S. Willbergin varispäiväkirja, osa III

Sunnuntai 21.8.2011 (iltapäivä ja alkuilta, pitkä reissu)Canon eos 1000d, aurinko paistaa, on lämmintä, akuissa virtaa. Kuvia. Niitä pitäisi variksista saada, joten menen toiselle läheiselle rannalle, ja odotan. Levä on rantavedessä jännästi, kuin mattona.

Levämatto. Canon EOS 1000D. 1/80 s, f7.1, polttoväli: 28 mm.Levämatto. Canon EOS 1000D. 1/80 s, f7.1, polttoväli: 28 mm.

Odotettuani todella kauan,  jatkan eteenpäin. Odotan toisessakin paikassa, ilman tuloksia.
Lähden kotiinpäin, rannan lähellä on kolme varista. Hipsutan puun taakse. Varikset lentävät laiturille, niistä saa kuvia, mutta kaukaa.

Varikset laiturilla. Canon EOS 1000D. 1/100 s, f8, polttoväli: 55 mm.Varikset laiturilla. Canon EOS 1000D. 1/100 s, f8, polttoväli: 55 mm.

27.8.2011, iltapäivä

Olemme menossa Lammassaareen lintuja tarkkailemaan, mukana sekä pieni että iso kamera, kun eteen osuu variksen sukulainen, harakka. Tyrnipensaassa on pesä, ja kuollut poikanen. Se on tuntunut varistakin vaikeammalta kuvattavalta. Arabianrannassa niistä kuitenkin sai suht koht ookoita kuvia, jotka on otettu pikkukameralla, koska se oli juuri esillä nopeiden tilanteidemme aikana. Yhdessä lintutornista otetussa kuvassa taas näkyy paljon vesilintuja, merikotka, ja variksia, joista yksi on aivan kotkan vieressä.

Merikotka ja varis tekevät tuttavuutta. Samsung ES65. 1/90 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Merikotka ja varis tekevät tuttavuutta. Samsung ES65. 1/90 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

Tyrninmarja nokassa. Samsung ES65. 1/350 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Tyrninmarja nokassa. Samsung ES65. 1/350 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

29.8.2011, oletettavasti alkuilta

Rantaan eosin kanssa, ei varista. Sinisorsia on. Nekin lähtevät pikkuhiljaa uimalla pois rannasta. Sää on hiukan syksyinen, ei taida sataa, mutta seuraavassa päiväkirjamerkinnässä tihkuttaa vettä. Rannalla ei ole juurikaan väkeä. Johtunee säästä + ajankohdasta.

31.8.2011, alkuilta

Katso edellinen.

3.9.2011, iltapäivä, Tampere

Olimme Tampereella kyseisen päivän, ja jotain pientä eroa oli mielestäni havaittavissa varisten siellä käytöksessä kotipuoleni variksiin. Niitä oli vähän helpompi kuvata kuin minulle "paikallisia". Nyt tuli lähikuva, joka on jo taas askelta tarkempi kuin nuo ensimmäiset, tällä samalla pikkukameralla saadut näppäilyt. Jos nyt kerrotaan tarinaa variksistakin, niin ne olivat nurmella (kuvassa näkyy) Keskustorin (tai jonkun sen tyyppisen, iso tori kumminkin) vieressä. Hitaasti lähemmäs ja... RÄPS!

Varis nurmella. Samsung ES65. 1/250 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Varis nurmella. Samsung ES65. 1/250 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

Varis nurmella II. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Varis nurmella II. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

5.9.2011, ilta, kotoseutu

Myöhään illalla, pikkukamera vain varusteena lähden seikkailulle lähirantaan. Seikkailu tarkoittaa tässä yhteydessä kuvausretkeä. Ilta tarkoittaa iltaa. Jauhan tällaista soopaa, koska tästä reissusta ei ole hirveästi kerrottavaa, mutta sen verran, että teen siitä tarinan. En edes näe varista rannalla. Näen
sellaisen kuitenkin rannalle mennessä! Kuolleen puun latvassa. Korkealla. Kuvassa on käytetty myös digitaalista zoomia.

