Suomalainen selviytymisopas

Pasi Karoston ja Sanna Karppisen selviytymisopas alkaa termien ”survival”, ”survivalisti” puimisella. Sanojen ympärillä pyörii leimallisesti koko kirjan sisältö, vaikka asiaa voisi kuvata oman kieliperimämme mukaisesti myös "puhtaalla maalaisjärjellä". Myös jatkuva jenkkiläisten lyhenteiden käyttö kuvaamassa kulloistakin varautumistilannetta ei sovi omaan silmääni, eikä kielikuviinkaan.

Aikansa kutakin, ja osaltaan se näkyy myös ammennetuissa vaikutteissakin, totta kai. Ihmekös se, jos tämä maalaisjärki on leimallisesti jenkkiläiseen modernisaatioon kytketty?

Moderni survivalismin käsite on lähtöisin yhdysvalloista 1950/-60 luvuilta, ydinsodan varalta rakennettujen bunkkereiden ja elintarvikkeiden hamstrauksen muodossa. Tämän kylmään sotaan kytkeytyvän ajanjakson jälkeen on alettu puhua yleisemmin varautumisesta. Nykyään pyritään varautumaan myös pienempiin ja arkisempiin asioihin. Kirjan mukaan survivalismi voi olla yksikertaisimmillaan vaikka sitä että kotoa lähtiessä tarkistetaan että avaimet ovat taskussa. Liekö tämä sitten kaupunkilaistunut versio maalaisjärjestä?

Pasi Karosto, Sanna Karppinen: Suomalainen selviytymisopas – suunnittele, ennakoi, varaudu. Docendo 2011. 324 s.

Kirjan sisältö on suunnattu ajatuspohjaksi ja käytännön varautumisavuksi ihmiselle joka syystä tai toisesta kohtaa kriisin / hätätilan yhteiskunnallisten turvaverkkojen pettäessä. Uhkia on monenlaisia. Osaan niistä voi vaikuttaa suoraan, vaikka vääntö kestäisikin sitten sukupolvelta toiselle. Puhun nyt yhteiskunnallisten kriisien kärjistymisestä, sosiaalisten kudosten rapautumisesta, sekä päivittäin pönkittämästämme elintavasta. Tilanne, jossa kaikki kilpailevat samoin tasapainottomasti rajatuin ehdoin elämisen oikeuksista on kenen tahansa suurin uhka. Olemme myös erittäin persoja perustelemaan tämän luonnonlaiksi saakka, survivalistitkin.

Kirja käynnistyy hitaasti ja pitää sisällään valitettavan paljon toistoa. Moni kirjoitettu ohje olisi vaatinut sisältöä tukevaa kuvitusta. Turhat kamiinan ja tonnikalanpuolikkaat kuvituksina eivät anna mitään sisällöllistä arvoa kirjan informaatiolle. Nyt kuvallista antia katsellessa ensimmäiseksi mieleen tulee että kirjaa tehdessä kuvituksen valinta on tapahtunut jonkin valokuvatoimiston puolesta, itse asiayhteyksiin löyhästi liittyvillä turhilla otoksilla. Tuliporauksen yhteyteen liitetty kuva näyttää oman kitkatulien tekokokemuksen pohjalta, jos ei nyt virheelliseltä, järjenvastaiselta.

Jos tämän päivän tulevat vanhukset - eli me - olemme viettäneet lapsuuden ja aikuisiänkin epäsuorassa kontaktissa maalaisjärjen ja vaikka ravinnon tuotannonkin suhteen, uskallammeko edes miettiä, millainen täysin kädetön rasite tulemme olemaan niin elonkehälle kuin lähimmäisillemmekin? Ero tämän päivän vanhuksiin on huikea, heistähän suuri osa on kotoisin olosuhteista, joita omavaraistalous ja sodat ovat muokanneet. He ovat oikeasti monitaitoisia ja omatoimisia, toisin kuin me, jotka haluamme riistää heiltä tämän sekä siihen kytkeytyvän elämänhallinnan tunteenkin. Toivottavasti emme suojataksemme itseämme.

