Sisäasiainministeriö, valtioneuvoston kanslia ja ulkoasiainministeriö järjestävät 20.9.2011 ”kansallisen seminaarin”, aiheena väkivaltainen radikalisoituminen ja sen ehkäisy.
Lehdistötiedotetta lukiessa mielessä käväisi samanaikaisesti monta asiaa, muun muassa kommandopipoihin naamioituneiden mellakkapoliisien toimintaa Tampereen Mustavihreillä päivillä vuonna 1998 puolustanut sisäasianministeriön poliisiylijohtaja Reijo Naulapää, joka parinkin sisäministerin tuella vaati kansalaisille naamioitumiskieltoa. Naulapää perusteli vaatimusta mielenosoittajien ja sivullisten oikeuksien turvaamisella.
Suomessa ei typeryyttä ole kriminalisoitu, joten poliisiylijohtaja Mikko Paatero ehdotti Suomeen vuonna 2008 koulupoliisijärjestelmää.
Yksi seminaarin teemoista on selvittää, mikä synnyttää ja ruokkii ääriajattelua.
Voidakseen vastata kysymykseen uskottavasti ei tarvitse olla Ulkopoliittisen instituutin, yliopiston tai ulkoasiainministeriön asiantuntija, ei liioin Naulapää tai Paatero. Elonkehä-lehden päätoimittajuus riittää.
Välinpitämätön, väkivaltainen hallinto ruokkii ääriajattelua. Yhteiskuntamme toimintalogiikka perustuu tuhoavaan kasvuun. Se on jo itsessään väkivaltaista ääriajattelua. Jos koululaitoksen tehtävä on tuottaa yhteiskunnan palvelukseen tottelevaisia, työteliäitä, kritiikittömiä, äänestäviä rivisotilaita, voimmeko olettaa, että he ovat olennaisesti erilaisia kun heitä tuottava sairas, luontoa järjestelmällisesti ympäriltämme tuhoava järjestelmä?
Annan sisäasiainministeriölle, valtioneuvoston kanslialle ja ulkoasiainministeriölle ilmaisen vihjeen: Järjestäkää seminaari, jossa kysytte toisiltanne, kuinka on mahdollista, että koulutuksen ja työelämän väkivaltakoneisto ei tuota psykopaatteja liukuhihnalta? Millä ihmeellä voi perustella, että jotkut meistä ovat vielä terveitä, järjestelmässä, joka on erikoistunut tuottamaan pahoinvointia?
Pahoittelut verkkolehden päivityksen myöhästymisestä. Minun oli vastuullisena päätoimittajana valittava sienten keräämisen ja verkkolehden välillä. Verkkolehti hävisi, ennen kuin äänestys ehti alkaa. Kirjoitan tätä keskellä kehyksiin pingotetuilla hyttysverkoilla lepääviä herkkutatin siivuja.
Arvoisat väkivaltaiseen radikalismiin uponneet tutkijat ja ministeriöiden virkamiehet! Tehkää itsellenne tiistaina 20.9. palvelus, repikää yhdentekevät PowerPoint-esitykset, joissa ette sanallakaan puutu omaan mielettömään toimintaanne (tai edustamanne organisaation hulluuteen) ja menkää sienikorin kanssa metsään.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti