Sukupuolineutraali nisäkäs?

Ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu sen kieltäminen, että meillä olisi lajityypillistä käyttäytymistä. Erityisen kiivaasti nykyisin kielletään, että sukupuolella olisi minkäänlaista merkitystä ihmisen toiminnalle. Osa kiistäjistä on rintaliivejään polttelemaan unohtuneita feministejä, mutta on myös niitä, jotka kertovat perusteekseen ekologisuuden. Jostain syystä ekologiseksi nimitetään nykyisin esimerkiksi naisten huikeaa urakehitystä tai lapsen sukupuolen salaamista häneltä itseltäänkin.

Hyvä ystäväni kertoi minulle eräällä keskustelulistalla käydystä kiivaasta väittelystä, voivatko ”pörröeläinten säälijät” olla luonnonsuojelijoita. En ota tässä kantaa pörröeläinten säälimisen puolesta tai vastaan, mutta haluaisin keskustelua myös siitä, voiko feministi olla luonnonsuojelija. Omasta mielestäni feminismi on epäekologista, koska sen keskeisenä ideana on hamuta naisille kaikkea sitä, mitä he kuvittelevat miehillä olevan enemmän – rahaa, valtaa ja mahdollisuuksia pätemiseen.

Feminismi on lisäksi luonnonvastaista, koska se kieltää ihmisen biologian. Feministi ei hyväksy ihmisnaarasta, joka haluaa olla emo poikasilleen. Biologian vastaisuudesta huolimatta monet feministeistä ovat jollain oudolla tavalla päätyneet itsekin synnyttämään poikasia, osalla heistä on todennäköisesti jopa poikalapsia. Välillä ihmettelen, millaista elämää he urospuoliselle jälkikasvulleen toivovat.

Tosin feministien jälkikasvu saattaa olla ongelmissa sukupuolesta riippumatta. Sukupuolineutraali kasvatus on uusin villitys feminismiin taipuvaisissa piireissä.  Moni meistä muista on lastensa synnyttyä vilkaissut ensimmäiseksi vauvan jalkoväliä tarkistaakseen, tuliko tyttö vai poika. Väärin, sanoisivat nykyiset sukupuoliaktivistit, jotka yrittävät selittää, ettei lapselle saa tuputtaa sukupuolta saati olettaa, että hänellä sellainen olisi. Sukupuoli on heidän mukaansa jotain, jonka lapsi aikanaan valitsee itse ja vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi. Jos tällaisesta salamyhkäisyydestä ei aiheudu lapsille ongelmia, niin mistä sitten aiheutuu?

Myös mies voi olla feministi, ainakin esseisti Antti Nylén on ilmoittautunut sellaiseksi. Ihmisen biologian kieltäminen näyttää onnistuvan miespuoliselta feministiltä yhtä hyvin kuin aatesiskoiltaan. Luonto-lehden 3/2012 kolumnissa Nylén kirjoittaa, miten hänen toisella luokalla oleva lapsensa kysyi häneltä ruokapöydässä, mitä seksi on. Hän oli vastannut sen olevan halailua ja pussailua. Itseäni hämmensi kolumnissa vielä outoa vastaustakin enemmän se, ettei lapselle ollut oma-aloitteisesti ymmärretty kertoa seksistä.        

Seuraan satunnaisesti miesaktivisti Henry Laasasen blogia. Toisin kuin feministit, miesaktiivit ymmärtävät ihmisen biologiaa. Heidän ei ole vaikea myöntää, että vaistomme ovat kehittyneet tavoittelemaan vain seksiä, elossa säilymistä ja menestystä taloudellisessa, sosiaalisessa ja poliittisessa kilpailussa lajitovereiden kanssa, kuten biologi Jussi Viitala asian muotoilee. Laasanen naureskelee sellaisille aikamme ilmiöille kuin naistutkimukselle, sukupuolineutraalille kasvatukselle ja lutkamarsseille. Hän myös nostaa esiin miehiin liittyviä tasa-arvo-ongelmia, joiden olemassaolon feministit kieltävät.

Miesnäkökulma herättää vastarintaa, koska se on rehellistä eikä imartele naisia. Mutta miesnäkökulma on naisnäkökulmaa tasapuolisempi, sillä se ei pyri imartelemaan myöskään miehiä.

Kommentit

Sääli

Niin surullista kuin se onkin, erehdyit tökkäämään silmään jokaista aatteelleen uhrautunutta feministiä. Voit olla varma, sinut suljetaan jatkossa pois kaikista aktiivisista feministipiireistä.

Onneksi naisvihaaja Laasasen seurassa on tilaa.

