Mihin katosi radikaali ympäristöliike?

Missä menee ympäristöliike? Onko se epäonnistunut pyrkimyksissään? Ketkä muodostavat ympäristöliikkeen? Tarvitaanko toiminnassa radikaalimpaa otetta vai peräti ympäristövallankumous? Mitä vallankumous voisi käytännössä tarkoittaa? Kysymyksiä puitiin Elonkehän yhteistyössä Pasilan kirjaston kanssa järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingin pääkirjastossa.

Ympäristöliikkeen tilaa kartoittamassa olivat eri järjestöjä edustavat aktiivit: Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristönsuojelupäällikko Jouni Nissinen, Luonto-Liiton pääsihteeri, tutkija Leo Stranius, Hyökyaalto-verkoston Teemu Turunen sekä Vihreän puolueen (Vipu) tiedottaja Santeri Ulkuniemi. Keskustelun puheenjohtajana toimi Elonkehän vastaava päätoimittaja Jouko Kämäräinen. Yleisökin oli löytänyt keskustelun: kirjaston sadan hengen auditoria oli lähes puolillaan aktiivisesti puheenvuoroja käyttäneitä kansalaisia.

Ympäristöliikkeen tilaa pohtivat Santeri Ulkuniemi, Leo Stranius, Teemu Turunen ja Jouni Nissinen. Seminaari pidettiin 11.5. Pasilan kirjastossa Helsingissä. (Kuva: Elias Hämäläinen)

– Jos katsomme ympäristöliikettä laajemmin, sen voi katsoa olevan epäonnistunut, väitti Ulkuniemi.

Ulkuniemen mukaan kaikki puhuvat nykyisin vihreistä asioista, joten ympäristöliike on menettänyt kotikenttäetunsa. Yritykset, markkinointi ja puolueet ovat kaikki retorisesti hyvinkin vihreitä. Ympäristöliike ei voi enää sanoa, että tämä on ainoastaan meidän asiamme, koska se on jo kaikkien muidenkin asia.

Stranius toisaalta näki, että ympäristöliike voi epäonnistumistensa lisäksi katsoa saavuttaneensakin jotain.

– Jos me katsomme puhtaasti sitä, että meillä on käsillä syvenevä ilmastokriisi, kiihtyvä sukupuuttoaalto ja luonnonvarojen mielipuolinen kulutus, ympäristöliike on epäonnistunut – siinä missä muutkin yhteiskunnalliset toimijat – koska ympäristökysymyksiä ei oteta riittävän vakavasti. Mutta jos tarkastelemme pidemmällä perspektiivillä, niin onhan ympäristöliike saanut aikaiseksi kansallispuistot, ympäristöhallinnon ja ympäristölainsäädännön, joita myös aikanaan pidettiin utopioina.

Jouni Nissisen mukaan ympäristöliikkeen muodostavat kaikki aktiiviset kansalaiset, jotka toimivat ympäristöasioiden parissa. Esimerkiksi Marttaliitto on jo 1980-luvulta asti kannattanut kierrätystä ja kohtuutalouden piiriin kuuluvia asioita. Myös monet ”viherhippeihin” kriittisesti suhtautuvat tahot ovat olleet mukana ympäristöasioista ajamassa. Osittain tällaisista lähtökohdista ympäristöliikkeen tähänastiset voitot ovat syntyneet.

– Maanlaajuisesti vesiensuojeluasiat  ovat paremmalla tolalla, ja teollisuuden päästöt ovat suorastaan romahtaneet.  Helppoja voittoja ympäristöliike on saanut, mutta todella isot trendit eli luonnonvarojen liiallinen käyttö, ilmakehän liittyvät ongelmat ja koko elämän tuhoutuminen ovat jäljellä. Niihin on vaikeampi puuttua, koska ne menevät niin syvälle elämäntapaamme.

Vihreä liike on institutionalisoitunut

Kämäräinen siteerasi aktivisti ja kirjailija Olli Tammilehtoa, jonka mukaan ympäristöjärjestöjen tulisi lakata palkkaamasta virkamiehiä ja ottaa töihin ainoastaan aktivisteja.

– Saattaa olla, että ympäristöliike olisi tehokkaampi, jos me olisimme pienempiä ja vihaisempia, Nissinen myönsi.

– Mutta toisaalta, mistä pienet ja vihaiset liikkeet nousevat Suomessa? Yrittihän joku Suomessa 1990-luvulla laittaa pystyyn Earth First –liikettäkin, mutta ei siihen tainnut tulla kuin yksi jäsen, perustaja itse, Nissinen jatkoi.

