Vihreä SAK

Hallituksen Sanansaattajan pääkirjoitussivu on aitiopaikka niille, joilla on jotakin sanottavaa. Se on aitiopaikka myös niille, joilla ei ole mitään sanottavaa, mutta jotka haluavat sanoa sen Hallituksen Sanansaattajassa.

SAK:n elinkeinopoliittinen asiantuntija Pia Björkbacka kirjoittaa lehden Vieraskynä-tekstissä ”Kestävä kehitys ei etene ilman työntekijöitä” näin: ”Talouden rakennemuutoksen välttämättömyys on yleisesti tunnustettu tosiasia.”

Kuinka ehkäistä tilanne, jota voisi nimittää kirjoittajan ja lukijan väliseksi keskusteluksi? Yksi hyvä keino on kaivaa taskusta vihreä kasvu -kortti, tunnustaa näin itsekin, että talouden rakennemuutos ei ole yleisesti tunnustettu tosiasia, ja vaikka olisikin, emme halua sitä. Kuka idiootti haluaisi lopettaa lentämisen, kun on saanut juuri tuttuja New Yorkista, Bostonista, ja mihin niillä koneilla nyt pääsee!

Björkbacka kertoo lukijalle, että YK:n ympäristöohjelman mukaan vihreään talouteen voidaan siirtyä luomalla vihreitä työpaikkoja. Hauska ajatus. Luodaan vihreitä työpaikkoja. Vähän kuin lunta.

”Hei, mitäs te teette? Vähänkö kivan näköistä.” ”Me luodaan vihreitä työpaikkoja! Tulkaa tekin mukaan! Me ollaan SAK:sta!”

Björkbacka on oikeassa siinä, että työelämässä tarvitaan toiminnan läpäisevä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuus. Yhtälö on tosin tätäkin selvästi hankalampi: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuus tarvitaan kaikessa toiminnassa. Jos vuoteen 1959 juuttunut SAK olisi korruptoitunut YK, joka voi pöpistä rauhassa itsekseen aseman vessassa, eikä kukaan välitä, Björkbacka olisi voinut sanoa asian ääneen.

Maailmanlaajuinen sosiaaliturvan vähimmäistaso. Kannatetaan. On sovittava vihreiden ja laadukkaiden työpaikkojen määrän huomattavasta lisäämisestä vuoteen 2015 mennessä. Ei kannateta. Luonto ei kestä laadun tätäkään määrää. Otetaan käyttöön maailmanlaajuinen rahoitusmarkkinavero, joka toisi lisätuloja vihreän talouden rahoitukseen. Aikalisä. Eikö olisi kätevämpää räjäyttää maapallo kerralla tuusan nuuskaksi?

Ja tässä se viimein tulee, lause, josta ympäristöliike ja sen hännystelijät on tehty: ”Ihmistä ei pidä syyllistää sen perusteella, miten hän hankkii elantonsa. Mikä tahansa työpaikka voi olla vihreä, jos se toimii energiatehokkaasti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.”

Ja lipputangot voisivat kukkia, jos niillä olisi siihen vaadittava kyky.

Luonnon raiskaaminen loppuu vasta sitten, kun ihmiset päättävät lopettaa sen. Päätöstä ei tee eliitti. Ei ole olemassa ennakkotapausta eliitin purkamasta hyväksikäyttöjärjestelmästä. (Kysymys peruskoulun päättöluokkaisille: jos eliitti purkaisi nykyisen järjestelmän, purkaisiko se silloin itse itsensä?)

Vaikka ei uskoisi, ihminen ei ole 8-vuotiaan lapsen Kiinassa valmistama pehmolelu, joka menee rikki, kun sille välittää asioista rehellisen kuvauksen. Ihmistä on syyllistettävä siitä, mitä hän tekee. Jos joku vierittää laivan kannelta myrkkytynnyreitä Itämereen, hänet on syyllistettävä teosta, joka on järjetön. Jos SAK:n vihreän kehityksen kontra-amiraali ajaa kauppakassillaan reilua ylinopeutta ja jää verekseltään kiinni, poliisi ei sano, että tällaista sattuu, meillä on varmaan tutka epäkunnossa.

Pähkinänkuoressa: 1. Palkkatyötä tehdään rahan vuoksi. 2. Rahatalous perustuu velkaan. 3. Paisuva velka merkitse yhä kiihtyvää luonnon ulosmittausta.

Jos WWF ei ole vielä löytänyt palvelukseensa uutta viestintäjohtajaa, katse kannattaa kääntää SAK:n suuntaan.

Luonto on jo pitkään odottanut yhdistävää tekijää, joka saa instituutiot istumaan samaan junaan, porskuttamaan kohti samaa päämäärää.

Yhdistävä tekijä on vihreä kasvu.