Mitä essee tarkoittaa?

Kaiken ei tarvitse aina olla massiivista: Mitä essee tarkoittaa? on iso pieni kirja esseestä.

Michel de Montaignea (1533-1592) suitsuttava Virpi Hämeen-Anttila pohtii kirjan ensimmäisessä tekstissä suomalaisen esseen uutta tulemista, mutta ei mainitse nimiä. Missä on naisten kirjoittama esseekirjallisuus? Ja miksi esseisti ”sotkee kengillään hotellin päiväpeiton”, ”unohtaa lapsen syntymäpäivän” ja ”pelkää hammaslääkäriä”, mutta vain ”kurkkii netin pornosivuja?

Michel de Montaigne ei ole teräsputkessa kohti etelää kiitävälle Kuisma Korhosellekaan tuntematon nimi. ”Ilman Michel de Montaignen Esseitä en istuisi tässä junassa. Ilman niitä en olisi kirjoittanut väitöskirjaani, ilman väitöskirjaa en olisi ajautunut tutkijaksi, ilman tutkijanuraa en olisi saanut professuuria Oulusta, ilman professuuria en istuisi joka viikko junassa ja katselisi kasvojeni lävitse pimeyttä ja valopisteitä ja kirjaimia.” Hiukan suppea tulkinta sattumasta, mutta olkoon.

”En voi nähdä maailmaa näkemättä itseäni, enkä itseäni näkemättä maailmaa.” Ajatus tuo mieleen Paavo Haavikon, jonka mukaan ihminen ei voi nähdä maailmaa, jos maailma ei samanaikaisesti katso ihmistä.

Mitä essee tarkoittaa? Toimittanut Johanna Venho. Savukeidas 2012. 124 s.

Vastapainona Hämeen-Anttilan nimettömyydelle Korhonen nimeää suomalaisesta esseestä kolme vahvaa traditiota: sivistyneet, hillityt suomenruotsalaiset (Johannes Salminen, Carl-Gustav Lilius, Merete Mazzarella), uhmakkaat erakko-toisinajattelijat (Erno Paasilinna, Pentti Linkola, Matti Mäkelä) sekä uuden (Savukeitaan!) vihaisten miesten aallon (jota Korhonen ei suoraan nimeä). Korhonen muistuttaa, että myös valokuvista saa esseen.

Kirjan toimittaneen Johanna Venhon mielestä essee on ”välitilan taidetta”, keskustelu, joka käydään eteisessä tai porraskäytävässä. ”Ollaan tulossa tai menossa, on jääty suusta kiinni, hämmentämään juttua joka sekoittuu ja saostuu ja hakee muotoaan lause lauseelta mutta on kesken.” Korhonen on Venhon kanssa samaa mieltä. Essee on ”kettu, joka on karannut häistään ja vaeltaa tuntemattomassa metsässä, ihmettelee tätä puuta, käy kuseksimassa tuon juurelle, juoksee jänisten perässä eikä oikein tiedä minne on menossa. Mutta häkkiin se ei aio palata.”

Charles Bukowskia siteeraavan Bodil Lindforsin mukaan essee on ”puhumattomien ja paikattomien oleskelupaikka - - - Ei paljon repliikkejä, ei paljon kasvoja, vaan juuri sellaista mikä vie tilaa, täyttää: koteloita, nyssyköitä, jotka vyöryvät pimeyden läpi, jalan, pyörillä. Kitkaa pysyvyyttä vastaan: sellaista mikä täyttyy ja kutistuu, levittäytyy ja haihtuu. Ajan puutteen sietämistä, paikka tilapäiselle, huone täynnä ilmaa jossa on helpompi hengittää.”

Kertojaa etsivä Jukka Koskelainen löytää riittävän hyvän syyn opiskella ruotsia: Svenska Dagbladet julkaisee joka päivä kulttuuriesseen! Olli Löytyn mielestä esseen ”ainoa muodollinen tuntomerkki on se, että joku märittelee sen esseeksi”. Essee on siis ilmoitusasia! Löytty käyttää Osmo Soininvaaraa malliesimerkkinä siitä, kuin mahdollisuus esseeseen jätetään käyttämättä.

”Poeettinen ilmaisu syntyy kielen kyvyttömyydestä tehdä todellisuudelle oikeutta.” Mainio ajatus!

Tommi Melender tympääntyi romaanin kuluneisiin kaavoihin ja löysi romaaniksi naamioidun, pohdiskelevan esseistiikan (Markku Lahtelan Hallitsija, Albert Camus´n Putoaminen, Michel Houellebecqin Alkeishiukkaset, Matti Pulkkisen Romaanihenkilön kuolema, Markku Lahtelan Hallitsija…).  Maaria Pääjärvelle esseen ominaisuuksien pohtiminen tuo mieleen Padovassa sijaitsevan, pulun perspektiivillä varustetun Pyhän Markuksen torin pahvimallin.

Jos ei tiedä, mikä essee on, mutta haluaisi tutustua asiaan, Mitä essee tarkoittaa vastaa kysymykseen. Kirja toimii mainiona hakuteoksena esseistiikan perustekstien äärelle.