Tinkimaitoa ja luontoystävällinen sähköskootteri

Vantaalaisen navettarakennuksen seinään ilmestyi lappu: maa- ja metsätalousministeriön uusi asetus lopettaa tinkimaidon suoramyynnin.

Kysymys ei ole tietenkään tinkimaidosta. Kysymys on tehomaatalouden yksipuolistumisesta, sodasta ihmisen mieltä ja ruumiin terveyttä vastaan.

EU-byrokratia ja tukipolitiikka eivät ohjaa tiloja kohti monipuolista ruoantuotantoa. Ihanteena on energiaintensiivinen, tehokas, yksipuolinen, kemiallinen tuotantoprosessi, jonka toisesta päästä ei tupsahda pöytään ruokaa vaan kelvotonta täyteainetta.

Edes luonnonmukaisen ruoan ystävät eivät ole turvassa. Tiukka sertifiointi on jo osin syrjäyttänyt ruoan luonnonmukaisen tuotannon edellytykset. Luomutaloudesta on tullut teholuomutaloutta. Jatkuva hintasota ja viljelyn monokulttuuri eivät kunnioita ympäristöä tai yhteisön sosiaalisia arvoja.

Ainoa keino ratkaista tehomaatalouden ongelmat on siirtyä monipuolisiin, ravinteita kierrättäviin, paikallisiin tuotantojärjestelmiin. Ruoan ekologinen tuotanto on työvoimaintensiivistä (ja siten mahdotonta nykyisillä kustannusrakenteilla), joten ongelman saattavat ratkaista ruokapiirit – kuluttajien ja viljelijöiden välinen yhteistyö, joka tarjoaa kuluttajalle monipuolista, puhdasta ruokaa. Kun ruokapiiri ahertaa pellolla tuottamassa itselleen ravintoa, ratkeaa samalla viljelijän työvoiman tarve.

Jos emme halua palauttaa ruokaomavaraisuuttamme ja syödä ja juoda terveellisesti (myös sitä tinkimaitoa), ilman pelkoa erilaisten kemikaalien ja lisäaineiden yhteisvaikutuksista – emmekä ole liioin kiinnostuneita ruoan lähituotantoon liittyvästä sosiaalisesta kontekstista –, etenemme viljelyn monokulttuurin tiellä kohti tuotannon täydellistä tehokkuutta, tilannetta, jossa pääoman tarpeet ovat syrjäyttäneet lopullisesti ihmisten tarpeet.

* * *

Brasiliassa 4. – 6.6.2012 järjestettävä YK:n kestävän kehityksen konferenssi on teemoitettu vihreän talouden ja kestävän kehityksen ympärille.

Kuten Teppo Eskelisen Kehityksen loppu -kirjasta selviää, kehityksen tausta-ajatus on yksinkertainen: kun kehitys kehittyy riittävästi, meillä kaikilla on tarpeeksi tavaroita, ruokaa, terveyttä ja koulutusta. Köyhyys poistuu panostamalla kasvuun, investointeihin. Mitä enemmän kasvua, sitä vähemmän köyhyyttä.

Valitettavasti pelikenttä on pirstoutunut: kehitys tarkoittaa milloin mitäkin. Sama pätee vihreään talouteen. Mainostoimistojen rikkiviisaat propellipäät ovat omineet vihreyden. Kuluttamisesta on tehty ympäristöteko. Kuka tahansa voi kävellä kauppaan ja ostaa päästöttömän internetyhteyden tai luontoystävällisen sähköskootterin.

Rio+20 pyrkii saamaan jäsenmailtaan sitoumuksen kestävään kehitykseen.

Kun korruptoituneen YK:n korruptoituneet jäsenmaat ovat kuitenkin jo sitoutuneet talouskasvuun, poistuisiko kestämättömän kulutuksen ongelma yksinkertaisesti määrittelemällä kehitys kasvuksi?