Maailman keuhkoja täytyy varjella

Vesien säännöstelijöitä, hiilensitojia, eliölajien aarrekammareita, maailman keuhkot… Metsät ovat tätä kaikkea. Niiden merkitystä maapallon elämälle ei voi liioitella. Näin ovat muun muassa The Economist-lehti ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO vähän aikaa sitten todenneet. Silti ihmiskunta on jo 10 000 vuoden ajan tärvellyt tätä luonnonresurssia. Noin puolet maailman alkuperäisesti metsäpeitteestä on hävinnyt. Aikaisemmin suurin syy tähän oli metsien muuttaminen pelto- ja laidunmaaksi. Myöhemmin on korostunut hyväksikäyttö teollisuuden tarpeisiin. Metsien tuhoaminen vaikuttaa ekosysteemeihin kielteisesti monella tavalla. Siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt muodostavat 15-20 prosenttia kokonaishiilidioksidipäästöistä, mikä on enemmän kuin maailman kaikista autoista, junista, lentokoneista ja laivoista yhteensä.

Suomi on edelleen maailman metsävaltaisimpia maita, mutta luonnontilaisia metsiä meillä on jäljellä vain pisara meressä. Metsätalous vaikuttaa voimakkaasti myös metsien ja niiden maaperän hiilensitomiskykyyn. Kuva: Antti Koli

Havaittavissa on kuitenkin merkkejä siitä, että metsien tuhoaminen on useissa maissa vähenemässä. Esimerkiksi Brasiliassa tuhottiin vuonna 2004 melkein kolme miljoonaa hehtaaria metsää, mutta vuonna 2009 ”enää” 0,75 miljoonaa hehtaaria. YK arvioi, että viimeisen vuosikymmenen aikana maailmassa on suojeltu tai istutettu melkein kahdeksan miljoonaa hehtaaria metsää. Näin on tapahtunut suurimmaksi osaksi Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, mutta myös muualla, ennen kaikkea Kiinassa. Mutta tämä myönteinen kehitys on liian hidasta. YK:n mukaan viimeisen vuosikymmenen aikana on joka vuosi muutettu 13 miljoonaa hehtaaria metsää muuhun käyttöön, lähinnä ruoantuotantoa varten.

Metsillä on monta elintärkeää funktiota, kuten biologisen monimuotoisuuden ylläpitäminen. Lasketaan, että maalla elävistä lajeista 80 prosenttia elää metsissä. Tarpeeksi kattava metsäpeite estää eroosiota, säännöstelee vesiä, estää maanvyöryjä ja tulvia sekä ylläpitää ilmankosteutta.

Metsät tuottavat sitä paitsi puutavaraa, myös polttopuita, lääkkeitä, elintarvikkeita ja muita tuotteita. Ne tarjoavat tuloja ja elatusta 400 miljoonalle köyhälle pienviljelijälle ja maattomalle. Kun suuria metsäalueita ja erityisesti sademetsää kaadetaan, vähenevät sademäärät muuallakin kuin lähialueilla. Tutkijat varoittavat, että metsien kaataminen Amazonilla voi johtaa pienentyviin satoihin koko Amerikan mantereella.

Viime aikoina on metsien merkitystä ilmakehän hiilidioksidia sitovina hiilinieluina painotettu yhä enemmän. Metsiin ja niiden maaperään sisältyy kaksi kertaa enemmän hiiltä kuin mitä koko ilmakehässä on, ja ne sitovat 25 prosenttia kaikista hiilidioksidipäästöistä. Tiedämme, että myös kasvava luonnonmetsä tai istutettu metsä sitovat hiiltä. Mutta merkitsevää on, että aarniometsä tai vanha luonnonmetsä käyttää hyväkseen kasvavaa hiilidioksidipitoisuutta ja sitoo hiiltä tehokkaammin kuin aikaisemmin oletettiin. Siksi metsien suojelu on entistäkin tärkeämpää.

FAO:n mukaan maapallolla on vielä noin neljä miljardia hehtaaria metsää, joka kattaa noin 31 prosenttia planeetan maapinta-alasta. Mutta vain kolmasosa tästä on aarniometsää, ja suuri osa lopusta on vahingoittunut vakavasti. Noin puolet jäljellä olevista metsistä sijaitsee tropiikissa; nämä ovat enimmäkseen sademetsiä. Kolmasosa sademetsistä sijaitsee Brasiliassa, ja suuria sademetsiä on myös Kongossa ja Indonesiassa. Seuraavaksi suurin metsäpeite, noin kolmasosa kaikista metsistä, sijaitsee pohjoisella havumetsävyöhykkeellä eli taigalla. Vain noin 10 prosenttia metsistä sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä, lähinnä Pohjois-Amerikassa. Metsät tällä alueella ovat vasta aivan viime aikoina alkaneet toipua hakkuista. FAO:n mukaan lauhkealla ilmastovyöhykkeellä istutetaan tai suojellaan nyt noin seitsemän miljoonaa hehtaaria metsää vuosittain.