Varis korkealla puussa. Samsung ES65. 1/45 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Varis korkealla puussa. Samsung ES65. 1/45 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

9.10.2011, syysloma (Jes!), iltapäivä

Paikka ei ole lähiranta, kamerassa on akkua, mutta kamera ei ole Canon EOS 1000D. Se on kotona lepäämässä, tööt, muisti täynnä. Samsung ES65 pystyy kuitenkin palvelemaan minua. Onneksi, se on ainoa toivoni nyt, syyslomalla kun taas ehtii kuvailemaan. Nämä kuvat, joista oletettavasti joku on tässä jutussa jota luet, olivat toimitukseen lähetettäessä melkein uunituoreita. Varikset olivat rauhassa meren äärellä, ja tarkennuskin saattoi onnistua hiukan paremmin. Ja muuten, oli kaunis ilma!

Varis meren äärellä. Samsung ES65. 1/350 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Varis meren äärellä. Samsung ES65. 1/350 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

Varis meren äärellä II. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Varis meren äärellä II. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

11.10.2011, iltapäivä

Paikka taitaa olla kauimpana lähirannasta ikinä tässä juttusarjassa, ja siksi oletettavasti myös tulee jäämään. Jos syväekologisen kulttuurilehden nettisivuilta luette tätä, niin varoitan jo etukäteen, tämä ei ole kovin syväekologista. Mutta arvasitte osa ehkä, että kuvat eivät nyt ole lähirannalta, jonka mainitsinkin, vaan Ruotsista asti. Eläinlajisto on sen verran saman tyyppistä siellä, että variksia ja naakkoja löytyy. Ja lokkeja ja ihmisiä. Östermalmstorgilta sai erityisesti naakasta hyviä kuvia patsaan päältä. Variksesta enemmän tavallisia, niin ikään Östermalmstorgilta. Huojentavana loppukevennyksenä voisin vielä mainita, että tietenkin käytimme kuitenkin joukkoliikennettä (Tunnelbana).

Ruotsalainen naakka. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.Ruotsalainen naakka. Samsung ES65. 1/180 sekuntia, f5,9, polttoväli: 24,5 mm.

Jatkuu…

Kirjoittaja on 12-vuotias itähelsinkiläinen lintujen tarkkailija. Tavoitteena on hoitaa koulu kunnialla ja ottaa siinä sivussa (kesän ja) syksyn kuluessa hyvä kuva yhdestä tai useammasta variksesta.

Kommentit

Moi S! Olitkin niin pitkään

Moi S!

Olitkin niin pitkään poissa näiltä sivuilta, että luulin, että olet lopettanut. Syksyllä kuvaaminen taitaa olla vaikeaa, kun on pimeää. Hyvää jatkoa!

toivottaa Hanna Salonen

Mukavasti erilaisia varislintuja

Kuvista hahmottuu kivasti, miten erilaisia ovat olemukseltaan harakka, naakka ja varis.

Vastaus kahteen eri kommenttiin samassa vastauksessa...

Juu, tauko kyllä oli pitkä, ja pimenevät illat vähentävät parasta kuvausaikaa, kuten koulukin. Muuten, välitunneilla huomaan usein, että variksia liikkuu kouluni läheisyydessä, jopa sen katolla. Ja olihan tässä tavallista enemmän eri lajeja, ihminen ja lokkikin tekstissä mainittiin. Joka tapauksessa, kiitos kannustuksestanne, Salonen ja nimetön! S. Willberg

Ehdimmekin jo kaivata uusia

Ehdimmekin jo kaivata uusia kuvia. Mukavia kuvia niin kotirannasta kuin vähän kauempaakin ja jopa merikotka.

Mukavia syksyisiä kuvaushetkiä!

t. Jiit

Juu Jiit!

Jiit, teille kiitos kommentista ja tätä rataa, tätä tavallista kommenttiin vastaamista. Kaukaapa tosiaan, huhhuh, Ruotsista asti. Mukavaa saada kommentteja, palautteesta on vain hyötyä! S. Willberg

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Fill in the blank