Paneelikeskustelu: Nokia ja Greenpeace eri ilmastolinjoilla

Kun saman pöydän ääreen istutetaan Nokian ympäristöjohtaja Kirsi Sormunen, Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto, Greenpeace-järjestön ohjelmajohtaja Tapio Laakso sekä Aalto-kauppakorkeakoulun vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme, lopputulos on taatusti mielenkiintoinen.

Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa Helsingissä 12.9.2011 Vastuullinen liiketoiminta –teoksen julkistamisen yhteydessä toteutettu tilaisuus palkitsi odotukset. Kun vielä järjestäjät pitivät huolen siitä, että yritysten yhteiskuntavastuusta ei päässyt syntymään yleisön taholta keskustelua, tilaisuus sujahti suomalaiseen, eliittiä kumartavaan keskustelukulttuuriin kuin nyrkki silmään.

Nokian ympäristöjohtaja Kirsi Sormunen haastoi kirjassa esitettyä väitettä yrityksen yhteiskuntavastuusta kilpailuetuna. Kysymys on Sormusen mielestä enemmänkin ”licence to operate” –tyyppisestä oletusarvosta. Sormusen mukaan käsitykset yhteiskuntavastuusta ”hyvänä bisneksenä” tai ”silmänlumeena” ovat molemmat vääriä.

Ympäristöjohtaja Kirsi Sormunen ilmoitti Nokian halusta olla ”valovuoden edellä lainsäädännön vaatimuksia”. (Kuva: Jouko Kämäräinen)

– Uskon, että on kaikkien etujen mukaista, että kannattava ja vastuullinen liiketoiminta kulkevat käsi kädessä. Se on se tapa, jolla me saamme asioita merkittävässä määrin eteenpäin. Silloin kun vastuullisuuteen liittyvät hankkeet edistävät liiketoiminnan muita tarkoituksia, se antaa meille todellisen mahdollisuuden saada isoja muutoksia aikaan. Silloin meillä on intressi skaalata ja hyödyntää näitä asioita laajemmassa mittakaavassa.

Kuulijalle ei selvinnyt, mitä tarkoittaa ”tapa saada asioita merkittävässä määrin eteenpäin” tai ”mahdollisuus saada isoja muutoksia aikaan”? Kun Sormunen erikseen painotti, että yritystoiminta ei ole hyväntekeväisyyttä, voiko kysymys olla muusta kuin lisääntyvästä markkinaosuudesta, yhä suuremmista voitoista, yhä heikommin voivasta ympäristöstä?

Sormusen mukaan vastakkainasettelua kansalaisjärjestöjen ja yritysten välillä on vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Toisaalta monet luonnonsuojelujärjestöt eivät saisi olla tekemisissä tiettyjen alojen kanssa.

– Miksi ei? Eikö se ole juuri ne alat, joilla ongelmat ovat kaikkein suurimmat? Sormunen sanoi ja nosti esiin esimerkkinä WWF:n ja suuren ranskalaisen sementtiyhtiön, Lafargen, yhteistyön, jonka vaikutukset ovat olleet ”erittäin merkittäviä”.

Sormunen jätti mainitsematta, että Lafargen WWF:n kanssa vuonna 2000 solmimaa miljoonan punnan vuosisopimusta syytettiin aikoinaan viherpesusta. Sunday Herald –lehden haastattelema Friends of the Earth Scotland –järjestön toimitusjohtaja Duncan McLaren muun muassa totesi muutamia vuosia sitten, että Holcim – toinen monikansallinen sementtijätti – teki omat päästöleikkauksensa paremmin ilman WWF:n apua.

Greenpeace: riskintuottaja

Nokian kännyköistä kopioita valmistavat Aasian kännykkäpajat ovat selvästi kivi Nokian kengässä. Ne pelaavat Sormusen mukaan ”eri pelisäännöillä”. Nokia saa syytökset niskaansa, vaikka se kuuluu niihin ”näkyviin brändeihin”, jotka tekevät voitavansa korjatakseen epäkohdat.