Nämä naiselliset Antti Nylénit

Miesfeministi ihmettelevät joku päivä, että miksi nyt onkin kaikki pielessä vaikka olen esiintynyt juuri niinkuin feministisissä oppaissa sanotaan ja uskonut samoihin sosialistisiin feministitotuuksiin. Ei auta mikään. Nainen on saanut nyt tälläkertaa tarpeekseen naisellisesta feministi miehestä. Nyt pitää olla oikea luolamies. Siihen hommaan ei nyt vaan neitimäinen feministin nuoleskelia mies kelpaa. No, eihän siinä auta kuin nuolla haavansa ja alkaa palata todellisuude jos ei ole täysin feminismisosialismin aivopesemä. Sitten saattaa biologia ja laasanenkin jossain vaiheessa kiinnostaa...

En ole pyrkimässä piireihin

En ole koskaan ollut pyrkimässä aktiivisiin feministipiireihin, joten ei haittaa vaikka minut niistä suljettaisiinkin pois. En kaipaa muihinkaan piireihin. Seuraan ihmisen laumakäyttäytymistä mieluummin sivusta.

anna p

Kiitos Anna P.!

Kirjoituksesi oli niin naiseuden kuin miehuudenkin puolustus. Feministit ne niitä pahimpia naisvihaajia ovat. Tuntemani miehet rakastavat naisia.

Miksi täälläkin edes on feministejä? En usko, että syväekologiaa voi mitenkään ymmärtää, jos ei kykene ymmärtämään edes niin perusjuttuja kuin sukupuolia.

Harmi, että normaalit ihmiset joutuvat viemään huomiota muulta luonnonsuojelulta puolustautuakseen näitä keinotekoisia käsityksiä vastaan. Tietysti luonnon ymmärtäminen edellyttää myös miehen ja naisen eli ihmisen ymmärtämistä osana luontoa. Perimäaineksen vaihto seksuaalisuuden kautta on niin keskeinen osa luonnon järjestystä, että hymyilen itsekseni kun tästäkin joudutaan edes keskustelemaan.

Toisaalta ihmisen typeryyden ymmärtäminen on tärkeä osa ekologian ymmärtämistä. Muuten on vaikea hahmottaa ihmisen todellista suhdetta muuhun luontoon. Ihmisen tuhannet ismit, niin naisten kuin miestenkin, ja miljoonat virheet tekevät tuhojaan.

Valuuttavirtojen koko

Valuuttavirtojen koko maailmassa ei muutu olennaisesti, vaikka niiden ohjaajien sukupuolijakauma muuttuisikin. Sinänsä siis feminismi ei ole erityisen epäekologinen juttu, jos kohta ei erityisen ekologinenkaan.

Oikeastaan, jos halutaan näillä feminismin tapaisilla marginaali-ilmiöillä leikkiä ajatusleikkejä niin voisi ajatella jopa että miehekkäät naiset ja naiselliset miehet ovat hyvä juttu, sillä he vähentävät vaikutuspiirissään olevien ihmisten luontaista kiinnostusta parinmuodostamiseen ja lisääntymiseen eli omalta osaltaan jarruttavat ylikansoittumisongelmaa nimenomaan korkean talouden maissa :)

E.K.

Valuuttavirtojen koko muuttuu

Jos vaihdettaisiin naiset miesten tilalle nykyisessä järjestelmässä valuuttavirtojen koko muuttuisi, koska miehet eivät enää pääsisi kilpailemaan ja kasvattamaan sukupuolista statustaan varallisuuden avulla. Toki naisten keskenäinen tavaranhankinta kilpa on tämän parisuhdekilpailuyhteiskunnan moottori ja se pitäisi edelleen jollain tapaa systeemiä pyörimässä. Ilman miesten osallistumista tähän kilpaan, valuuttavirrat pienenisivät, mutta saattaa ola, että sitä ihmettä ei ihan pian tulla näkemään. Korkea status antaa miehelle uskomattoman kiinnostavuuden naisten silmissä.

Elämme maailmassa, jossa arvomme ja elintapamme juuret on kirjoitettu maatalouteen siirtymisen aikana. Perhe on syntynyt tuohon aikaan kun alkoi tulla tarve siirtää omaisuus seuraavalle sukupolvelle ja varmistaa, että jälkeläiset ovat omia ainakin teoriassa. Metsästäjä keräilijöillä ei ole ollut tarvetta muinoin perhe-elämään. Metsästäjä keräilijä heimoja on vielä jäljellä Amazonin ja Indonesian viidakoissa ja promiskuiteetti seksuuaalisuus on normaalia. Biopolttoaine plantaasit ja kaikenlainen luonnon riistäminen tekee näistä heimoista lopun todennäköisesti tällä vuosisadalla ja jonkun suurkatastrofin kohdatessa planeettaamme, on hyvin todennäköistä, että ilman näitä heimoja ihmislaji saattaa hävitä kokonaan, mikä ei nyt toki universumin mittakaavassa olisi kovinkaan merkittävä tapahtuma.

