Länsimaisen sivilisaation romahdus

Amerikan-venäläinen Dmitry Orlov on tullut tunnetuksi teoksestaan Reinventing Collapse (Orlov, 2008). Kirja kertoo länsimaisen sivilisaation romahduksesta, jonka keskeinen syy on riippuvuus halvasta öljystä. Orlov ammentaa näkemyksiään Neuvostoliiton romahtamisesta, jota hän seurasi läheltä ja jota hän vertaa 2000-luvun länsimaiden, etenkin Yhdysvaltojen, tilaan. Orlov jakaa romahduksen vaiheisiin seuraavalla tavalla:

1. taso: Rahataloudellinen (financial) romahdus. Arvaamattomiksi muuttuvat markkinat tekee riskien arvioinnista mahdotonta. Taloudelliset instituutiot menettävät maksukykynsä, säästöt mitätöityvät, rahalliseen pääomaan ei enää pääse käsiksi.

2. taso: Liiketaloudellinen (commercial) romahdus. Usko kaupan tarjontaan katoaa. Raha menettää arvonsa ja/tai siitä on pulaa, hyödykkeitä hamstrataan, tuonti- ja vähittäismyyntiketjut hajoavat, välttämättömyystuotteiden puute yleistyy.

3. taso: Poliittinen romahdus. Usko valtion kykyyn huolehtia kansalaisista katoaa. Kaupallisista tahoista riippuvaiset julkisen sektorin yritykset lievittää niukkuutta epäonnistuvat. Poliittinen järjestelmä menettää oikeutuksensa ja merkityksensä.

4. taso: Sosiaalinen romahdus. Paikallisyhteisöt, hyväntekeväisyysjärjestöt ja muut sosiaaliset instituutiot rientävät täyttämään julkisen vallan jättämää tyhjiötä, mutta epäonnistuvat resurssipulan tai sisäisten erimielisyyksien takia.

5. taso: Kulttuurinen romahdus. Usko ihmisyyteen katoaa. Ihmiset kadottavat kyvyn "ystävällisyyteen, anteliaisuuteen, huomaavaisuuteen, kiintymykseen, rehellisyyteen, vieraanvaraisuuteen, myötätuntoon, auttamiseen". (Colin M. Turnbull: The Mountain People) Perheet hajoavat. Ihmiset taistelevat yksilöinä niukoista resursseista. Uusi motto tulee olemaan: "Kuole sinä tänään niin että minä voin kuolla huomenna." (Aleksandr Solzhenitsyn: Vankileirien saaristo) Jopa ihmissyöntiä voi esiintyä.

Orlovin mukaan läntinen sivilisaatio, erityisesti Yhdysvallat, on jo hajoamistilassa; prosessi etenee eri vauhdilla, riippuen maanosasta, valtiosta ja paikallisista olosuhteista. Orlov ei tyydy tarkastelemaan ainoastaan romahduksen suuria linjoja.  Hän kysyy, kuinka tämä kaikki vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämään. Orlov itse kutsuu länsimaiden asukkeja tehotuotantoihmisiksi (factory farmed humans).

Otan vapauden tulkita käsitettä seuraavalla tavalla: tehotuotantoihmiset ovat viimeisen vuosisadan aikana eksponentiaalisesti kasvanut joukko uusavuttomia, mukavuudenhaluisia kaupunkilaisia, jotka ovat riippuvaisia elintarviketeollisuudesta, autoista, halvasta polttoaineesta, sähköstä, työpaikasta, pankkitilistä – itsestäänselvyyksistä, jotka ovat Orlovin mukaan pian historiaa.

Orlov keskittyy kuvaaman yksittäisen yhteiskunnan sisäistä romahdusta. Maapallo on kuitenkin täynnä yhteiskuntia: itse kunkin tekemiset vaikuttavat myös naapurin asioihin. Mitä tapahtuu eri maiden ja kansojen suhteille hupenevien resurssien maailmassa? Tätä hahmotellaan teoksessa Konfliktit, turvallisuus ja ympäristö (Jyrki Käkönen, 1995). Teoksen sisältö ei ole vanhentunut, päinvastoin!

"Kaikissa tapauksissa niukkuus tuottaa seurauksia yhteiskunnissa. Ja seurannaisvaikutukset ovat sitä merkittävämpiä, mitä enemmän yhteisön toimeentulo perustuu niukkenevaan luonnon resurssiin. Seurauksena voi olla yhteiskunnan laajamittainen romahtaminen tai lisääntyvät konfliktit epätasaisesti jakaantuneiden resurssien hallinnasta. Saman aikaisesti yhteiskunnalliset instituutiot menettävät edellytyksiään hoitaa seurauksia, koska niiden tulot vähenevät. Seurauksena on järjestäytyneen yhteiskunnan legitimaation romahtaminen tilanteessa, jossa kaivattaisiin sen kykyä ratkaista ristiriidat rauhanomaisesti."

Lyhyesti sanottuna: hupenevat resurssit tulevat synnyttämään, lisäämään ja kärjistämään valtioiden, kansakuntien ja etnisten ryhmien välisiä konflikteja. Resurssipula, etniset jännitteet, terrorismi ja suurvaltapolitiikka kietoutuvat yhteen ja synnyttävät tapahtumasarjoja, joiden seuraukset voivat olla synkempiä kuin Orlovin ennusteissa. Valtioiden on jatkettava nykyistä kilpailua. Jos naapuri pullistelee sotilaallisia ja taloudellisia lihaksia, meidänkin on pullisteltava. Tämä korostuu etenkin suurvaltojen kohdalla. Kansainvälisessä politiikassa ei tunneta downshiftausta.