Brasilia on viimeisen vuosikymmenen aikana suojellut 50 miljoonaa hehtaaria Amazonin sademetsää. Brittiläisten tutkijoiden mukaan metsien laiton kaataminen on vähentynyt selvästi myös  Indonesiassa ja Kamerunissa. Costa Ricassa, joka 1980-luvulla menetti neljä prosenttia metsistään vuosittain, metsien kaataminen on melkein loppunut. Kanadassa metsäyhtiöt ovat ilmoittaneet tekevänsä yhteistyötä ”vihreiden” järjestöjen kanssa parantaakseen maan 72 miljoonan boreaalisen metsähehtaarin hoitoa.

Tällainen kehitys on luonnollisesti ilahduttavaa, mutta suuria ongelmia on jäljellä. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan metsäekosysteemeihin. Kuivuus, taudit, metsäpalot, eroosio ja muut ikävät ilmiöt tulevat yleistymään. Korkeampien lämpötilojen myötä metaanipäästöt ikijään peittämillä alueilla kasvavat. Jo nyt nämä ongelmat ovat tavallisempia, kuin mitä ilmastomalleissa on ennakoitu. Tämä koskee erityisesti boreaalista vyöhykettä, jossa vuosien 2000-2005 aikana menetettiin 35 miljoonaa hehtaaria metsää. Myös Amazonilla edellä mainitut ongelmat voivat uhata koko ekosysteemiä. Maailman väkiluvun vuosittainen kasvu, 75 miljoonaa ihmistä, uhkaa saattaa metsäresurssit yhä suuremman paineen alaisiksi, kun metsiä rohmutaan ravinto- ja biopolttoainetuotantoa varten. Maaperän kysyntä on kasvanut, ja yhä useammat maat, Kiina etunenässä, yrittävät hankkia sitä itselleen kehitysmaista.

Mitä mahdollisuuksia on näiden negatiivisten trendien kääntämiseksi, erityisesti trooppisilla alueilla? Monin paikoin on kaikeksi onneksi huomattu, että kehitystä ei voida kääntää parempaan suuntaan ilman riittävän suurisuuntaisia ohjelmia. Hallitukset, kansalaisjärjestöt, tutkijat ja sijoittajat ovat yhdessä aloittaneet niin kutsutun REDD-ohjelman. Ohjelma tähtää siihen, että maailman rikkaat maat maksaisivat köyhille siitä, etteivät nämä hakkaa metsiään. Puoli tusinaa maata, muun muassa Norja, Iso-Britannia ja Yhdysvallat, ovat  luvanneet sijoittaa aluksi 4,5 miljardia dollaria tavoitteiden saavuttamiseksi.

Aloite on tietysti huomionarvoinen, ja on myönteistä että myös kehitysmaat tukevat sitä. Sen läpivieminen ei kuitenkaan ole helppoa.

Ohjelma vaatii ensinnäkin paljon rahaa, vähintään kymmeniä miljardeja euroja vuodessa ja melko pitkän ajan. On epätodennäköistä, että teollistuneet maat suostuvat tähän ehdoitta. Mutta jos ne voisivat käydä REDD-ohjelman vaatimilla sijoituksilla päästökauppaa, olisi tilanne toinen. Toiseksi – kuten The Economist – huomauttaa, tähän käyttöön tarkoitetut rahat voidaan luottaa vain maille, joiden tilanne on vakaa ja instituutiot toimivat sekä joissa esiintyy vain vähän korruptiota. Monet niistä maista, jotka tulisivat kysymykseen REDD-ohjelman tukea jaettaessa, eivät täytä näitä ehtoja. Lahjoittajien on siksi huolehdittava kattavan valvontajärjestelmän luomisesta. Toivoa herättävää on, että eräät REDD-rahoituksen potentiaaliset vastaanottajat ovat ymmärtäneet, että niiden on itse tehtävä paljon enemmän metsiensä varjelemiseksi. Indonesia on – ainakin toistaiseksi – pysäyttänyt metsiensä hakkuun palmuöljyn tuottamista varten. Brasilia on lisännyt metsien suojelua sekä kieltänyt sokeriruokoplantaasien perustamisen ja etanolintuotannon sademetsäalueilla.     