Ympäristövallankumoukseen valmistautuva Ulkuniemi näki tilanteen synkemmin.

– Ongelmana on, että vihreä liike on institutionalisoitunut. Liikemomentti on jäätynyt instituutioiksi, jotka ovat imeytyneet mukaan poliittiseen järjestelmäämme, joka on uusliberalistinen ja joka ajaa ainoastaan yhtä ideologiaa eli liberalismia. Silloin kun sinne mennään mukaan, niin siellä tehdään kompromisseja.

Ulkuniemen mukaan kompromissit luonnon suhteen ovat vaarallisia. Esimerkiksi saimaannorpan kohdalla kompromissi saattaa johtaa sukupuuttoon, eikä lajia silloin enää saada takaisin.

Turunen kaipasi syvempää ekologisen tilan analyysiä ympäristöliikkeen helppojen voittojen hehkuttamisen sijaan. Hän painotti Hyökyaallon ei-hierarkista järjestäytymistapaa ja kritisoi valtavirran ympäristöliikkeen yli-institutionalisoitumista.

– Valtavirran ympäristöliike suhtautuu vähän liian kritiikittömästi parlamentarismiin ja kapitalismiin. Miksei sitä itsestäänselvyyttä voi sanoa ääneen, että kapitalistisen yrityksen suurin tavoite on tehdä voittoa ja kaikki muu on sen rinnalla toissijaista. Eikä se voi ikinä mennä yhteen kestävän elämäntavan kanssa.

Mikä on radikaalia?

Straniuksen mukaan tarvitsemme ”kahdenlaista” ympäristöliikettä.

– Kun ympäristökysymykset ovat viime aikoina nousseet marginaalista politiikan teon kovaan ytimeen ulko-, talous- ja turvallisuuspolitiikan rinnalle, ympäristöliikkeessä tarvitaan toimijoita, jotka kykenevät tekemään poliittisista korulauseista käytännön toimenpiteitä – lainsäädäntöä, taloudellista ohjausta, kaikkea sitä, mikä toimii. Toinen jengi on sitten radikaalimpi ympäristöliike, joka kykenee haastamaan vallitsevan kulttuurin totutut käytännöt. Siitä yksi esimerkki viimeisen vuoden parin aikana Suomessa on ollut degrowth-liike.

Tilaisuudessa yleisön edustajana ollut SLL:n Tapani Veistola myötäili Straniuksen näkemystä.

– Monenlaista ympäristöliikettä tarvitaan. Tarvitaan institutionalisoituneita järjestöjä, jotka kykenevät eduskuntaan kääntämään ympäristöliikkeen sanoman pykäliksi eli lainmuutoksiksi ja budjettimomenttien muutoksiksi. Sitä kansanedustuslaitos syö ja sitä ilman se ei valitettavasti toimi. Sen lisäksi tarvitaan radikaalia ympäristöliikettä – mitä se on, se on vielä vähän auki tässä keskustelussa. Mikä voisi olla radikaalia toimintaa tässä vaiheessa, sitä jään ihmettelemään...

Stranius esitti tässäkin kahden tason ratkaisun: radikaalia toimintaa voidaan tarkastella yksilön kautta –elämäntapavalintoina –, toisaalta voidaan esittää radikaaleja yhteiskunnallisia vaatimuksia.

– Radikaalia ympäristötoimintaa on vaikkapa nälkälakko.

– Minun mielestäni sitä on kapitalismin kaataminen, Ulkuniemi sanoi.

Ulkuniemen mukaan degrowthissakin pitää mennä syvemmälle: miten voimme luopua talouskasvusta. Talous pitäisi saada yhden planeetan kokoiseksi. Tämä edellyttää talouden supistumista, joka on ristiriidassa voitontavoitteluun perustuvan kapitalismin kanssa.

Turusen mukaan radikaalia toimintaa on monenlaista, eikä kaikki siitä ole hyvää.

– Poliittiset murhat esimerkiksi ovat radikaalimpaa toimintaa. En lähtisi kuitenkaan tekemään. Radikaalius voi  myös merkitä sitä, että mennään juurille, ollaan syvällisempiä.

Turusen mukaan kestävään elämäntapaan siirtyminen merkitsee sitä, että edessä on valtavia muutoksia. Ihmiskunnan on luovuttava fossiilisista polttoaineista ja ydinvoimasta. Muutoksen ei tarvitse merkitä vain ankeaa luopumista. Oman ruoan kasvatus, kestävä asuminen ja kestävä metsätalous voidaan nähdä myös luksuksena.