Ympäristöliikkeen piirissä on tiedostavia ihmisiä, jotka eivät elättele harhaluuloja elintapamme kestävyydestä. Ratkaisuksi tarjotaan usein globaalia konsensuspäätöstä, jossa siirrymme kestävän kulutuksen ja teknologian aikakauteen hallitusti, tasa-arvoisesti ja solidaarisesti. Entä jos kriittisyydestään tunnetun ympäristöliikkeen agendaan on eksynyt jokunen harhaluulo?

Moni toivoo, että talouskasvu, raaka-aineiden kulutus, sukupuutot, saastuminen, rakentaminen ja kenties jopa ihmisväestö lakkaisivat lisääntymästä ja kääntyisivät laskuun. Tämän kaiken pitäisi tapahtua vapaaehtoisesti, sopimalla, ennen kuin olosuhteet siihen pakottavat.

Kun ajoneuvo ei enää reagoi ohjainlaitteisiin, ei ole väliä kuka on ratissa. Kuljettajasta tulee matkustaja. Ehkä me juuri olemme sukupolvi, jolla ei enää ole vaihtoehtoja? On kysyttävä, mitä tapahtuu, kun elintapamme ei enää kestä.

1: Jos talousjärjestelmä ei ole ennen voinut rakentua kalliille uusiutuvan energian ratkaisuille, mikä saa meidät kuvittelemaan, että uusiutuvat voisivat ylläpitää nykyistä elintapaa niukkojen resurssien aikakaudella?

2: Jos emme voineet hallita väestön määrää sen kasvaessa, mikä saa meidät kuvittelemaan, että sen väheneminen olisi hallittua – etenkin jos oletetaan, että ihmispopulaation koko on riippuvainen fossiilisten polttoaineiden saatavuudesta?

3: Jos kansakunnat eivät päässeet eroon sodista ja epätasa-arvosta runsauden aikana, mikä saa meidät kuvittelemaan, että siinä onnistuttaisiin niukkuuden aikana?

Kaksi ensimmäistä kysymystä ovat Orlovin esittämiä. Kolmas noudattelee Käkösen johtopäätöksiä.

Filosofi Tere Vadén kuvaa teoksessaan Kaksijalkainen ympäristövallankumous (Osuuskunta Rohkean reunaan, 2010) osuvasti nykymenoa: "Kapitalismi vaatii valtavia ponnistuksia, työintoa, pitkiä työuria ja -päiviä. Kuten oikeistolaiset ystävämme meille jatkuvasti vakuuttavat, talouskasvu ei ole helppo asia, vaan kilpailu kiristyy sekunti sekuntilta."

Yhdysvaltalainen anarkisti ja kirjailija David Watson (Fifth Estate, Winter 1983) kuvaa sivilisaatiota meluisana, valtavia määriä polttoainetta kuluttavana suihkukoneena. Hän löytää lukemattomia yhtäläisyyksiä, mutta ei arvaa polttoaineen loppumista, öljyhuippua, josta ollaan nykyisin tietoisia, mutta josta 80-luvulla vasta harvat varoittelivat.

Yhdistetään Vadénin työläs talouskasvu ja Watsonin kerosiinia vailla oleva suihkukone! Kuinka paljon työtä matkustajien on tehtävä, jotta he saavat pidettyä sakkaavan suihkukoneen ilmassa?

Riehumisesta ja rimpuilusta ei ole hyötyä putoavassa suihkukoneessa. Jos analogiamme suihkukoneen ja sivilisaation välillä on tarkka (en keksi yhtään syytä, miksi se ei olisi), niin rimpuilulla ei pelasteta myöskään talouskasvua. Molemmissa tapauksissa sillä vain uuvuttaa itsensä, joutuu naurunalaiseksi.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Oletetaan että koneemme lentää meren yllä ja pakkolasku veteen on väistämätön. Ratkaisu löytyy Orlovilta: tarvitaan pelastusvene. Pakkolaskun jälkeen ihmisten on hajaannuttava pieninä joukkoina pelastusveneisiin, jotka saattavat ajautua eri suuntiin, kadottaa toisensa näkyvistä, jopa keikahtaa ja upota. Yksi asia on kuitenkin varma: pelastusveneissä olevilla on paremmat mahdollisuudet kuin koneeseen jääneillä.

Omillaan pärjäävät, paikalliset, kestävät, omavaraiset elintavat ja yhteisöt ovat Orlovin pelastusveneitä.

Vadénin mukaan ”...on epäselvää, voiko aineellinen puoli yksin kantaa elämänmuodon uuteen tasapainoon, jos henkisen maailman itsenäisyys tuhoutuu." Kestäviä elintapoja ei voi syntyä, jos elämän merkitys häviää uppoavan sivilisaatio-suihkukoneen mukana. On löydettävä uusia merkityksiä. "Tässä on ensimmäinen viesti ympäristövallankumoukselle: tie aineelliseen itsenäisyyteen irti kapitalistisen kasvutalouden tuhokoneesta käy henkisen itsenäisyyden kautta." Vadén käyttää sanaa syntytieto kuvamaan tätä välttämätöntä, yliyksilöllistä, ylisukupolvista kulttuurin kokonaisuutta. Toinen hänen käyttämänsä termi, alkuperäiskansaistuminen, antaa vihjeen muutoksen luonteesta.

Jos palaamme Orlovin romahdus-mallin kahteen viimeisen kohtaan, voimme kuvitella, minkälaisin seurauksin henkinen kulttuuri romahtaa aineellisen mukana.

Syväekologinen ajattelu ja paikalliset, ainutlaatuiset ekosofiat tarjoavat hyvän lähtökohdan rakennettaessa aineellisesti ja henkisesti itsenäisiä ihmiskunnan pelastusveneitä.