Monet tutkijat painottavat myös, että REDD ja muut vastaavat ohjelmat pitää ankkuroida pitävästi paikallisiin yhteisöihin. Paikalliset asukkaat tulee ottaa mukaan alusta alkaen. Monissa maissa metsien omistusoikeudet jakautuvat hyvin kiistanalaisesti ja epätasaisesti. Rikkaat maan- ja metsänomistajat sekä isot yhtiöt omistavat usein valtavia alueita, samalla kun köyhät elävät vailla laillisia oikeuksia metsään. Se, että valtio monissa kehitysmaissa, kuten esimerkiksi Indonesiassa, omistaa jopa kolme neljäsosaa metsistä, ei takaa köyhien käyttöoikeutta niihin. Eräs poikkeus on Meksiko, jossa paikallisyhteisöillä on maareformin jälkeen ollut omistus- tai käyttöoikeus 75 prosenttiin metsistä. Näin tulisi olla muissakin maissa.

Metsien raivaaminen viljelys- ja laidunmaiksi tuhoaa niitä yhä paljon. Siksi pitäisi tehdä paljon enemmän maa- ja karjatalousmaiden tuottavuuden tason nostamiseksi, ennen kaikkea tukemalla pienviljelijöitä. Myös niin kutsutuilla reunamailla, noin miljardin hehtaarin alueella, on edellytyksiä tuottavuuden kasvattamiseen.

Brasiliassa maanviljelys ja karjatalous muodostaa 30 prosenttia kansantulosta, ja maa on jo yksi maailman suurimmista elintarvikkeiden viejämaista. Metsien muuttaminen viljelys- ja laidunmaiksi voi koitua niille kohtalokkaaksi. Mutta esimerkiksi pihvikarjankasvatus on hyvin tehotonta, ja tutkijoiden mukaan sama määrä lihaa voitaisiin tuottaa puolella tai kolmasosalla nykyisestä pinta-alasta. Se merkitsisi pienempää rasitusta sademetsille.

Suuri ja vaikeasti hoidettava ongelma on metsien laiton turmeleminen. Mutta The Economist-lehti kertoo että Para-nimisen osavaltion yleinen syyttäjä, Daniel Avelino, on osoittanut sen mahdolliseksi. Suurin osa Amazonin karjalaumoista laiduntaa osavaltiossa. Avelino jäljitti 20 ranchia, jotka raivasivat maita ja laidunsivat karjaa laittomasti. Hän jäljitti edelleen lihan määrättyihin teurastamoihin ja havaitsi, että maailman suurimpiin elintarvikeketjuihin kuuluvat Wal-Mart ja Carrefour ostivat niistä lihansa. Avelinon ansiosta ketjut tuomittiin maksamaan 1,2 miljardia dollaria sakkoja, minkä jälkeen ne välittömästi lopettivat lihan ostamisen ja teurastamoiden toiminta päättyi. Teurastamot ovat sittemmin alkaneet ostaa karjaa ainoastaan rancheilta, jotka on asiaankuuluvasti rekisteröity maa-alueiden omistajiksi.

Suurimpia syitä metsien hävittämiseen on se, että niiden taloudellinen merkitys aliarvioidaan vakavasti laskemalla vain metsästä saatavien raaka-aineiden hinta. Niitä arvokkaita ekosysteemipalveluita, joita metsä meille tarjoaa esimerkiksi säännöstelemällä vesiä ja kontrolloimalla eroosiota, ei oteta huomioon. Ja kuitenkin YK on osoittanut, että kun metsät tuhoutuvat eivätkä enää tarjoa meille palveluitaan, tämä maksaa noin 2000-4500 miljardia dollaria vuodessa. Pelkästään metsien toiminnan vesien säännöstelijöinä lasketaan olevan arvoltaan 1-3 miljardia dollaria vuodessa  Etelä-Amerikan maataloudelle. Metsien farmaseuttisen markkina-arvon lasketaan olevan 640 miljardia dollaria. Kun mangrove-metsät muutetaan rapuviljelmiksi, arvioidaan saadun hyödyn olevan 1200 dollaria hehtaarilta. Mutta laskelmien mukaan polttopuut ja muut kuin metsätaloustuotteet, kalat ja suoja rannikoille, ovat 12 000 dollarin arvoisia – siis kymmenen kertaa enemmän.

Metsien suojelemisen kustannukset ovat näin ollen pieniä verrattuna sen tuottamaan taloudelliseen hyötyyn. Monilla sektoreilla luonnon raaka-aineet ja palvelut vastaavat valtavia summia.   

Kirjoittaja on kotieläinjalostustieteen emeritusprofessori.

Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin ruotsiksi Landbygdens folk-lehdessä.

Suomennos: Jussi Sivenius