Stranius halusi kyseenalaistaa konkreettisista tavoitteista korkealentoiseksi muuttunutta keskustelua.

– Kertokaa minulle, mitä suurien ympäristöhaasteiden edessä tulisi tehdä? Tai jos halutaan kaataa kapitalismi, niin ei sen kaadu sillä, että tässä  keskustellaan, vaan sillä on merkitystä, mitä minä teen tänään, tässä kuussa ja viiden vuoden aikana.

Stranius halusi viedä keskustelua ympäristöliikkeen toimintatapojen ja -keinojen suuntaan. Metsien suojelussa yksityinen ihminen voi laittaa kaiken omaisuutensa ostaakseen metsää, jolla saadaan ehkä muutama hehtaari suojeltua. Vaihtoehtoisessa mallissa asialle laitetaan muutama ammattiluonnonsuojelija neuvottelemaan metsähallituksen kanssa ja saadaan suojeltua sata tuhatta hehtaaria metsää.

– Mikä keino ratkaisee? Tai millä tasolla voi vaikuttaa?

Ulkuniemen mukaan tämä kaikki on vain viivytystaistelua. Kasvavassa ja jatkuvasti laajenevassa taloudessa muutosta ei tapahdu.

– Meidän tulee kaataa kapitalismi ja se tarkoittaa vallankumousta.

Ulkuniemen kaipaamaa ympäristövallankumousta ei voida hänen mukaansa valmistella, vaan se tapahtuu sitten kun on tapahtuakseen. Siihen voi kyllä valmistautua. Ulkuniemen mukaan mikään vallankumousta pienempi muutos ei sinänsä riitä kestävään elämäntapaan siirtymisessä.

Utopiasta dystopiaan

Yleisöstä esitettiin panelisteille kysymys: kuinka he näkevät vallankumouksen? Mikä on se hyvä yhteiskunta, johon sillä pyritään?

– Jos ei ole suoraan järjestelmää vastaan, niin silloin tulee oikeastaan tukeneeksi sitä. Jos esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto ei ole kapitalistisen järjestelmän romauttamisen kannalla, jos me uskomme, että rakenteiden kautta pystyy muuttamaan asioita, niin silloin me käytännössä sitten tuemme sitä. Siinä ei pysty käytännössä olemaan neutraali, Nissinen pohti.

Pohtiessaan ihanneyhteiskuntaa Nissinen myönsi olevansa ”sillä tavoin laiska ja mielikuvitukseton”, että hän uskoo teknisten ratkaisujen olevan laajassa mielessä jo käytettävissä nykyjärjestelmänkin puitteissa. Muutosta nykyjärjestelmän puitteissa Nissinen piti mahdollisena, mutta ei suhtautunut vallankumoukseen erityisen innostuneesti.

Turuselle ihanneyhteiskunta on hiljakseen rakennettava tasa-arvoinen permakulttuurin maailma. Siihen voidaan pyrkiä kestävän elämäntavan vaalimisella, kriittisellä analyysillä ja kamppailuilla sekä syvemmällä kommunikaatiolla.

– Paikallistalous on vaihtoehto kapitalismille.

– Minun ihanneyhteiskuntani on sellainen, jossa kaikki pyöräilevät iloisesti, ovat vähintään vegaaneja, pitävät toisiaan kädestä kiinni, laulavat yhdessä ”jäähyväiset aseille” ja kasvattavat omat pottunsa, nauratti Stranius yleisöä.

Ulkuniemi lähestyi kysymystä toisesta suunnasta.

– En haluaisi elää dystopiassa, mutta joka aamu, kun herään, minusta tuntuu, että elän sellaisessa jo.

Vaikka lopullista totuutta ympäristöliikkeen tilanteesta ja sen edessä olevista haasteista ei kuultu, keskustelu polveili kiinnostavasti. Vaikutelmaksi keskustelijoiden puheenvuoroista jäi, että ympäristöliikkeen on varmasti  syytä pohtia omaa identiteettiään, tavoitteitaan ja keinojaan enemmän kuin on ollut tapana. On myös varmasti hedelmällistä koko vihreän liikkeen kannalta saada sekä käytännön vaikuttajia että radikaalimpia aktivisteja saman pöydän ääreen vaihtamaan ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

Keskustelutilaisuus oli ensimmäinen Elonkehän järjestämä. Alkusyksystä (8.9.) aiheena on kohtuutalous.