Se aika vuodesta
Hyväntekeväisyysjärjestöjen on turha soittaa minulle. Vaikka sattuisinkin vastaamaan puhelimeen, loppuisi keskustelu lyhyeen, sillä minulla ei ole tapana rauhoittaa omaatuntoani rahaa lahjoittamalla. Feissarit tajuavat yleensä jo ilmeestäni, ettei minua kannata lähestyä. Tosin muutama vuosi sitten, kun olin perheeni kanssa kaupungilla, yksi uskaltautui kysymään, olisiko minulla hetki aikaa lapsille. Melkein nauroin hänelle päin naamaa – useampaan vuoteen en ollut käyttänyt aikaa juuri muuhun kuin lapsiini.
Mutta yhtä minäkään en pysty välttämään. UNICEF järjestää kouluissa kävelyitä, joissa käytetään niin taitavasti hyväksi laumassa syntyviä sosiaalisia paineita, että joudun kerran vuodessa vastentahtoisesti avaamaan kukkaroni nyörejä. En todellakaan haluaisi maksaa siitä, että UNICEF pystyy jatkossakin pyörittämään massiivista organisaatiotaan enkä edes siitä, että afrikkalainen lapsi pääsisi kouluun, jonka en usko lisäävän hänen onnellisuuttaan. Maksan vain ja ainoastaan sen vuoksi, etteivät omat lapseni joutuisi häpeämään sitä, että heidän UNICEF-kävelykuoristaan puuttuu sponsoriraha.
Juuri nyt on se aika vuodesta, jolloin lapset kävelevät rahaa UNICEFille. Noin viikkoa ennen varsinaista tapahtumaa kouluissa näytetään tunteisiin vetoava elokuva kehitysmaiden lapsista ja kerrotaan, että nämä eivät saa käydä koulua, vaikka haluaisivat. Sen jälkeen oppilaille annetaan kirjekuori, johon on tarkoitus kerätä sponsoreiden nimiä ja lupauksia siitä, paljonko nämä antavat rahaa jokaisesta kävellystä noin kilometrin pituisesta kierroksesta. Tämän jälkeen oppilaat kilpailevat keskenään paitsi saamillaan sponsorilupauksilla myös kävelemillään kierroksilla.
En vähättele kehitysmaiden lasten ongelmia. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että 12-vuotiaan tytön on sittenkin parempi olla koulussa kuin naimisissa. Silti minusta on röyhkeää ajatella, että länsimaisessa elämäntavassa ja koulujärjestelmässä olisi jotain sellaista, jota kannattaisi viedä muualle. Jos sen sijaan, että tarjoamme elämänmalliamme muille, luopuisimme siitä itse, saattaisimme auttaa kehitysmaiden asukkaita pysyvämmin.
Olen myös sitä mieltä, että kehitysmaiden lasten lisäksi UNICEF voisi olla huolissaan länsimaisista lapsista. Järkyttäviä elokuvia olisi mahdollista tehdä myös esimerkiksi Suomen koululaitoksesta ja kilpailuyhteiskunnan nurjista puolista muutenkin.
Lapsia puolustavan UNICEFin pitäisi suunnata kritiikki myös itseensä. Onko oikein käyttää koululaisia palkattomina feissareina? Eikö ole arveluttavaa, että luomalla sosiaalisia paineita UNICEF pakottaa vanhemmat osallistumaan keräykseen? Ollaanko UNICEFissa lainkaan pahoillaan siitä, että sponsorien keräämisessä epäonnistunut oppilas joutuu mahdollisesti kiusatuksi koulussa?
Nuorempi lapseni on tänä syksynä jo UNICEF-kävelynsä kävellyt. Annoin kilometreistä rahaa kiltisti kuten aina ennenkin. Närkästykseni UNICEFia kohtaan ilmaisin kuitenkin pienellä anarkistisella teolla - maksoin koko summan viiden sentin kolikoina, joita olin kerännyt varta vasten tähän tarkoitukseen.
Kommentit
Kommentteja
Vihaisia ja muitakin kommentteja voi lähettää minulle osoitteeseen anna.patrask(at)gmail.com.
anna p
Muukin kommentti!
Voisitko pakottaa unicefiä maksamaan minulle sponsorien keräyksestä? Tämähän tosiaan on orjatyötä lukuisille lapsille täällä, ja sillä käytännössä muka "yritetään" vähentää lapsityövoimaa siellä, Afrikassa. Sitähän koulutus ehkä vähentää, kun koululaiset eivät ehtisi kaiken sen opetusvyöryn enää töitä tekemään, saatikka jaksaisi.
Suomalainen koululainen, jolle Unicef-kävely (Unicef-orjuutus) on ikävän tuttu juttu jo ennen tätä juttua
UNICEF-kävely on epäkohta
Hei koululainen!
En voi pakottaa UNICEFiä maksamaan sinulle sponsorien keräämisestä, mutta olisi hyvä, jos tähän epäkohtaan havahduttaisiin ja huomattaisiin, ettei ole oikein käyttää lapsityövoimaa rahan hankintaan.
Myin itse kouluaikana sotaveteraanien pinssejä, mutta se oli vapaaehtoista ja sain siitä korvauksen. UNICEF-kävely ei ole vapaaehtoinen, koska se tapahtuu kouluaikana.
anna p
Koulutus
"Silti minusta on röyhkeää ajatella, että länsimaisessa elämäntavassa ja koulujärjestelmässä olisi jotain sellaista, jota kannattaisi viedä muualle."