Kirjassa on kohtuullinen määrä tietopohjaisia virheitä. Niistä seuraavaksi joitakin: Koirille ei suositella lainkaan kyytabletteja. Kirjasta poiketen riistaa / eläimiä kaupungissa ammuttaessa / pyydettäessä ei pelkkä metsästyslupa riittäisi kovinkaan pitkälle. Survivalisti saattaa joutua menettämään aseensa kaupunki- ja taajama-alueita koskevien lakiryppäitten alla. Kirjoittaja harrastaa käsittääkseni metsästystä ja tällaista lipsahdusta ei olisi saanut kirjan kansiin päästää. Myös ravintotaloudellisesti hyödynnettävistä pienpedoista, aina oraviin saakka ulottuvista trikiinivaaroista, jne. olisi ehdottomasti pitänyt kirjoittaa maininta. Tällaisenaan meillä on kymmeniä tuhansia innovatiivisia hulluja laajemman kriisin pärähtäessä eteen.

Yksi erittäin tärkeä ja maininnan arvoinen seikka olisi ollut lapsille ja nuorille suunnattu ensiapu-pohjainen toiminta. Tämä lisää lasten turvallisuutta myös heidän keskinäisissä leikeissään. Mukaan kirjaan olisin laittanut vielä myös siviilien varassa toimivan vapaaehtoisen pelastuspalvelu esittelyn. Esimerkkinä eri maiden ea-sisältöä verrattaessa on miinusmerkkisenä tekijänä Suomessa siviileille opetettavan materiaalin suppeus. Olemme kurssipohjarajoitusten vuoksi valitettavasti monessa suhteessa viranomaisriippuvaisia tilanteissa, joissa siviilille ei haluta opettaa yksinkertaisia toimenpiteitä. Monipuolisempi taitoja sekä luottamusta siviilien toimintaan ei helpostikaan anneta pelastus, yms. organisaatioihin kuulumattomille. Lääkkeistä on nykyisellään tapana, mainostuksen välttämiseksi ja kilpailuasetelman väärinkäytöksen ehkäisemiseksi, mainita aina kolme eri hintaversiota.

Entä kaupunkien hulevesiin liittyvät ongelmat? Kaupunkikuviossa hylättyjen asuntojen ja rakenteiden pois jättämiseen kirjan sisällöstä tuntuu omituiselta. Myös dyykkamisosio on turha oppaan suppeasti listaamilla tiedoilla. Idätystä ei mainita lainkaan vähäisen ruokavarannon ravinto-arvon nostattajana. Entä sähköttömien ravinnon viilennysmenetelmien esittelyt - pelkkä maakellari ei välttämättä akuutissa tilanteessa paljoa auta. Varsinkaan kun nykyään monillakaan ei sellaista ole, saati että osaisi sitä käyttää.

Myös kaivoveden käyttöön liittyvät riskit, nykyisellään jolloin suuri osa kaivoistamme sisältää liian suuret nitraattimäärät, jää täysin ilman mainintaa, vaikka muuta veden hankintaa oppaassa esitelläänkin. Entä kriisiaikojen pohjavesialueet? Veden suodatukseen mainituista kaupallisista suodattimista löytyy malleja, jotka eivät ole täyttäneet testeissä kaikkien mm. patogeenien poistoa. Näistä testaustuloksista kirja ei mainitse mitään.

Lumen ja jään käyttö, mainiten sen suoriltaan käyttökelvottomaksi ja likaiseksi, sekä yllättäen nestehukkaan auttamattomana, on todella omituinen. Ymmärrän kivennäisten puutteen (korvattavissa) sekä lumen pyrkimyksen kerrostuksellisuuteen sekä vaihtelevien kelien tiivistämisvaikutukset, kuten maanpinnan rajaan muodostuvan osan, mutta kaikesta huolimatta, tai ehkä sen tiedon puutteessa, oppaassa onkin sitäkin lyhyemmät kiellot.

Loputtoman survivalismi-ajattelun ja lukijaan termin omakohtaisena kokemuksena ymppäämisen ohella kirja kestää tokikin lukemisen ja tarjoaa hyvin mielenkiintoisia ja yksityiskohtaisia tapauskertomuksia mm. Estonian onnettomuudesta. Kylmäsi. Mutta eikö tällaisessa tapauskertomuksessa, joka sisältää lisäksi paljon yksityiskohtia, tulisi olla ehdottomasti lähdeviitteet?

