Olli Manniselle PN:n ympäristöpalkinto

Pohjoismaiden neuvoston luonto- ja ympäristöpalkinto on myönnetty metsäaktivisti Olli Manniselle.

Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteen (22.5.2012) mukaan Manninen (s. 1974) on keskittynyt suojelemattomien, arvokkaiden metsäalueiden luontoarvojen kartoittamiseen ja lajitiedon keräämiseen.

”Mannisen tuottama kartoitustieto on ollut merkittävässä roolissa erityisesti viime vuosien suurissa suojelupäätöksissä Pohjois-Suomessa. Samalla hän on hankkinut vankan osaamisen erityisesti sieni- ja jäkälälajiston tuntijana. Vuodesta 2005 alkaen Manninen on rakentanut yhteistyötä suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten luonnonsuojelijoiden välille. Viime vuosina hän on viettänyt vuosittain useita kuukausia Ruotsin ja Norjan suojelemattomia metsiä kartoittaen.”

Palkittu Olli Manninen jossakin päin metsää. (Kuva: Malin Sahlin)Palkittu Olli Manninen jossakin päin metsää. (Kuva: Malin Sahlin)

Manninen itse haluaa nähdä palkinnon kunnianosoituksena kaikelle vapaaehtoispanoksin tehtävälle luonnonsuojelutyölle.

Palkinnon myöntämistä Manniselle ehdottivat Luonto-Liitto, jossa Manninen on toiminut metsäryhmän pitkäaikaisena puheenjohtajana, sekä Suomen luonnonsuojeluliitto, jossa hän on ollut jäsenenä luonnonsuojeluvaliokunnassa. Hakemusta tukivat Greenpeace, Natur och Miljö, Norjan luonnonsuojeluliitto sekä Ruotsin luonnonsuojeluliitto.

PN:n luonto- ja ympäristöpalkinto myönnetään pohjoismaiselle yritykselle, organisaatiolle tai henkilölle, joka on esikuvallisesti ottanut luonnon ja ympäristön huomioon toiminnassaan tai joka on muutoin antanut merkittävän panoksen luonto- ja ympäristötyöhön. Palkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua, noin 47 000 euroa.

Kommentit

Terve metsä on hyvä tavoite

Myöhästyneet onnittelut!

Hienoa!

Palkinto meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen, onneksi olkoon!

Samaa mieltä

Samaa mieltä anonyymien kanssa. Metsien suojelu on kaikkein olennaisinta niin ilmaston kuin biodiversiteetinkin kannalta. Toivon, että palkinnon myöntäminen Olli Manniselle kertoo jotain siitä, että asenteet metsiä kohtaan ovat muuttumassa.

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Fill in the blank