsomuksellista asennetta: Ratkaiseeko tiede kaikki ongelmamme? Kuinka pitkälle voimme viedä luonnon teknologisen hallinnan? Tunnemmeko todellakin riskit ja ovatko ne hallinnassa? Kuusipalo muistutti että ihmiskunnan kehitystä voi arvioida muillakin mittareilla kun teknologialla.

"Mennään metsään ettei mennä metsään"

Tähän mottoon tiivistyy taiteilija Miina Äkkijrkän mietteet maailman menosta. Hän kuvaili elävästi mitä tarkoittaa luonnosta ja ihmisistä vieraantuminen:

– Olen esitellyt ulkosalla taideteoksiani kaupunkilaisille, jotka talvella hytisevät pikkukengissä ja paljain päin. Hattua ei voi pitää ettei kampaus mene pilalle. Sopivampi vaatetus olisi saappaat, pipo ja pilkkihaalarit. Tämäkö muka metsäläiskansaa?

– Nykyään internetissä keskustellaan ummet ja lammet mutta todellisuudessa ihmisiä ei kehdata lähestyä tai koskettaa. On oltava yhdessä oikeasti, tässä ja nyt. Siihen voi kuulua ujostelu, röyhkeys, punastelu tai piereskely, ne ovat ihmisten aitoja ominaisuuksia. Lähimmäisenrakkauden tilalla on nykyään tekopersoonallisuuksien tekosanoja. Jokainen luo itsestään internetiin huolitellun julkisivun.

Tanssii tähtien kanssa ei Äkkijyrkkää kiinnosta, hän katsoo mieluummin oikeita tähtiä yötaivaalta. Tähtien lisäksi taiteilijaa ovat inspiroineet autojen romupellit, jotka ovat saaneet uuden elämän lehmiä esittävinä taideteoksina.

– Kaiken tarvitsemani elämiseen ja asumiseen olen saanut kaatopaikalta, Suomessa heitetään niin paljon tavaraa pois.

Äkkijyrkkä on tunnettu itäsuomenkarjan eli kyyttöjen puolustajana. Kyyttöjä ei arvosteta, koska ne eivät tuota maitoa, kuten muut rodut. Tämän uhanalaisen nautarodun puolustaminen on vaatinut paljon työtä ja moneen kertaan on jaksaminen ollut koetuksella.

Ihmiskunta ei havahdu, vaan luhistuu

Pentti Linkola huomautti että maailman ongelmiin suhtaudutaan usein vähätellen: sukupuuttoja on ollut ennenkin ja maapallo on vain pieni osa universumia. Tämä on elämän mitätöintiä ja nihilismiä. Toinen virhe on katteeton optimismi mikä on pahempaa kuin pessimismi koskaan. Linkolan oma näkökulma on päinvastainen. Tämä planeetta ja sen elämä ovat koko maailma. Sen säilyminen tai tuhoutuminen ovat peruskysymyksiä. Ihmiskunta törmää moniin mahdottomuuksiin ja lopullista luhistumista voidaan vain viivästyttää. Keskeisin ongelma on väestöräjähdys. Sen lisäksi parlamentaarinen demokratia estää tarpeeksi tehokkaan päätöksenteon ja lopulta energiakriisi tekisi niidenkin päätösten toteuttamisesta mahdotonta.

Ihmiskunnan tulevaisuus on hiipuvaa selviytymistaistelua, joka loppuun asti nakertaa elonkehää ja hävittää muita lajeja. Ei pahuuttaan, vaan säilyäkseen hengissä. Elämänhalu ja -ilo ovat voimakkaita tunteita jotka jokainen tuntee sisällään ja jonka koko elollinen luonto jakaa. Elämän jatkaminen, edes lyhyt lisäys, on aina tavoittelemisen arvoista. Rakkaudesta elämään syntyy suuri suru kun ymmärtää että se on katoamassa.

Linkola kertoi, että tuskin enää kirjoittaa julkisuuteen ja eräänä syynä on juurikin toivon hiipuminen. Nuorempana uudet näkökulmat ja usko muutokseen antoivat kirjallista luovuutta. Tulevaisuuden luonnonsuojelijoiden on oltava esimerkkinä muille ja vältettävä lasten hankkimista. Vaikka tieto lisääntyy, jatkossakin vain pieni vähemmistö nousee puolustamaan luontoa. Suurin osa ei yksinkertaisesti halua tai jaksa ajatella niin valtavia ongelmia.