Pohtiessaan muutosta kohti kestävää tulevaisuutta, Sormunen totesi, että vastuullinen yritystoiminta ei yksin riitä: avainasemassa ovat ”kestävä kulutus” sekä ”eettiset sijoittajat”. Eettinen kuluttaminen on Sormusen mukaan tapahtumassa, mutta trendi ei ole riittävän nopea. Pitkän aikavälin toimintaan panostava eettinen sijoittaminen on ”vielä enemmän jälkijunassa”.

Kuulija jäi miettimään, kuinka eettisestä sijoittamisesta voisi tulla valtavirtaa, kun pelikentällä joka tapauksessa hääräävät valtavia voittoja lyhyen tähtäimen toiminnalla tekevät sijoittajat.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto käänsi katseensa sosiaalisiin yrityksiin. Kunnan (tässä tapauksessa Helsingin) valtuutetut voisivat tukea vastuullisia sosiaalisia yrityksiä vaatimalla budjetista suurempaa osa käytettäväksi vaikkapa nuorten työllistämiseen.

Greenpeace-järjestön ohjelmajohtaja Tapio Laakso kertoi edustamansa järjestön ydinosaamisalueesta, yritystoimintavastuun pakottavuuden vahvistamisesta ja sitovaksi tekemisestä.

– Olemme aika hyviä siinä. Me pystymme tuottamaan mille tahansa globaalille brändille erittäin suuren riskin siitä, jos he toimivat ei-vastuullisesti.

Greenpeace-järjestö ei saanut Kirsi Sormuselta vastausta kysymykseen, tukeeko Nokia Euroopan päästötavoitteen nostamista miinus 30:een prosenttiin. (Kuva: Jouko Kämäräinen)

Laakso esitti esimerkin: järjestöllä on tavoitteena lopettaa Kiinan suurten jokien kemikaalipäästöt yhden sukupolven aikana. Greenpeace julkaisi heinäkuun alussa raportin, jossa yhdistettiin isot länsimaiset urheiluvaatebrändit jokia vaarallisilla kemikaaleilla saastuttaviin tehtaisiin.

– Kahdessa kuukaudessa Puma, Nike ja Adidas ilmoittivat poistavansa tuotantoketjustaan kaikki myrkylliset kemikaalit vuoteen 2020 mennessä. Hennes & Mauritz tekee saman tällä viikolla. Pidempiaikainen tavoite on se, että Kiinan valtio muuttaa lainsäädäntöä.

Samalla Laakso ilmoittautui yritysvastuullisuusskeptikoiden leiriin.

– Yritykset joutuvat puhumaan paljon vastuullisuudesta. Totta kai se muokkaa toimintaa. Toinen puoli on se, että vapaaehtoisen vastuullisuuden korostaminen on ollut yritysten systemaattinen strategia välttää sitovaa lainsäädäntöä. Systemaattinen lobbaustavoite on ollut se, että ei tule pakottavaa lainsäädäntöä. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ei tapahdu vastuullisen kuluttamisen tai eettisen sijoittamisen avulla.

Laakso siteerasi Nalle Wahlroosia: Aina löytyy se moraaliton yritys, että kun riittävästi maksetaan, ei ole sellaista rikosta, johon se ei olisi valmis.

Nokia: puolesta vai vastaan?

Minna Halme sanoi haluavansa nähdä globaalia köyhyyttä vähentäviä innovaatioita – tilanteen, jossa yrityksen käyttävät ”valtavaa osaamispotentiaaliaan kestävän kehityksen innovaatioiden edistämiseen”. Toinen Halmetta kiinnostava kysymys on vapaaehtoisen vastuullisuuden yhteiskunnalliset vaikutukset.

