Vuosittain ilmestyy muutamia merkittäviä kirjoja. Tämä on yksi niistä.
Miksi pelkäämme lapsuutta? Miksi rakastamme lasta vain sellaisena, jollaiseksi haluamme hänet muuttaa: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä, tuottavuusperformansseja) tekeväksi, oman umpilisäkkeensä (ruumiinsa) kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmäämme ennakoitavalla tavalla?
Sitouttaminen yhteiseen kontrolliin aloitetaan päiväkotien kehityskeskusteluissa ja sitä jatketaan luku- ja kirjoitustaidon myötä itsearviointilomakkeilla. (”Osaan kuunnella ja noudattaa annettuja ohjeita hyvin / melko hyvin / kohtalaisesti / huonosti.”) Vanhanaikaista kurijärjestelmää vastaan oli mahdollista kapinoida. Manipuloitua itseään vastaan se on vaikeampaa. Lapsi oppii hyväksymään annettujen ohjeiden noudattamisen hyväksi osaamiseksi.

Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty. Atena 2011. 174 s.
Lapseen suhtaudutaan kuin projektiin, joka pitäisi saada valmiiksi sovitussa aikataulussa. Lastenkulttuuri ei ole lasten omaa vaan lapsille suunnattua, aikuisten kontrolloimaa. Lasten ja nuorten taiteen esiintymispaikat, työvälineet ja jakelukanavat ovat aikuisten hallussa. Lapsen taide on jopa vaarallista. Huostaanotto on valmis, kun psykologi näkee lapsen vahasta pyörittelemän tai kynällä piirtämän pötkylän, tikarin tai ampuma-aseen pedofiliasta todistavana fallossymbolina..
Lapsen on ymmärrettävä keskeneräisyytensä. Tämän ajatuksen istuttaminen lapsen päähän on kasvatustyön ydintä. ”Keskeisimpien kasvatustavoitteiden luettelo on loppumaton vaatimusten sarja, ja niinpä onnistuneesti kasvatettu ihminen ei koskaan eläessään ole sitä, mitä hänen pitäisi olla.”
Leikkiminen kielletty on kuvaus ympärillämme kytevästä vastarintaliikkeestä, jonka tuottamaa kulttuuria pidämme epäkorrektina, jonka kieltä emme ymmärrä ja jota pidämme kehittymättömänä, jatkuvaa ohjausta vaativana. Kirjan vaatimus on: sen sijaan, että muutamme lapset yhteiskuntaan sopiviksi, yhteiskunta pitäisi muuttaa lapsille sopivaksi.
Jos et halua lapsestasi vaihtoehdottoman yhteiskunnan pelilaudalle pelkkää arvotonta pelinappulaa, lue tämä kirja!
Jukka Laajarinne (s. 1970) on työskennellyt ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään matemaattisten ja filosofisten aineiden opettajana. Laajarinne oli vuonna 2003 Finlandia Junior -ehdokkaana kirjallaan Madonluvut. Vuonna 2005 hän voitti yhdessä Martti Ruokosen kanssa Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kirjalla Mummon kone.
Kommentit
Kiehtovaa
Kiitos kirja-arvostelusta! Täytyypä lukea tuo. Arvelisin, että tuo on myös kaltaiselleni, vapaaehtoisesti lapsettomalle, aikuiselle hyödyllinen kirja. Siitä voi syntyä ajatuksia ihmiskunnan ongelmien juurista, ja ehkäpä oivalluksia myös oman persoonan suhteen. Me kaikkihan olemme olleet lapsia. Jotkut sanovat, että olemme vieläkin, salaa hiljaa sisimmissämme.
lapsellista -siis inhimillistä
Lapset ovat lähimpänä sitä, millainen ihmisen tulisi olla. Meidän aikuisten pitäisi antaa lasten opettaa meitä eikä toisinpäin.
Lapsissa on tulevaisuus, sanotaan. Olisi kyllä, jos me emme veisi heidän tulevaisuuttaan. Herätkäämme tajuamaan tämä.
E.K.
Kirjoita uusi kommentti