Päivä antiikin Roomassa

Paleontologi, kirjailija Alberto Angelan pienten eleiden varaan rakentuvan teoksen rakenne on toimiva. Romaanin asuun puetun tietokirjan näkökulma on ruohonjuuritasolla, elävässä elämässä, ei turhissa vuosiluvuissa, monumenteissa tai uuvuttavissa keisarilistoissa, joiden avulla maailman paras koululaitoksemme tekee parhaansa tappaakseen nuorista opiskelijoista luovan uteliaisuuden.

Angelo vie lukijan rikkaiden patriisien taloon, aamiaispöytään, parturiin, keskiluokan ja köyhien asuttamaan insulaan, puoteihin, orjamarkkinoille, juhla-aterialle, käymälään, herättäen Trajanuksen hallituskauden Rooman henkiin kuvailemalla lukijalle kädestä pitäen, minkälaista oli elää ja kävellä kaupungissa, jonka 1,5 miljoonalla asukkaalla oli vuonna 115 suunnilleen samat syyt iloon ja suruun kuin nykyisinkin.

Alberto Angela: Päivä antiikin Roomassa. Art House 2011. 496 s.

Kirjan kuvaukset pohjautuvat arkeologisiin löytöihin, luurangoille ja esineille tehtyihin laboratoriokokeisiin sekä antiikin teksteihin. Angelan mukaan kuka tahansa voi kokeilla aikamatkaa antiikkiin: ”Eläytykää yksityiskohtiin: kiinnittäkää huomionne askelten kuluttamiin portaisiin ja rapattuihin seiniin kaiverrettuihin kirjoituksiin ja piirroksiin - - - Keskittäkää katseenne teiden kiveykseen painuneisiin kärrynpyörien uriin ja talojen kuluneisiin marmorikynnyksiin - - - Jos keskitytte yksityiskohtiin, huomaatte, kuinka rauniot heräävät henkiin ja muinoin eläneet ihmiset ilmestyvät hetkessä silmienne eteen.”

Miksi antiikin Rooma? Siksi, että sieltä nykyinen elämäntyylimme pitkälti periytyy. Roomalaiset aakkoset ovat tästä hyvä esimerkki. Mielikuvitusta käyttämällä voi pohtia, minkälaisessa Euroopassa eläisimme ilman Rooman oikeusjärjestelmää, tieverkostoa (100 000 km!), arkkitehtuuria sekä maalaus- ja kuvanveistotaidetta.

Roomalaiseen sosiaaliseen normiin kuului asettaa näytille perheen arvokkaimmat astiastot, kannut ja maljat. Näin ”parempi astiasto” säilytetään nykyisinkin: olohuoneeseen tai keittiöön sijoitetussa lasiovisessa astiakaapissa.

Myös roomalaiset arvostivat antiikkia. Sitä edustivat tyypillisesti etruskilaiset patsaat, peilit ja maljat. Siirryttäessä muinaiseen Egyptiin Trajanuksen ajan roomalaiset laittoivat antiikki-sanan eteen ison A-kirjaimen. Tarkasteluväli on suunnilleen sama kuin meillä keisariajan Roomaan.

Kabinettipolitiikka keksittiin jo (ainakin) Roomassa: rikkaat, joilla oli usein pieni kylpylä kotona, kävivät ahkerimmin kylpylaitoksissa – eivät kylpemässä, vaan tapaamassa liikekumppaneita. Kylpylät Roomassa takasivat kävijöille enemmän julkisuutta kuin mikään muu vastaava julkinen paikka.

Myös vuonna 115 oli vaikea pysyä kohtuudessa. Keisari Gordianus kävi kylpylässä viisi kertaa päivässä. Marcus Aureliuksen poika, keisari Commodus, kylpi päivittäin jopa kahdeksan kertaa…

Päivä antiikin Roomassa lunastaa otsikkotason lupauksensa. Angela avaa yksityiskohtien kautta aikaikkunan antiikkiin, tuoden nykypäivän ongelmiin samalla kaivattua konkretiaa: kaksi tuhatta vuotta on kulunut ja yhä edelleen lain rikkomisesta rangaistaan, mutta sitä rikotaan innokkaasti takahuoneissa, jätteet kipataan ikkunasta lähes suoraan kaduille (Rooman kapeilla kujilla saattoi ihan konkreettisesti saada paskaa niskaan), köyhien kaupunkiasunnot ovat pieniä, suhteettoman kalliita koloja, suurkaupunkien liikenne on toivotonta ja vain harvat löytävät miljoonakaupungeissa kohtuullisen toimeentulon.

Harva turisti osaa arvata ilman matkaoppaan apua, että 35 metriä korkea Monte Testaccio on antiikin Rooman kaatopaikka. Kukkula muodostuu 40 miljoonasta öljyamforan palasesta. 30 kiloa painavassa amforassa kyettiin kuljettamaan 70 kiloa öljyä. Kun öljyllä kyllästyneiden (pääasiassa Espanjasta laivattujen) terrakottaruukkujen sisältö myytiin kuluttajille, ruukut muuttuivat ongelmajätteeksi. Roomalaiset kuluttivat öljyä vuodessa keskimäärin 22 kiloa: ruoan valmistukseen, valaisemiseen, uskonnollisin riitteihin, kosmetiikkaan, lääkkeisiin.

Rooma oli valtaisia kaupan keskus. Nälkäinen hirviö kaatoi sisäänsä viljaa, viiniä, marmoria, tinaa, kultaa, lyijyä, hevosia, puutavaraa, nahkoja, hopeaa, pellavaa, silkkiä, orjia... Suurimpiin rahtilaivoihin mahtui 10 000 amforaa. Roomaan laivattiin vuoden varrella pelkästään viljaa 200 000 - 270 000 tonnia!

Angelan mukaan ”nykymaailma ei enää tunne orjuutta” (paitsi seksiorjuus, jne.). Käsitys on väärä. Näkyvän orjuuden lisäksi on massiivinen määrä rakenteisiin taitavasti piilotettua orjuutta. Sitä kutsutaan vapaaksi markkinataloudeksi. Antiin Roomassa orjalleen sai vapaasti tehdä, mitä tahtoi – vaikka tappaa. Tekisi mieli sanoa, että tässäkään suhteessa ei mikään ole muuttunut.

Kirjoittaja nostaa energiaorjuuden mainiosti esiin. Meillä jokaisella on kodin pistorasioissa 30 alati työtä paiskivaa orjaa! Pullollinen bensiiniä tekee saman työn kuin 50 Fiat 500 –pikkuautoa peräsään vetävää orjaa kahdessa tunnissa.

Arvoisat historian opettajat, lisätkää tämä kirja antiikin historiaa käsitteleville kursseillenne ja avot!, huomaatte, kuinka kuminkappaleita ja paperitolloja toistensa niskaan viskelevät oppilaanne juuri kiinnostuivat historiasta!