Ui vastavirtaan - tilaa Elonkehä!

Puhdasta objektiivisuutta ei ole olemassa. Vaatii harvinaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä edes pyrkiä neutraaliin ilmaisuun. Ajatteleva olento on jo lähtökohtaisesti puolueellinen ja ajattelee asiat omalta kannaltaan, koska siihen tarkoitukseen ajattelun kyky on alunperin evoluutiossa kehittynyt. Ihminen miettii asiat lähtökohtaisesti ihmisen kannalta ja delfiini delfiinin kannalta.

Vain harvat ovat kehittäneet ajatteluaan niin pitkälle ja objektiiviseen suuntaan, että edes yrittäisivät käsittää tosiasioita sellaisenaan, mahdollisimman laajasti, eikä vain lyhyesti omista lähtökohdistaan. Hekään eivät voi siinä täysin onnistua koska ovat rajallisia. On äärimmäisen työlästä edes havaita oman ajattelun urautuneisuutta ja puolueellisuutta, saatikka onnistua irtautumaan siitä edes osittain. Olen valinnut tämän saavuttamattoman tavoitteen yhdeksi arvoistani. Koska objektiivisuus on mahdoton päämäärä, tärkeintä on itse pyrkimys eli ajattelun suunta.

Varsinaisia lobbaajia ovat aktiivisesti toimivat ihmiset, jotka eivät pidä objektiivisuutta ja neutraalia ilmaisua edes periaatteellisesti arvokkaina asioina tai eivät huomaa omaa puolueellisuuttaan: "Koska objektiivisuus on mahdotonta, ollaan sitten häpeilemättömän subjektiivisia ja katsotaan kaikki omalta kannalta. Muu olisi kuitenkin teeskentelyä." Tällöin he ovat joko valinneet puolueellisuuden tietoisesti TAI edistävät puolueellisia mielipiteitään sen enempää asiaa miettimättä.

Ehkä minäkin olen häpeilemättömän subjektiivinen ja vain tekopyhä yrittäessäni olla objektiivinen. Mikä minä olen arvioimaan omaa puolueettomuuttani? Miten subjekti voi edes yrittää olla objektiivinen?

Luonnon suojelussa asetelma on mielenkiintoinen. Moni ympäristöaktivisti aivan tahallaan ja tarkoituksella hehkuttaa kaikkensa luonnon puolesta sen enempää tarkistamatta aina onko kukin asia välttämättä tosiasiallisesti juuri niin kuin sitä ajetaan, kunhan ollaan luonnon puolella tai ainakin omasta itsestä tuntuu siltä. Ei silläkään ole väliä, jos tulee hehkutettua luontoa vahingoittaen kunhan itsestä tuntuu, että puolustetaan täysillä. Vaaditaan vaikka mahdottomia, eikä sitten saavuteta mitään ja menetetään oma uskottavuus. Annetaan luonnon suojelijoista kiihkoileva mielikuva, josta myös realistinen ja tehokkaampi aktivismi voi kärsiä. Lobataan siis täysillä luonnon puolesta ja tarkoitus pyhittää keinot, mutta tehdäänkin vahingossa hallaa omalle asialle.

Toisaalta luonnon tärkeydelle löytyy ylivoimaisen painavat tosiasialliset perusteet. Luonnon suojelua voi siis edistää erittäin voimakkaasti myös kiistattomin asia-argumentein. Tällaiseen lobbaamiseen haluan itsekin osallistua. Onko tämä sitten neutraalia lobbaamista? Puhdas objektiivisuus sinänsä on edelleen mahdotonta, mutta ei se estä löytämästä painavia tosiasioita luonnon puolustamiseksi.

Niin, ja vaikka ne perusteet olisivat tosiasiallisesti kiistattomat, niin toki toisesta leiristä silti löytyy kiistäjiä. Ihminen tietysti kiistää senkin, mikä on kiistämätöntä. Järkeä typerämpi voi olla vain toinen järki, tunnetta erehtyväisempi vain toinen tunne.

Lehtien lukijoiden kuluttajansuoja lobbaavassa maailmassa on kriittinen lukutaito. Ei pidä uskoa mitä lukee vaan tajuta, että kyseessä on kirjoittajan tai julkaisun rahoittajan mielipide. Kun kirjoittaa itse, ei pidä uskoa mitä kirjoittaa, vaan ymmärtää, että kyseessä on oma mielipide.

Elonkehä lobbaa ja mainostaa joka sivulla maailman tärkeimmän ja ainoan asian eli luonnon puolesta.

"Jos käsillä on vain teksti eikä lukija ole itse voinut tarkastella käytännön tilannetta, mitkä ovat onnistuneen tulkinnan mahdollisuudet?"

Erittäin hyvä kysymys. Tulkinta on jo tekstissä (kuten Sakari kuvaili) rajoittunut. Se on subjektin tuote. Tulkinta ei ole ehkä koskaan kovin onnistunut, mutta onnistumisen todennökäisyys kasvaa olennaisesti, jos ympärillä on moniääninen, (itse)kriittinen keskustelukulttuuri. Voisi kuvitella, että mediassa itsekritiikki on keskeinen lähtökohta. Näin ei ole. Se on kummallista, jos median tehtävä on välittää ihmisille tietoa maailman tilasta.

Nähdäkseni meillä on edessämme iso haaste: rakentaa Suomeen keskusteleva kulttuuri. Pidämme esimerkiksi sanaa "kritiikki" lähtökohtaisesti negatiivisena. Tosiasiassa kritiikki on rakentava elementti. Poleemista väittelyäkin kartamme sen "aggressiivisuuden" vuoksi. Miksi? Kunnon väittely on parhaimillaan juuri sitä dynaamista, ihmisten välistä vuorovaikutusta, josta syntyy uutta ajattelua ja toimintaa.

Onnistuneen tulkinnan mahdollisuudet kasvavat käsi kädessä keskustelevan, kyseenalaistavan kulttuurin kanssa. Mikä tahansa teksti (puhuttu lause, kuva, jne.) toimii tällaisessa kulttuurissa vain vuorovaikutteisen keskustelun alkupisteenä.

(Ts. jos alkupiste on loppupiste, elät diktatuurissa.)

Jouko Kämäräinen