Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) on huolestunut kaivostoiminnan ympäristöongelmista. Talvivaaran myrkkypäästöjen lisäksi Raahen ja Oriveden kultakaivoksissa on havaittu toistaiseksi ratkaisemattomia jätevesiongelmia.
Nordic Mines haluaisi päästää Raahessa Laivakankaan kultakaivoksella jätevesiä luonnonvesiin. Vasta pari kuukautta kultaa tuottaneen kaivoksen keräysallas on jo liki täynnä, vaikka varsinainen purkuputki ei ole valmis. SLL:n paikallisyhdistys Raahen Seudun Luonnonystävät on jättänyt paikalliselle ELY-keskukselle vireillepanopyynnön toiminnan keskeyttämiseksi.
Vastaavasti Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. jätti 21.3.2012 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle muistutuksen Dragon Mining Oy:n ympäristölupahakemuksesta, joka koskee Oriveden kultakaivoksen toimintaa. Kaivoksesta pois pumpatuissa kuivatusvesissä on kohonneita pitoisuuksia typpeä, alumiinia, sulfaatteja, sinkkiä, nikkeliä ja kadmiumia. Tarkkailutietojen mukaan Ala-Jalkajärvessä ei ole enää kaloja eikä rapuja. Läheisessä Peräjärvessä kalojen lisääntyminen on heikentynyt. Luonnonsuojelupiirin mukaan kaivoksen toiminta on keskeytettävä.
Dragon Mining Oy on havitellut kultakaivostoiminnan aloittamista myös Valkeakoskella. Muualla Suomessa kultakaivoksia on suunnitteilla Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Forssassa. Osa niistä uhkaa luonnonsuojelualueita.
Pohjois-Karjalassa kultakaivokset ovat SLL:n mukaan muuttamassa maisemakuvaa erityisesti Karjalan kultalinjalla, jossa Endomines on avannut jo Pampalon kultakaivoksen Ilomantsiin. Ympäristövaikutusten arviointia tehdään viidestä uudesta avolouhoksesta. Lisäksi noin parikymmentä paikkaa on ollut valtausvarauksina esillä.
Avokaivoksissa louhitaan valtavia kivimassoja tavoiteltaessa pitoisuudeltaan alhaisia metalleja. Avolouhokset suunnitellaan lyhytaikaiseen käyttöön, ehkä vain kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen ne hylätään siirryttäessä seuraavan paikkaan. Luontoselvitykset jäävät kiireessä tekemättä.
– Jos toimintansa aloittaneiden kaivosten laiminlyöntejä katsotaan läpi sormien, ovat nyt ilmenneet epäonnistumiset ympäristönsuojelussa vasta alkusoittoa. Kansainväliset kaivosyhtiöt seuraavat viranomaisten päätöksiä. Jos lupaehtojen tai lakien rikkomisesta ei seuraa merkittävää taloudellista tai muuta vastuuta, on selvää, että kaivosala tekee jatkossakin heikkolaatuisia suunnitelmia ja jättää noudattamatta määräyksiä, SLL:n puheenjohtaja Risto Sulkava sanoo.
– Ympäristön pilaamisesta on seurattava rangaistus. Vain toiminnan keskeyttämiset ja tuntuvat taloudelliset sanktiot ovat oikea signaali väärään toimintatapaan. Luonnon säilyminen ja ihmisten terveys on turvattava.
Kaivosten päästöille ei ole keksitty Suomessa vielä teknistä ratkaisua. Louhitusta kivestä irtoaa sulfaattia ja niin sanotuista sivukivikasoista sitä liukenee vielä lisää luontoon. Mikäli kaivosbuumi etenee Suomessa nykyistä vauhtia, ilman että puhdistustekniikka on kehittynyt riittävän pitkälle, Suomen vesistöt ovat monin paikoin vaarassa.
Talvivaaran, Raahen ja Oriveden kaivosten haitta on ollut tiedossa sekä yhtiöillä itsellään että paikallisella ELY-keskuksella. Siitä huolimatta toiminta on saanut jatkua. Myöskään ympäristöluvat eivät ole olleet riittävän tiukkoja.
– Nyt havaitut ympäristöongelmat osoittavat myös, ettei ympäristölupaprosesseihin tule luoda toivottuja ohituskaistoja suurille teollisuushankkeille. Kaivosten ympäristövaikutuksia tulee selvittää nykyistä huolellisemmin jo ennalta ja valvoa muutenkin kuin elinkeinotoiminnan näkökulmasta.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti