Viaton imperiumi

Kirjallaan Viaton imperiumi Hanna Nikkanen haluaa herätellä meitä suomalaisia pohtimaan, millä hinnalla yhteiskuntamme hyvinvointia rakennetaan. Hän muistuttaa, että yritysten tehtävä on painaa kulujaan alas ja maksimoida voittojaan. Hyvä tahto ja epäitsekkyys eivät kuulu yritysmaailmaan.

Erityisen pahoja ongelmia syntyy, kun yrityksen pääkonttori pysyy pohjoisessa, mutta tuotanto siirtyy etelään. Tieto epäkohdista kaivoksilla, tehtailla ja plantaaseilla ei tavoita eurooppalaisia aktivisteja ja tiedotusvälineitä. Julkisuus pohjoisessa olisi tarpeellista, jotta poliitikot, osakkeenomistajat ja kuluttajat saisivat tietoa väärinkäytöksistä.

Hanna Nikkanen: Viaton imperiumi. Rauhanpuolustajat & Into Kustannus 2010. 204 s.

Nikkasen kuvaus siitä, miten Suomeen tuodaan halvalla metallia kongolaisista kaivoksista, on puistattavaa luettavaa. Täällä on jätetty ympäristötuhot, lapsityövoiman käyttö, vaaralliset työolosuhteet ja konfliktit huomiotta vain, jotta edullisen raaka-aineen tuontia on pystytty jatkamaan. Kongolaisten turvapaikanhakijoiden on epätoivoisesta tilanteestaan huolimatta ollut lähes mahdotonta päästä Eurooppaan, koska voittoisan liiketoiminnan jatkuminen on edellyttänyt silmien sulkemista heidän hädältään.

Nokia Siemens Networksin Iraniin toimittamiin verkkojärjestelmiin perehtyessään Nikkanen tuli samalla tutustuneeksi, miten laajalle televerkkojen rutiininomainen tarkkailu myös täällä Euroopassa ulottuu. Systeemi perustuu verkkoon rakennettuihin tietoturva-aukkoihin, joiden tarkoituksena on tarvittaessa mahdollistaa viranomaisille salauksen ohitus. Valtiot ovat velvoittaneet verkkoja rakentavat yritykset jättämään nämä aukot. Palveluntarjoaja, jonka verkosta nämä ohituskaistat puuttuisivat, rikkoisi siis lakia.

Tällainen systeemi toimii niin kauan kuin viranomaiset ovat verrattain luotettavia. Kaikissa maissa ei kuitenkaan ole demokraattista hallintoa ja riippumatonta oikeuslaitosta. Myös niiden maiden kansalaisten, joiden viranomaiset eivät tällä hetkellä käytä aukkoja väärin, kannattaisi muistaa, ettei tilanne välttämättä ole pysyvä.   

Kirjan kolmas aihe on metsäteollisuus Etelä-Amerikassa. Suomalaisruotsalaisen Stora Enson eukalyptusplantaasit tuhoavat pampan ekosysteemiä ja vievät viljelykelpoista maata paikallisilta asukkailta.

Vuonna 2008 paikalliset viljelijänaiset osoittivat mieltään eukalyptusplantaasin laidalla. Mielenosoitus päättyi sotilaspoliisin hyökkäykseen. Kun kuvia hyökkäyksessä mukiloiduista naisista levisi maailmalle, pahoitteli Stora Enso tapahtunutta Suomen ja Ruotsin tiedotusvälineissä. Brasiliassa anteeksipyyntöjä ei sen sijaan kuultu. Pahoittelut siis osoitettiin hyökkäyksen kohteiden sijaan osakkeenomistajille.

Stora Enson suurin osakas on Suomen valtio. Omistajana valtio ei ole muita tahoja eettisempi. Nikkasen mukaan ”sijoittaessaan pörssiyhtiöön Suomen valtio käyttäytyy kuin mikä tahansa muu sijoittaja: se toivoo sijoituksensa tuottavan rahaa” .

Hanna Nikkanen sai tänä vuonna Valtion tiedonjulkistamispalkinnon tutkivasta journalismista. Viime vuonna Euroopan komissio myönsi hänelle syrjinnän ja köyhyyden vastaisen journalismin erikoispalkinnon.