Puutieteen perusteet

Mitenkäs se lehtikuusen sydänpuun 100 % lahonkestävyys oikein olikaan? Entäs moniko on perillä siitä että jopa 45 cm:n mittaisia laivamatoja löytyy meitä lähimmillään Tanskasta, mittavia tuhoja aiheuttaen? Tai että hyvin valittu mänty voi juoksuttaa kesän aikana jopa 10 kg tarvepihkaa.

Kasvaako kanto kaadon jälkeen? Miksi lämpökäsiteltyä puuta naulattaessa pitää käyttää ruostumattomia nauloja? Muodostuuko havupuiden juuristoon lylyä? Miksi rauduskoivu maittaa hirvelle kaksin verroin paremmin kuin hieskoivu?

Matti Kärkkäisen ensimmäinen puutieteen oppikirja ilmestyi vuonna 1971, 248-sivuisena. Siitä matka nyt viimeisimpään, 12 kirjoittajan voimin koostettuun laitokseen, on ollut kunnioitettava. Kyseessä on tekijältä jo viides laajennettu painos samasta aihepiiristä. Kirja pohjaa tieteellisiin tutkimuksiin ja sen huomaa lopun 80:n sivun lähdeviiteluettelosta. Teos ei tutustuta puulajien tunnistukseen, vaan pelkästään rakenteeseen ja ominaisuuksiin, joitakin yksittäisiä sivujuontoja lukuun ottamatta. Myös puukemia saa painoarvoa.

Matti Kärkkäinen: Puutieteen perusteet. Metsäkustannus 2003. 451 s.

Aiheet – havu ja lehtipuiden rakenne, juurten, oksien, lehtien ja neulasten sekä kuoren anatominen rakenne, murtumisreaktioista, kosteudesta, tiheydestä, lujuus- sekä termisistä, akustisista ja sähköisistä ominaisuuksista, vikaisuudesta, reaktio-vetopuusta, kierteisyydestä, visoittumisesta, sinistymisestä, lahosta, tuulenpesistä, eläinten aiheuttamista vahingoista ja niiden välttämisestä, jne., – toimivat sisällön kantavina aluerajauksina. Sisällön purku tuntuu lähes mahdottomalta, vaikka takana on kaksi lukukertaa. Tässä kun on kerätty yksiin kansiin todella suuri määrä tutkimustietoa. Joitain erikseen nostettavia tietoja ja yksityiskohtia haluan silti sisällyttää seuraavaksi arvosteluun, sekä kommentoida hieman kirjan kuvallista antia.

Puun sisäkuori noudattaa 100 % rungon kierteisyyttä, monilla lajeilla kierteisyys voidaankin nähdä jo kuoresta. Lisäksi kullakin lajilla oma periytyvä kiertymistapansa. Eikä tokikaan unohdeta kasvupaikan sekä yksilöllisen kasvutavan muassaan tuomaa poikkeamaa. Mutta miksi puiden runkojen kierteisyys vaihtelee iän tai maantieteellisen sijaintinsa tai jopa muuttuneiden kasvuolosuhteiden takia? Pohjoisella pallonpuoliskolla havupuiden latvus on epäsymmetrinen painopisteen ollessa auringon suuntaan, etelään. Voimakas harvennus nostaa kuusen vasenkierteisyyttä. Useilla alueilla vallitsevat tuulet ovat läntisiä, jolloin varttuneen puun lujuutta lisää parhaiten pinnan oikeakierteisyys. Näin ollen tällä tavalla reagoineet puut ovat muita enemmän jatkaneet sukuaan, ja ilmiö on geenitasolla runsastunut.

Metsälannoituksen yhteydessä oli mielenkiintoista lukea, miten typpilannoituksen seurauksena neulasmassan hiilihydraattipitoisuus nousi, kun samalla sen karikemäärän lisääntyessä hidastuikin maaperän hajotustoiminta – toistaiseksi tietämättömistä syistä. Toisaalta koko lannoituskäytäntö, valmistusketjuineen pitää sisällään erittäin kyseenalaisesti kumuloituvia vaikutuksia, aina radikaalisti nousevasta tuholaisriskistä aina takaisin lannoitteen valmistus prosessiin saakka.

Puisista vs. muovisista leikkuualustoista sekä astioista nousee aina silloin tällöin keskusteluja, mutta eri puulajeillakin on eroja tässä suhteessa: Mänty on hyvin antibakteerinen verrattuna polyeteenimuoviin, kuuseen, lehtikuuseen, pyökkiin tai poppeliin. Fytoterapian lunastaessaan alati suurempaa alaa, sen juridisen aseman heikentyneistä tulevaisuuden kuvista huolimatta moniakin saattaisi kiinnostaa se, että puiden sisäoksista löytyy erityisen paljon antioksidantteja, joiden mahdollinen terveysvaikutus ihmiseen on vielä avoin. Asia vaatisi ehdottomasti ainakin kirjallisuustutkimuksen. Tehometsätalouden vesistövaikutuksiin voinee ottaa tarkempaan syyniin myös tiedon, että kasvien sisältämät sterolit saattavat vesistöön joutuessaan aiheuttaa kaloille yms. lisääntymisongelmia, muistuttaessaan eläinkunnan estrogeenejä.

Teosta on erittäin helppo hyödyntää omissa tarve-esineiden, rakentamiseen liittyvissä intresseissä ja se tarjoaa metsänomistajillekin roppakaupalla todella hyödyllistä tietoa. Henkilökohtaisesti olen mieltynyt pihlajaan yhtenä erittäin hyvänä kotimaisena puulajina perinnejousien raaka-aineeksi ja olikin mukava yllätys nähdä sen sija kansainvälisien puulajiston vertailevassa isku/taivutusluokituksissa. Tuomi tuosta vielä valitettavasti puuttui. Ehkä molemmat lajit kestäisivät suuremmankin huomion vaikkapa talojen erikoisrakenteissa? Huolimattomasti rakennustarvepuutaan säilyttäviä kelpaa nuhdella seuraavalla: valkolahottaja voi aiheuttaa labraolosuhteissa puolen vuoden aikana -50 % puuaineen massan häviämisen.

Puista mikroskooppileikkeiden valmistus kotiputkille katsottaviksi on todella työläs prosessi. Kirjan kuvitus onkin paikoitellen tässä suhteessa suunnattu valitettavasti kuvitukseltaan enempi tutkijoiden laitteille ja verrokkikäyttöön. Eipä silti, mielenkiintoisiahan nuokin ovat katsella. Mutta myös eri visalaaduista, lahotyypeistä, eläinten viotuksista, kuten lahoistakin, yms. olisi ollut erittäin hyödyllistä saada lisäkuvitusta.

Pieniä miinuksia, mutta varmasti tarvittaessa korjattavissa. Nimittäin kohderyhmän laajentaminen pelkästään ulkoasullisin menetelmin lienee kohtuukannattava homma?