Valitettava pinnallisuus jatkuu perinnekäsitöitä esittelevässä luvussa. Samaan tilaan, useille tuttuja esineitä esittävillä valokuvilla olisi saanut kirjallisen opin määrää nostettua huimasti. Nyt nuo tuntuivat turhauttavalta tilan käytöltä, itsessään kuitenkin tärkeän asian ohessa ja tietopuolen jäädessä marginaalisemmaksi. Oinaspumppu ja rocketstove, yms. matalateknologiset keksinnöt loistivat poissaolollaan täydellisesti, sen sijaan kompuroista kuten muista sähköstä ja polttoaineista riippuvaiset laitteet saivat, jenkkikirjallisuudenkin mukaisesti, kaiken palstatilan. Peseytymisestä ja hygienian ylläpidosta poikkeusolosuhteissa olisi ollut erittäin hyvä mainita että iho ja päänahka mukauttavat eritystoimintaansa harvempiin pesukertoihin sekä pesuaineettomuuteen.

Myös jatkuva ympäristön aiheuttaman uhan painotus, vain parissa otteessa ihmisen aikaansaamaksi ongelmaksi haastaa mielikuvitusta: olisi todella mielenkiintoista, mikäli jotkin ruohonjuuritason ympäristönsuojeluorganisaatiot, talouskonseptia vuosikymmenet kritisoineet, opit alusvaltioina elävien kehitysmaiden ongelmista ympättyinä niihin parannuksina kehitetyistä sovellutuksista, jne. tekisivät vastaavalla sivumäärällä? Ainakin nämä tahot voisivat valottaa kirjoittajaa suomalaisten mm. kaivospatoaltaiden, sen viranomais- ja yritysriskiarviointien ulkopuolelle ulottuvan skenaarion äärelle. Riskejä on ja ne ovat suuremmat kuin virallisissa versioissa.

Ongelma edellisiin tulee tässä: kirjan tarjoamat ajatukselliset skenaarioharjoitukset ovat erottamaton osa kaikkea yhteiskunnallista turvallisuutta koskevissa teemoissa. Kirja vain on valitettavan pinnallinen tässä tehtävässään. Samansuuntainen piirre löytyy kirjassa yhtenä selitysmallina avatusta riskiyhteiskuntakäsitteestä. Se sivuuttaa täysin sosiologiset ja psykologiset pohjat ja tuntuu että selitys olisi tehty vain loiventamaan passiivisuuden hyväksymistämme.

Myös seuraava ajatusrakenne oli pakko nostaa esille kirjoittajan anarkiaan viittaavien kaaos- ja sortoteorioiden takia. Kehottaisin tutustumaan anarkismiin jo ihan puhtaasti terminäkin, jotta jatkossa moisilta kömmähdyksiltä vältyttäisiin. Pelko pelkona ja tieto tietona, kuten voisin kuvitella survivalistikin asioita viileästi analysoivan?

Kirja ei jostain syystä halua nostaa esille kummempaa yhteiskuntakriittisyyttä, vaan antaa pakan luhistua, käyttäen sen loppuun samoin eväin kuin kaikki muutkin, vaikka se tekisikin arjesta ja sen jälkeisestä ajasta entistä vaikeampaa? Mistä aineksista itse kullakin sitten muodostuu turvallisuus ja oman elämän hallintaan liittyvät teemat?

Luet kirjan tai et, niin on tärkeää muistaa, että hätätilanteessa on usein liian myöhäistä opetella. Kantapään käytölle on silloin vain vähän tilaa.

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa painosta. Toivottavasti ilman valtaisaa sivumäärää vievää toistoa, eli tiivistäen ja lopun täyttämillä käytännönläheisillä vinkeillä ja ohjeilla. Muualtakin, kuin kotimaan viranomaisohjeistuksista ja jenkkilän survival-generaattoreilta.

Talvivaaran keissistä olisi mielenkiintoista saada oma osionsa.