Reporadiosta S(t)asi-Studioon?

Kansalaiskriitikko Ari Ojapelto esiintyi 24.3.2012 YLE:n kritiikkiseminaarissa Helsingissä. Avaussanat lausui Lea Launokari. Ojapellon jälkeen YLEn maailmaa kartoitti talon entinen taloustoimittaja, tietokirjailija Seppo Konttinen.

Paikalla oli runsaasti Ojapellon ja Konttisen esittämään kritiikkiin yhtyviä nykyisiä ja entisiä YLEläisiä. Tilaisuudesta uutisoiva valtamedia loisti tavalliseen tapaansa poissaolollaan.

Näin Ari Ojapellon esitelmä alkoi:

Ainakin vanhempi väki muistaa ns. ”Reporadion” vuosilta 1965-1972. Äärioikealla sitä pidettiin pelottavana esimerkkinä siitä, miten valtion radiomonopoli uhkasi joutua äärivasemmiston haltuun. Reporadio oli porvarilehtien antama pilkkanimi pääjohtaja Eino S. Revon johtamalle Yleisradiolle ja sen ns. informatiiviselle ohjelmapolitiikalle. Repo nousi Ylen johtoon presidentti Urho Kekkosen suosikkina.

Oikeiston mukaan ns. uusvasemmistolaiset toimittajat tekivät repiviä, perinteisiä arvoja ja demokratiaa halveksivia ohjelmia. Porvarien mukaan televisioteatterista tuli kommunistien tärkein propagandasolu.

Ari Ojapelto kuuntelee tarkkaavaisesti Seppo Konttista. Taustalla Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen. (Kuva: Jouko Kämäräinen)

Entä nyt? Onko Yleisradiosta tullut koko kansan puolueeton ja tasapuolinen journalismin malliesimerkki koko maailmalle?

Väittäisin, että heiluriliike on mennyt toiseen laitaan. YLE:n hallintoneuvostoa on vetänyt vuosikaupalla (30.6.2011 saakka) Kokoomuksen Kimmo Sasi. Hänen aseenkantajanaan toimi pitkään Velipekka Nummenkoski. Kun YLE:n johtopaikat oli saatu mieleiseksi, Nummenkoski siirtyi Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi.

90-luvulla Kokoomuksen puoluesihteeri Aarne Kaila ujutettiin YLE:n johtoon. Hänen vanavedessään tuli myös Heikki Lehmusto MTV:stä.

Hallintoneuvosto koostuu poliittisista päättäjistä, mutta YLE:n hallituksessa on pääasiassa liike-elämässä meritoituneita ja niiden etuja ajavia yritysjohtajia sekä kokoomuslaisia poliitikkoja.
Hallituksen puheenjohtajana toimii uusliberalistinen taloustohtori Kari Neilimo. Hän hankki sitä ennen SOK:n pääjohtajana Keskon kanssa kaupan monopolin (yhdessä 80% markkinaosuus) ja siten kaupan pienyrittäjiltä hävisi elintila. Samoin hävisi YLE:ssä toisinajattelijoilta mediatila.

Toimitusjohtaja Lauri Kivinen on ollut Kokoomuksen nuorten liiton jäsen ja Nokialla, tasapuolisuudestaan tunnetun Evalaisen, Jorma Ollilan alainen, YLE:n johtoryhmässä Olli-Pekka Heinonen on vastannut asia- ja kulttuuriohjelmista. Hän on se sama mies, joka myötävaikutti liikenneministerinä ollessaan, että Sonera osti Saksasta ”ilmaa” (eli 3G-oikeudet) 3,5 miljardilla eurolla mikä oli Suomen teollisuushistorian suurin virheinvestointi.

Nyt hän on puolestaan siirtymässä Jyrki Kataisen valtiosihteeriksi. Hän menee Nummenkosken tilalle tämän siirtyessä kokoomuksen pyöröovien kautta RAY:n toimitusjohtajaksi. Eli nyt kaikki tietävät, että jos tekee YLEssä Kokoomukselle riittävästi palveluksia, ne tullaan palkitsemaan hyväpalkkaisina virkoina valtionhallinnossa.

Uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen ei ole julkisesti kokoomuksen jäsen, mutta osallistunut isokenkäisten salaisiin Bildenberg-ryhmän kokouksiin, joihin ei kutsuta muita kuin porvarillisen maailmankatsomuksen omaavia.

Uusi oikeistolainen komento on aikaansaanut sen, että reporadion aikaiset toimittajat on puhdistettu ja ”oikean asenteen” omaavat journalistit ovat päässet talossa valtaan. Heiluri on heilahtanut toiseen laitaan ja taaskaan ei voi puhua journalistisesta tasapuolisuudesta.