Tämä meidän kulutusyhteiskuntamme peruskivi muurattiin juuri maatalouteen siirtymisen aikaan kuten myös omistava parisuhde. Ihmisistä tuli esine joka voitiin omistaa ja rakkaudesta tuli omistussopimus. Samalla tuli huijau ja valhe ja petos. Ilman omistamista edellä mainituille asioille ei ole niin paljon käyttöä/suurta roolia. Muissa kulttuureissa ei ole kyetty samanlaiseen materialistiseen kehitykseen kuin länsimaissa ja länsimaissakin kehitys lähti liikkeelle kunnolla vasta kun uskonnon tiukka kuristus ote alkoi hellittämään 1700-1800 luvulla. Missään muualla tällä planeetalla ei ole vastaavaa tapahtumaa. Kukaan ei ole tietääkseni lähettänyt raketteja viemään luotaimia ympäri aurinkokuntaamme eikä liiemmälti ole käyneet kuussa. Nainen kilpailuttaa miestä ja miehet kilpailevat innoissaan ja nyt miehillä on teknolgia apuna. Ei tarvi enää pelkällä voimalla todistaa miehuuttaan. Kun yhteiskunnallinen status nousee, alkaa samalla nousta myös naisten kiinnostus miestä kohtaan. Lyhyesti sanottuna.

Tämä pätee juuri tähän meidän yhteiskunta systeemiin. Sama ei päde esimerkiksi promiskuiteettisiin heimoihin. Heillä ei ole samalaista kilpailutussysteemiä. Ei myöskään ole meidänlaisia tarpeita valtavalle turhalle tavaramäärälle/jätteelle.

jaa-a

"Jos vaihdettaisiin naiset miesten tilalle nykyisessä järjestelmässä valuuttavirtojen koko muuttuisi, koska miehet eivät enää pääsisi kilpailemaan ja kasvattamaan sukupuolista statustaan varallisuuden avulla. "

Tuo on pitänyt joskus aiemmin paikkansa. Vaan jos tarkastellaan tämän päivän aikuisia ja varsinkin nuoria kuluttajina, niin eipä näy enää merkkejä siitä että ainoastaan miehet kilpailisivat ylikuluttamisen mestaruuden kyseenalaisesta kunniasta vain saavuttaakseen vastakkaisen sukupuolen huomion. Eivät tämän päivän naiset enää jää siinä hommassa hopealle, vaikkakin henkilökohtaisen liikevaihdon kasvattamiseen heillä on varmasti joiltain osin erilaiset motiivit kuin miehillä.

Toisaalta myös miehillä näyttäisi olevan tänä päivänä tarve tyydyttää ihan vaan itseäänkin rahan tuomalla näennäisellä mielihyvällä. Se on seurausta nykyhetken henkisestä köyhyydestä, jonka vastapainona on ainoastaan materian hankkiminen ja ostettu extreme. Turhuuden markkinointikoneisto on onnistunut siis varsin hyvin, mutta huomionarvoista on se että koukkuun on jäänyt yhtä lailla miehet kuin naisetkin. Siksipä en usko että sukupuolten erot enää kovin dramaattisesti vaikuttavat ylikulutuksen luonteeseen tai määrään.

E.K.

Miespuolinen Tuksu

Eräs mies: "Toisaalta ihmisen typeryyden ymmärtäminen on tärkeä osa ekologian ymmärtämistä."

Juuri näin. Jos osaisimme katsoa ihmistä samalla tavalla ulkopuolelta kuin muita eläimiä, pystyisimme ehkä lopettamaan typerän käyttäytymisemme. Tosin tämäkin taitaa olla ylioptimismia.

Naiset ja miehet eivät koskaan voi olla tasa-arvoisia, koska evoluutio on kehittänyt lajimme suosimaan naisia. Toisissa oloissa lajin säilymiselle oli tärkeää, että vaaratilanteissa etusija annettiin naisten ja lasten pelastamiselle. Nyt olosuhteet ovat toiset - lajin säilymisen turvaisi parhaiten yksilöiden lukumäärän huomattava väheneminen - mutta edelleen meihin on koodattuna lisääntymiselle olennaisemman sukupuolen suojaaminen. (Urosten määrällähän ei ole lisääntymiselle samanlaista merkitystä, koska huomattavasti vähäisempi miesjoukko riittää takaamaan kaikkien naisten suvunjatkamisen.)