– Yritysvastuun vaikutusta viime kädessä luontoon ja sidosryhmien hyvinvointiin ei ole hirveästi tutkittu. Toivoisin enemmän vaikuttavuuden tarkastelua toisaalta tutkijoilta, toisaalta yrityksiltä itseltään.

Greenpeace-järjestön Tapio Laakso jatkoi valitsemallaan realistisella tasolla todetessaan, että globaalit neuvotteluprosessit ovat ”jumissa”.

– Poliitikot eivät saa globaalilla tasolla aikaan mitään. Nähdäkseni yksi tekijä on se, että taustalla on ollut vahva yrityslobbaus – ei pidäkään saada aikaa mitään. Heitän pallon Nokian suuntaan. Olemme WWF:n kanssa keränneet yrityksiä tukemaan Euroopan päästötavoitteen nostamista miinus kolmeenkymmeneen prosenttiin. Mukana on yli 70 yritystä – Ikea, Danone, Unilever. Toisaalta Elinkeinoelämän keskusliitto on lähestynyt suomalaisia meppejä ja sanonut, että tällaista ei pidä tehdä. Mihin Nokia asettuu tässä?

Kun lisäksi Alanko-Kahiluoto esitti kysymyksen Nokian kaltaisen yrityksen mahdollisesta proaktiivisesta roolista ihmisoikeuskysymyksissä ”tietyissä maissa”, Sormunen vastasi tiukasti, että ”lainsäädännön vaatimukset eivät draivaa Nokiaa”.

– Me haluamme olla valovuoden edellä lainsäädännön vaatimuksia. Emme edes oleta, että se (lainsäädäntö) on se tapa, jolla asiat muuttuvat riittävän nopeasti.

Sormusen takki kääntyi sujuvasti Laakson esittämän päästötavoitekysymyksen kohdalla.

– Meillä ei ole mitään kolmeakymmentä prosenttia vastaan. Jos lähdemme allekirjoittamaan vaatimuksia ilman että se heilauttaa meitä millään tavalla, se on viherpesua! Haluamme olla omassa energiaintensiivisyydessämme yli kolmenkymmenen prosentin vaatimuksen. Olemme päätyneet siihen, että emme lähde allekirjoittamaan vetoomuksia, jotka eivät millään tavalla liity meidän omaan toimintaan.

Laakso ei antanut periksi:

– Te kuitenkin EK:n jäsenenä allekirjoitatte, että ei miinus kolmeakymmentä prosenttia.

Myöskään Sormunen ei antanut periksi:

– Me voimme vaikuttaa sisältä. Sitä me myös teemme. Ei pelkästään EK:ssa vaan myös muilla foorumeilla.

Vastuullinen liiketoiminta –teoksen epilogissa käsitelty degrowth-näkökulma ei saanut keskustelussa lihaa luiden ympärille. Ei ihme. On vaikea ymmärtää, kuinka kohtuutalous ja yritysvastuu liittyvät toisiinsa. On jo riittävän vaikea käsittää, mitä yritysvastuulla on tekemistä omistajilleen voittoa tekemään valjastetun yritystoiminnan kanssa.

Kuten sanottu, aihe oli kiinnostava, mutta keskustelua ei päästetty syntymään. Sormusen käsitys Nokian johdon yhteiskuntavastuullisuudesta oli varsin mustavalkoinen, joten yksi hyvä kysymys olisi voinut liittyä Niger-joen suistoon, johon on valunut viidenkymmenen vuoden kuluessa 2 miljardia litraa raakaöljyä. Vertailun vuoksi: Exxon Valdezin tuhossa Alaskassa vuonna 1989 mereen päätyi 40 miljoonaa litraa öljyä.

Eikös sama yritysvastuun takuumies, Jorma Ollila, istu puheenjohtajana sekä Nokian että Shellin hallituksissa?

Tästä linkistä pääset lukemaan Vastuullinen liiketoiminta -teoksesta laaditun kirja-arvion.