Miten tämä oikeistolaistuminen sitten näkyy päivittäisissä toiminnoissa? Toimittaja Jyrki Räikkä on hiljattain haastatellut Ylen toimittajia, jotka kertovat (HS 27.5.2011), että “Johtoportaan linja on varovainen, jopa hysteerinen … tavattoman pienissä asioissa hierotaan yksityiskohtia”. Juttuja on hyllytetty ja leikattu monien toimittajien mielestä varmuuden vuoksi, koska toimituksen johto pelkää juttujen aiheuttamia reaktioita.

YLE:n ansiokkain toimittaja Ari Korvola siirrettiin ajankohtaisohjelmien tuottajan vakanssilta MOT-ohjelman toimittajaksi, kun hän erehtyi penkomaan Matti Vanhasen “lautakasa” -jupakkaa. Hänen aiheesta tekemänsä jatko-ohjelmakin on hyllytetty ja hän sai johdolta “varoituksen”, kun kertoi ohjelman hyllytyksestä toisessa mediassa.

Myös YLE:n kokoomuslaisen toimittajan Petri Sarvamaan 2,5 vuoden työn tulos hyllytettiin Jyrki Richtin toimesta “journalistisin perustein”. Kun toimittaja alkaa tonkia liian isoja ja kiusallisia asioita, ei auta vaikka olisi kokoomuslainen. Siihen päättyi Sarvamaan YLE:n toimittajanura. Omakohtaisiakin kokemuksia hyllytyksestä on. Olin yhtenä vakiokeskustelijana toimittaja Seppo Konttisen radio-ohjelmassa “Talousykkönen” vuosina 1998-1999. Muina vakiojäseninä oli tutkija Tuovi Allen Palkansaajien tutkimuslaitokselta ja Ilkka Lehtinen Tilastokeskuksesta.

Ohjelma oli suosittu, kunnes Konttisen esimies Olli Alho totesi hänelle. “Muuten ohjelma on hyvä, mutta tuo Ojapelto pitää vaihtaa” (käsky ilmeisesti ylemmältä taholta). Konttinen puolestaan oli sitä mieltä, että olin ohjelman väriläiskä muista poikkeavine mielipiteineni, joten hän ei suostunut siihen. Kun hän ei heti totellut, koko ohjelma lopetettiin.

Olen harrastanut yhteiskunnallista talouskirjoittelua jo noin 30 vuotta. Siinä sivussa kirjoittanut muutaman kirjan. Tänä aikana olen törmännyt useasti tähän ”journalistiseen vapauteen” muun muassa YLE:ssä.

YLE:n vallanvaihdon jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että ”tietyistä asioista” ei saa kirjoittaa Suomessa kriittisesti. Toisinajattelijalle ei anneta yksinkertaisesti mediatilaa. Esimerkiksi talousasioissa valitaan asiantuntijoiksi kokoomuslaisen maailmankuvan ja arvomaailman omaavat ”oikeat asiantuntijat”.

Professori Roope Uusitalo on todennut medioiden julkista mielipidettä manipuloivan asiantilan juuri ilmestyneessä Kansantalouden aikakauskirjassa otsikolla: "Suomalaisekonomistit mediassa" (3/2011). Siinä hän on listannut Helsingin Sanomien 20 eniten käyttämää talousasiantuntijaa viimeisten 20 vuoden aikana.

Tämä tutkimus on tehty pelkästään Hesarin aineiston pohjalta. Se edustaa muidenkin medioiden toimintaa ja vielä pahempaa se on YLE:n kohdalla, joka nykyisen finanssikriisin yhteydessä käyttää vielä pankinjohtajia ja Finanssialan keskusliiton asiantuntijoita aiheuttamansa kriisin ”asiantuntijoina".

Top 20 on osumien määrällä mitattuna seuraava:

Jukka Pekkarinen (456), Sixten Korkman (347), Antti Tanskanen (287), Jaakko Kiander (231), Pentti Vartia (172), Pasi Holm (162), Vesa Vihriälä (159), Pertti Haaparanta (113), Juhana Vartiainen (108), Pasi Sorjonen (98), Vesa Kanniainen (92), Pekka Sauramo (91), Erkki Koskela (90), Seppo Honkapohja (84), Pekka Sutela (80), Matti Pohjola (79), Markku Kotilainen (75), Jouko Ylä-Liedenpohja (63), Jouko Paunio (63), Matti Virén (50).

Tähän listaan lisäisin (epätieteellisten havaintojeni mukaan) vielä professorit Erkko Aution, Kari Neilimon, Paul Lillrankin, Klaus Kultin, Vesa Puttosen, Bengt Holmströmin, Jaakko Pehkosen, Risto Harisalon ja Mika Malirannan.