Juuri näin! Ei ole syytä unohtaa, ettei meitä pakoteta opinahjoihin pelkästään hyvää hyvyyttä ja silkan sivistyksen vuoksi, vaan siksi, että olisimme tulevaisuudessa oivia työntekijöitä palvelemaan elinkeinoelämää matkallaan ihmisen ja ympäristön täydelliseen tuhoon. Kaavamaisen ja luonnonvaroja kuluttavan koulutuksen sijaan kannustaisin ihmisiä itseoppineisuuteen, autodidaktiikkaan, jolloin opiskelu on tehokkaampaa ja mielekkäämpää (luontainen kiinnostus lisää kummasti motivaatiota), eikä palvele ei-kunnioitettavia poliittisia päämääriä.
S. Markukselalle
Minäkin olen miettinyt, että koululla ei oikeastaan ole juuri muuta tehtävää kuin pitää yllä nykyistä yhteiskuntajärjestelmää. Välillä pohdin, mitä koulusta jäisi jäljelle, jos siitä poistettaisiin kaikki se, mikä tukee talouskasvua. Jäisikö mitään?
anna p
Jäännistä
Luultavasti koulu olisi huomattavasti lyhyempi ja siellä opittaisiin enemmän käytännön taitoja. Hyvin vähälle tietopohjalle luku- ja kirjoitustaidon jälkeen voi älykäs ihminen alkaa rakentaa itseoppimalla laaja-alaista sivistystä, joka ei ole puristettu muottiin.
Totta!
Totta törisette! Olen erityisen ylpeä siitä, että en löytänyt aikoinaan lukiosta yhtään hyvää syytä jatkaa sitä loppuun. Yritin kyllä. Helsingin ja Espoon iltalukiot tulivat tutuiksi. Ainoa kiinnostava asia olivat kaverit. Vihasin ihmisiä muottiin tunkevaa koulutusta ja vihaan sitä edelleen!
Ainoa todellinen tapa oppia on oppia itse. (Ymmärrän toki: kirurgi tarvitsee hiukan opastusta. Vetelen tässä hiukan mutkia suoriksi - ja puhun tietenkin vain omasta puolestani.)
Patraskin kysymys, mitä koulusta jäisi jäljelle, jos siitä poistettaisiin kaikki talouskasvua tukeva, on mainio. Koulun tehtävä ei ole valmistaa meitä elämään vaan Järjestelmään.
Ja Järjestelmä on sairas. Se on aivan liian sairas ymmärtääkseen itse omaa tilaansa.
jouko kämäräinen
melkein ylioppilas mutta onneksi ei kuitenkaan
Järjestelmä?
Mikä ihmeen Järjestelmä?
Mistä se koostuu, kuka sitä hengissä pitää, kuka määrittää sen mahdollisuudet toimia meitä vastaan? Meitä,keitä siis? Järjestelmän osasia.
Haloo ystävät. Ymmärrän tuskanne, mutta en sen alkulähteen nimellistä kasvottomuutta. Jos emme saa tämän parempaa järjestelmää aikaiseksi, se ei muutu elottomasta sanasta lihaksi ja vereksi ja niinollen inhimilliseksi joskin sydämettömäksi orjuuttajaksemme. Se on se mitä me edustamme ja mihin me pystymme. Vai onko se paha aina jossain muualla? Onko Järjestelmä jotain mihin meillä ei ole osaa eikä arpaa?
Miettikäämme hetki. Onko tosiaan niin että tässä meidänkin yhteiskunnassamme on olemassa totaalisen pahoja ihmisiä jotka muodostavat sen verkon missä suuret syyttömät ihmismassat -me mukaanlukien siis- kiikumme; kuka voivottaen, kuka hurraten ja kuka protestoiden mutta kuitenkin mukautuen? Onko niin että siihen pahis-eliittiin kuuluu vain niitä joita emme tunne mutta varmasti tiedämme?
Katsokaamme peiliin, katsokaamme naapuriimme, sukulaisiimme, aivan tavallisiin ihmisiin ympärillämme; kaikkiin jotka tunnemme. Ennenkaikkea itseemme. Meilläkö on oikeus heittää se ensimmäinen kivi? Ja jos on, niin ketä kohti? Järjestelmää? Eliittiä? Missä se on ja miten se pitää Järjestelmää pystyssä ilman meidän suostumustamme?
Jos lapsemme uskovat kävelevänsä maailmansa huonompiosaisten lasten hyväksi ja uskovat sen auttavan, niin ketä me autamme opettamalla heille että se onkin kaikki huijausta? Ketä palvelemme kylvämällä vihaa uusiin sukupolviin esimerkeillämme? Haluammeko tosiaan opettaa että te teette väärin yrittäessänne auttaa?
Hyviä viikonloppuja silti kaikille Unicef-kävelyssä maailman koko vääryyden kiteytymän näkeville ja muillekin.
E.K.
Hyväntekeväisyyden tulisi olla vapaaehtoista
Hei!
Minullakin on lasten kautta kokemusta Unicef-kävelystä. Se on mielestäni epäreilu tapa kerätä rahaa, koska se ei anna vanhemmille mahdollisuutta kieltäytyä osallistumasta. Hyväntekeväisyyden pitäisi olla vapaaehtoista ja jokaisen tulisi saada valita, mille kohteelle rahaa antaa. Itse antaisin mieluiten Luonnonperintösäätiölle, koska koen, että niin lapsille kuin elämälle maapallolla yleensäkin metsien suojelu on kaikkein tärkeintä.
Lapsiin suuntautuvaa markkinointia säädellään monin tavoin. Unicef-kävelyssä lapsia käytetään markkinointivälineenä. Se on minustakin väärin.
t. Hanna-Leena
Kirjoita uusi kommentti