BirdLife Suomen viikonloppuna järjestämässä Pihabongauksessa marjalinnut olivat odotetusti kateissa. Tilhiä, räkättirastaita ja mustarastaita nähtiin Pihabongauksen historiassa vielä vähemmän vain kolme vuotta sitten. Tavallista vähemmän havaittiin myös fasaaneja ja puukiipijöitä.
Alustavien tulosten mukaan loistaudista kärsineitä viherpeippoja on tänä talvena neljännes vähemmän kuin viime vuonna. Myös urpiaisia ja tilhiä havaittiin vähän. Viikonlopun harvinaisimmat linnut olivat Vääksyyn asettunut tammitikka ja Pellossa talvehtiva mustakaularastas. Vihannissa viipyvä kurki oli tammitikan tavoin uusi laji Pihabongauksessa.
Töyhtötiainen. (Kuva: Pekka Nurminen)
Runsaimmat laji olivat keltasirkku, talitiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen, jonka runsastuminen on edelleen jatkunut. Näiden osuus oli yli puolet kaikista havaituista lintuyksilöistä. Tavallisimmat lajit olivat edellisvuosien tapaan talitiainen (96 %), sinitiainen (84 %) ja harakka (62 %).
Mustarastaita havaittiin selvästi viime vuotta enemmän. Lauhan syksyn ja alkutalven ansiosta niitä on jäänyt Suomeen talvehtimaan normaalia enemmän.
Tapahtuman tiimoilta on ilmoitettu toistaiseksi runsaat 90 lintulajia. Alustavat tulokset perustuvat noin 6300 pihan havaintoihin. Viikonlopun havaintoja otetaan vastaan perjantaihin 3.2. asti täällä tai postikortilla BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki.
Seuraavan kerran pihabongataan 26.-27.1.2013!
Pihabongauksen kymmenen yleisintä lajia:
|
1. |
talitiainen |
96 % pihoista |
|
2. |
sinitiainen |
85 |
|
3. |
harakka |
62 |
|
4. |
keltasirkku |
46 |
|
5. |
viherpeippo |
45 |
|
6. |
hömötiainen |
43 |
|
7. |
käpytikka |
42 |
|
9. |
närhi |
35 |
|
8. |
punatulkku |
32 |
|
10. |
varis |
32 |
Tämänkin uutisen julkaisemista voit tukea tilaamalla painetun Elonkehä-lehden!
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti