Valkoselkätikka
Lintujen ystäviä hemmotellaan. Linnut lumen valossa (Tammi 2011) ja Lintukuvauksen käsikirja (Docendo 2011) ovat tuskin päässeet kunniapaikalle kirjahyllyyn, kun Kimmo Martiskainen ja Kimmo Taskinen tarjoilevat rautaisannoksen harvinaista valkoselkätikkaa.
Valkoselkätikan levinneisyysaluetta ei tunneta tarkasti. Linnun voi löytää melkein mistä tahansa Norjan ja Japanin välissä – paitsi Ruotsista, josta laji on kadonnut. Euroopassa on satoja tuhansia valkoselkätikkoja, suurin osa Venäjällä.
Kimmo Martiskainen (teksti ja taulukot), Kimmo Taskinen (kuvat): Valkoselkätikka. Moreeni 2011. 208 s.
Lajin pesintätilasto näyttää hyvältä, mutta nousevaan käyrään liittyy ongelma: vuosituhannen vaihteen jälkeen lisääntyvät pesälöydöt liittyvät lajin seurannan tehostumiseen. Valkoselkätikan pesää on vaikea löytää. Vuonna 1994 varmistettiin 11 pesintää, vuonna 2011 varmistettuja pesintöjä oli 101.
Kysymykseen, kuinka monta valkoselkätikkaa Suomessa on, Kimmo Martiskainen vastaa näin: ”En pidättele epätieteellistä valkoselkätikan kannanarviotani. Jos löytäisimme joka kolmannen tikan pesän, olisimme mestareita ja tikkapareja olisi vähintään kolmesataa.”
Lahopuuta sisältävien luonnontilaisten metsien muuttuminen yhden lajin puupelloiksi on valkoselkätikan suurin uhka. Kasvava uhka on energiapuun tarve, joka muuttaa valkoselkätikan ruokailumetsät ”teidenvarsien hakepuukasoiksi”.
Kirjassa rengastetaan kovasti valkoselkätikkoja. En ole koskaan ymmärtänyt rengastamista. Miksi linnut eivät saa olla rauhassa? Miksi niitä seurataan, analysoidaan, merkataan ja lasketaan? Miksi ihminen sörkkii joka paikassa?
Rengastamista vakuutetaan harmittomaksi toimenpiteeksi. En jaksa uskoa helppoon selitykseen, joka vain perustelee ihmislajin toimintaa, ei linnun oikeutta elää rauhassa.
Entä jos meitä ihmisiä rengastettaisiin – pyydystettäisiin verkolla, lyötäisiin kihlat nilkkaan, punnittaisiin, mitattaisiin, kuvattaisiin, ihmeteltäisiin, päästettäisiin taas ”vapaaksi”, kohti seuraavaa tarkistuspistettä?
Kimmo Martiskainen kertoo kirjan alkusanoissa, että ei ole biologi eikä tutkija, ”tikanlentojen päässä tiedemiehestä, jonka repussa painaa tiedon ja vastuun taakka. Olen lintuharrastaja ja rivirengastaja, joka monien tapahtumien ja valintojen kautta kiinnostui valkoselkätikasta. Tämä on minun juttuni.”
Hieno kirja linnusta, jota useimmat meistä eivät koskaan näe luonnossa.
Kommentit
Rengastamisesta
Outoa, että kirja-arvostelun kirjoittaja ei kirjaa luettuaan ymmärtänyt esittämiään kysymyksiä rengastamisesta? Niihin kyllä vastaukset olivat tarjolla. Lisäksi valkoselkätikan menestystarinan taustalla näyttelee värirengastaminen ja lintujen yksilöllinen tunnistaminen, ilman uudelleen pyydystämistä, isoa roolia. Kirja oli kyllä erinomainen niin teksteiltään kuin kuviltaankin. Lisäksi Kimmo Taskisen mielenkiintoiset, yllättävätkin kuvakulmat ja erinomainen taitto toivat kirjaan eloa.
Rengastus
Rengastuksen arvostelijat eivät useinkaan osaa kertoa, kuinka he itse hankkisivat ne perustiedot, joita tarvitaan esimerkiksi valkoselkätikan suojelussa. Kuinka he selvittäisivät kannan kuolevuuden, dispersion, ja monta muuta asiaa, jotka ovat olennaisia tietoja kun jonkin lajin suojelutarvetta ja tapoja arvioidaan.
Kirja-arvion kirjoittajan ajatuksista voi saada jonkin käsityksen, kun lukee uuden (2/2012) Elonkehän. Siinä hän Jouko Valtaojan haastattelussa esittää, että tiedon lissäntyminen tekee meistä "tyhmenpiä". Eli, jos emme tietäisi valkosekätikasta mitään, ei olisi suojelutarvetta, ja kaikki olisi hyvin. Useimpien kohdalla vain on valitettavasti niin, että jo peruskuolussa saamme liikaa tietoa maailmasta, emmekä kykene siksi pitämään päätämme pensaassa ja ja välttelemään uutta tietoa meitä ympäröivästä todellisuudesta.
Kirjoita uusi kommentti