Luonnonsuojelu on metsästyksen paras edunvalvoja

Kanalintujen metsästys on osa suomalaisten alkuperäistä eräkulttuuria. Kaikista metsästyslajeista metson pyynti lienee syvimmällä pyyntöveressämme. Siihen on erikoistunut myös kansalliskoiramme, Suomen pystykorva.

1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kanalintujen pyynti kuitenkin hiipui Suomessa. Metsätalouden myllerryksessä lintujen kannat kääntyivät laskuun, ja pyyntiä alettiin rajoittaa. Erityisesti metson pelättiin häviävän linnustostamme. Samalla näytti häviävän myös vanhin eräkulttuurimme.

Syksy 2011 on kuitenkin ällistyttävä poikkeus. Teeren ja metson kannat ovat Pohjois-Suomen selkosilla nousseet tasolle, mitä tuskin kukaan rohkeni vielä parikymmentä sitten ennustaa.

Ruotsi vaalii eräkulttuuriaan

Etenkin tällaisina runsaina riistasyksyinä metsästäjiä ihmetyttää, miksi linnustuskausi on varsinaisilla eränkäynnin alueilla Pohjois-Ruotsissa pysyvästi pidempi kuin meillä Pohjois-Suomessa.

Kanalintujen metsästys alkaa lahden toisella puolella, Västerbottenin ja Norrbottenin lääneissä 25. elokuuta, kun se alkaa meillä 10. syyskuuta. Pyynti päättyy meillä hyvänäkin vuonna jo lokakuun lopussa. Ruotsissa se jatkuu koppelolla ja naarasteerellä aina marraskuun puoliväliin. Sen lisäksi sekä urosmetsolla että -teerellä jatkuu siellä pysyvä talvipyynti tammikuun loppuun asti.

Ruotsalaiset ovat todenneet, että pidempi metsästyskausi ja talvipyynti eivät uhkaa metson ja teeren kantoja. Miksi me emme sitä totea? Eivätkö maamme ole luonnonolosuhteiltaan ja metsästäjiltään samankaltaiset niin, että metsästyskaudet voisivat olla yhtenevät?

Tietoa Pulliaisen metsolinjalta

Värriön luonnonpuiston pitkäaikainen metsotutkimus antoi metsästysaikojen pohdintaan uuden näkökulman.

Vuonna 1967 Helsingin yliopiston nuori dosentti, Värriön tutkimusaseman perustaja Erkki Pulliainen merkkasi aseman lähimaastoon 200 paalulla kuusi kilometriä pitkän linjan, joka kulkee luonnonpuiston läpi. Aseman kenttämestari hiihtää linjan lumien aikaan joka keskiviikko. Hiihtäjä havainnoi reitin ylittäneet metson jälkivanat paaluvälin tarkkuudella.

Tarkimmin analysoituna ajanjaksona, 1967-2008 lumilinja hiihdettiin 1248 kertaa. Metson jälkivana laskettiin kaikkiaan 426 kertaa, eli keskimäärin 10,4 kertaa talvessa. Kun havainnoista puhdistetaan vuosivaihtelu, metso laskettiin 1960-luvun lopulla vain viisi kertaa, mutta 2000-luvun puolivälissä jo viisitoista kertaa talvessa.

Metso runsastuu Värriön luonnonpuistossa. Vaikka vuosivaihtelua on, nousu on tilastotieteellisesti merkitsevä.

Värriö rauhoitettiin metsästykseltä kahdessa vaiheessa. Laki Värriön luonnonpuistosta on vuodelta 1981. Rajoitettu metsästys oli ensin luvallista paikalliselle väestölle, kunnes täysrauhoitus tuli voimaan 1995.

Kaksivaiheinen rauhoitus näkyy jälkihavainnoissa. Metson kanta kääntyi pitkäaikaiseen nousuun. Vastaava ilmiö lienee tapahtunut muuallakin luonnon- ja kansallispuistoissa. Nousua ei ole kuitenkaan pystytty numeroin toteamaan, koska Värriön kaltaisia pitkiä havaintosarjoja ei ole muissa puistoissa.

Luonnonsuojelu takaa metson peruskannan

Suojelualueiden verkolla on metson ja ylipäänsä kanalintujen runsauden tasaajana aiemmin ymmärrettyä suurempi merkitys. Luonnonsuojelun alueet takaavat peruskannan.

Kun kanta suojelualueilla vahvistuu, lintuja siirtyy niiden ulkopuolelle. Värriössä tätä on seurattu radiopannoin. Esimerkiksi metsolla matkaennätystä pitää kukko, joka muutti keskikesällä puistosta Tuntsan yli etelään noin 30 kilometrin päähän.

Luonnonsuojelu on ollut metsästykselle tuloksekkaampi edunvalvoja kuin riistanhoitopiirit. Kun tarkastellaan kanalintujen pitkäaikaisia kannanvaihteluja viimeisen 40 vuoden ajalta, rauhoitusaikojen vähittäinen kiristäminen metsästysalueilla ei ole onnistunut kääntämään niitä nousuun, niin kuin tapahtui Värriössä.

Pulliaisen käynnistämä Värriön metsotutkimus antaa tukea vaateille, että Pohjois-Suomen laajoilla eränkäynnin alueilla linnustuskautta voi jatkaa onnistuneesti verkottuneen luonnonsuojelun ansiosta. Kautta voi jatkaa Ruotsin malliin, molemmista päistä. Erityisesti siitä pitäisivät kansallisen eräkulttuurimme harrastajat, Suomen pystykorvalla metsästävät.

Pulliaisen aatetoverin, Eero Paloheimon seepraperiaate toimii sovellettuna tässäkin. Kun pidämme huolen siitä, että seepran valkoisia raitoja eli luonnonsuojelualueita on riittävästi, kanalintujen pyyntiä vaaliva eränkäynti voi maassamme jatkua seepran mustilla raidoilla.

Maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Veli Pohjonen toimii maa- ja metsätalouden asiantuntijana Etiopiassa.