30 vuoden kokemuksella väittäisin, että ainakin 18 heistä on uusliberalistisia (friedmannilaisia ja monetaristisia) talousprofessoreita, jotka jo koko 90-luvun pauhasivat pääomamarkkinoiden vapauden puolesta.

Ainoastaan Pekka Sauramo ja ehkä Jaakko Kiander ovat ns. keyneslaisia, jotka kannattivat talouden poliittista sääntelyä.

Näistä vallassa olevien talousprofessorien osaamisesta on sanonut osuvasti (3.3.2012) television Ykkösaamussa eläkkeelle lähtenyt talousvaikuttaja Sixten Korkman. Haastattelijan ihmetellessä taloustieteilijöiden kyvyttömyydestä ennustaa ja nähdä tulevaa talouskehitystä, Korkman totesi seuraavasti: ”Taloustieteen alalle hakeutuu vain sellaisia ihmisiä, jotka ovat poikkeuksellisen tyhmiä”. Hänellä onkin ollut mielipiteelleen poikkeuksellisen hyvä näköalapaikka toimiessaan Etlan ja Evan toimitusjohtajana.

Pahinta YLEn toimittajien ammattitaidottomuutta osoittaa se, että he eivät ole osanneet, eivätkä ymmärtäneet käyttää haastatteluissaan seuraavia talousprofessoreita, jotka ovat kritisoineet jo etukäteen pääomien vapautta:

Heikki Patomäki, Matti Tuomala, Teivo Teivainen, Jan-Otto Andersson, Pentti Malaska, Jussi Pakkasvirta, Pekka Sauramo, Kimmo Alajoutsijärvi, Markku Kuisma, Pekka Tiainen, Lauri Holappa jne.

Lisäksi on suuri joukko talousosaajia, joiden tietotaso yltää hyvin (ja ylikin) professorien tietotasolle kuten: Esko Seppänen, Markku Ylönen, Oskari Juurikkala, Stefan Törnqvist, Teppo Eskelinen, Eero Taivalsaari, Jan Hurri, Kati Peltola, Veli-Antti Savolainen, jne.

On poliittinen valinta, kenet valitaan medioihin haastateltavaksi. Toimittaja saa sellaisia vastauksia, joita hänen oma (tai median johdon?) maailmankuva haluaa.

Toinen olennainen asia tiedonvälityksessä on mistä puhutaan ja mistä vaietaan. Lisäksi vielä se, mitä vallan ytimessä olevat päättäjät epävirallisissa salaseuroissa ja yhteyksissä sopivat.

Esimerkiksi EU:hun liittymisen yhteydessä ei tasapuolisesta tiedottamista ollut tietoakaan. Kesällä 2010 MTV:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara paljasti (IS 21.7. 2010) ja katui lähtöään medioiden yhteiseen EU-kampanjaan virheenä joka haisi pahalle.

Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko. Hän soitti Turun Sanomien Ketosille ja Alma Median toimitusjohtajalle Karhuvaaran esimiehelle Matti Packalenille, voisivatko he yhdessä kampanjoida EU:hun liittymisen puolesta.

Tarina ei kerro, oliko YLE:n johto soittolistalla. Uskoakseni hekin saattoivat päästä osallisiksi tästä Suomen rikkaimman mediamiehen epävirallisesta vaikuttamisesta. Kokoomuslaisessa ”hyväveli”-järjestelmässä hänellä oli suorat yhteydet Kimmo S(t)asiin ja Bildenbergin kautta Atte Jääskeläiseen.

Karhuvaara tilitti Porin Suomi Areenassa: ”Vaikka se olikin vain ilmoitus, niin siinä isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta viestinnästä, asettui kimppaan jonkin yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin”.

Viime vuosina YLE on paukutellut henkseleitään lukuisilla kanava- ja muilla ohjelma- uudistuksilla. Niiden tarkoituksena on ollut edistää tiedon tason kohottamista sekä yhteiskunnallista ja kulttuurista sivistystehtävää.

Vuosikertomuksessaan se vakuuttaa otsikkotasoisesti (s.12-13), että yhtiössä ”EI ole kiellettyjä aiheita”. Siinä yhteydessä se nostaa journalistiseksi huippuesimerkiksi Ajankohtaisen kakkosen ”Homoillan”. Siis homous on yhteiskunnan ajankohtaisin ja suurin yhteiskunnallinen ongelma.

Tiedonvälityksessä ei ole pelkästään olennaista mistä puhutaan vaan mistä vaietaan. Voisin konkretisoida sen pähkinänkuoressa siten, että kaikki sellainen tieto, joka horjuttaa vapaan markkinatalouden kokoomuslaista ideologiaa, on pannassa. Mitä tehokkaammin uusi tieto sitä horjuttaa, sitä varmemmin siitä vaietaan.

Esitelmä on luettavissa kokonaisuudessaan Ari Ojapellon kotisivulla.