Feministit ottavat asiansa kovin vakavasti. Miesaktiiveilla on enemmän huumoria. Näitä kommentteja luettuani kävin pitkästä aikaa kurkkaamassa Laasasen blogia ja huomasin hänen esittelevän itsensä miespuoliseksi Tuksuksi. Tällaista itseironiaa haluaisin nähdä enemmän niin miehillä kuin naisillakin.

anna p.

Kasvupaineista supistumispaineisiin

Lähetin toimituksen kautta tällä keskustelualueella omalla nimelläni julkaistavaksi pienen sanaleikin otsikolla "Syövän alkuperä". Siinä on yksi (melko yleinen) näkökulma ihmiseen tämän "ulkopuolelta".

Valitettavasti ihmistä ei vielä auta oman lajinsa näkeminen ulkopuolelta vaikka sen näkisi ja ymmärtäisi aivan oikein. Ihminen on niin riippuvainen välineistään, kuten esimerkiksi kielestä, ajatuksista ja rahasta, että vaikka ymmärtäisi niiden olevan erheellisiä, ihminen ei pysty niistä irtoamaan tai niitä helposti korjaamaan. Tietysti vallitsevan vääryyden näkeminen on edellytys paremman haluamiselle ja voi sitä kautta motivoida.

On ensin keksittävä parempia ajatuksia, mihin paras tunnettu menetelmä on luonnontiede ja rajoitetusti myös humanismi, jonka ongelmana voi tosin olla liika ihmiskeskeisyys. Sitten on vielä saatettava nämä ajatukset valtavirtaan, mikä vaatii valtavaa markkinointi- ja myyntiponnistelua. Vallitsevien ajattelutapojen ja keinojen (kuten raha ja luonnon välineellistäminen) vääriksi osoittaminen on melko helppoa, mutta muutosta saadaan vasta kun keksitään ja pystytään myymään sellaisia parempia ajattelutapoja tilalle, jotka toimivat myös käytännössä.

Miehen ja naisen suhde ihmislajin kasvun taittumiseen ja alamäkeen on sikäli mielenkiintoinen aihe, että kestävää väestömäärää haettaessa voidaan joutua vuosikymmenien ajan toimimaan laajasti vastoin luontaista taipumustamme lisääntyä. Tämä tulee aiheuttamaan monenlaista painetta perheettömille ja perheille niin lasten hankkimiseen kuin vanhenemiseenkin liittyen. Ihanteellisessa tapauksessa lasten hoidon tarve vähenee voimakkaasti lasten suhteellisen määrän vähentyessä, mutta vanhusten suhteellinen osuus väestöstä kuitenkin kasvaa ja pysyy pitkään korkeana.

Ihmisten eliniän pitkittäminen lääketieteellisin keinoin on kyseenalaista supistuvassa yhteiskunnassa, jossa voimavarat ovat aikaisempaa tiukemmalla ja vanhusten määrä lisääntyy jatkuvasti suhteessa työkykyisiin. Toisaalta, eliniän pidentäminen ei muodostuisi niin pahaksi ongelmaksi, jos iäkkäämmät ihmiset pysyvät työkykyisinä pidempään. Pelkäänpä vain, että vanhusten eläkkeellä olemisen aika pitenee, jolloin tilanne voi kehittyä vaikeaksi.

Yhä useamman tehtäväksi tulee jäämään lasten hoidon sijasta vanhempiensa hoito. Yksin eläminen ja lapsettomat parit yleistyvät, jolloin heille jää enemmän aikaa toisille aikuisille, työlle ja toivottavasti myös vanhemmilleen.

Siirtymä tuskin onnistuu kovin siististi, joten elinkustannukset tulevat nousemaan ja monella tulee olemaan vaikeuksia pärjätä. Samojen hyödykkeiden hankkiminen tulee vaatimaan enemmän työtä, mutta toisaalta pitäisi olla mahdollista pärjätä vähemmillä hyödykkeillä. Lasten tekemisestä tulee kalliimpi ja riskipitoisempi päätös, mutta sitähän sen pitäisikin olla myös muun luonnon näkökulmasta.

Aihe epämiellyttävälle jutulle

Eräs mies: "Ihmisten eliniän pitkittäminen lääketieteellisin keinoin on kyseenalaista supistuvassa yhteiskunnassa, jossa voimavarat ovat aikaisempaa tiukemmalla ja vanhusten määrä lisääntyy jatkuvasti suhteessa työkykyisiin."

Hienoa, tulit juuri muistuttaneeksi minua aiheesta, josta voisin seuraavaksi kirjoittaa. Ihmisen eliniän pitkittäminen on nimittäin todellinen ongelma maailmassa, jossa meistä ei varsinaisesti ole pulaa. Jos joskus ehdin kirjoittaa tästä, tulee tekstistä vähintään yhtä epämiellyttävä kuin aiemmistakin kirjoituksistani.

anna p.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Fill in the blank