Suomen luonnonsuojeluliitto on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen valtioneuvoston päätöksestä myöntää Talvivaara Sotkamo Oy:lle lupa uraanin kaivos- ja rikastustoimintaan. Liitto vaatii ydinenergialain vastaisen päätöksen kumoamista. Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkavan mukaan valtioneuvoston päätös on tehty puutteellisten tietojen pohjalta.
– Päätös on syntynyt vastoin ydinenergialakia ja -asetusta. Lupaa ei olisi saanut myöntää yhtiölle, joka ei huolehdi edes helpommin hallittavista kemikaaleista, vaan pilaa niillä ympäristöä.
Ydinenergialaki velvoittaa, että toiminta on turvallista eikä siitä aiheudu haittaa ympäristölle. Vaikka myrkyllisen uraanin talteenottoa ei ole vielä edes aloitettu, Talvivaara-yhtiön toiminnan aiheuttamat ympäristöongelmat osoittavat, ettei näin ole. Yritys on korostanut, että kemikaalien kierto kaivoksessa on suljettu. Tämä ei ole onnistunut, vaan yhtiö on päästänyt kemikaalit suoloina vesistöihin. Uraanin talteenotossa kemikaalien kierto on ollut tarkoitus toteuttaa vastaavalla tavalla.
Ydinenergialain mukaan uraanimalmia rikastavan laitoksen sijaintikunnan on puollettava luvan myöntämistä. Sotkamo ei ole tehnyt näin. Kunta on päinvastoin todennut, että uraanin talteenotto voidaan aloittaa vasta sen jälkeen, kun jäteveden käsittely on hallinnassa ja haju- ja pölypäästöt on saatu poistettua kaivoksen ulkopuolisilta alueilta. Valtioneuvosto ei olisi saanut myöntää lupaa uraanin talteenottoon vastoin kunnan tahtoa.
SLL muistuttaa, että ydinenergialaki ja -asetus säätelevät uraanin maastaviennin ja luovutuksen luvanvaraisuutta. Talvivaara-yhtiön uraanihakemuksen liiteasiakirjoissa ei ole vienti- tai luovutuslupaa. Ydinenergialain 17 §:n perusteella uraanin luovutus kanadalaiselle Cameco-yhtiölle ei ole ehkä edes mahdollista. Toisin kuin yhtiön ja työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteissa kerrotaan, malmirikasteen ostaja Cameco ei valmista siitä itse ydinpolttoainetta, vaan myy rikasteen varsinaista isotooppirikastusta tekeville yhtiöille kolmansissa maissa. Jos Talvivaara-yhtiö ei kykene kontrolloimaan uraanimalmin kansainvälistä hallussapitoketjua, materiaali voi päätyä ydinaseisiin, ja köyhdytettynä uraanina ammuksiin.
Lisätietoja: SLL:n valitus KHO:lle Talvivaaran uraaniluvasta (26.3.2012).
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti