Jussi Viitala: ”Meret kuolevat vuoteen 2050 mennessä”

Atena Kustannus järjesti 23.11.2011 Helsingissä tilaisuuden, jossa keskustelemassa olivat tietokirjailija, biologi Jussi Viitala, Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli ja toimittaja Noora Shingler.

Jussi Viitalan puheenvuoron aiheeksi oli annettu kysymys, kuinka todennäköinen on ihmiskunnan tuho. ”Erittäin todennäköinen,” Viitala vastasi. ”Mutta jos kysytte, milloin ja miten, siihen minulla ei kyllä ole mitään tyhjentävää vastausta.”

Viitala esitteli vaihtoehtoisia tuhoskenaarioita. Noin kerran miljoonassa vuodessa maapalloon osuu niin iso asteroidi, että se riittäisi tuhoamaan kulttuurin. Massiivinen tulivuorenpurkaus on odotettavissa sadan tuhannen vuoden sisällä. Kummankaan vaihtoehdon takia ei Viitalan mukaan kannata menettää yöuniaan – kaikki lähiajan uhkakuvat ovat ihmisestä johtuvia.

Muodostamme uhan itsellemme, koska meitä ensinnäkin on liikaa ja toiseksi meillä on väärin jengatut aivot. Viitalan mukaan on mahdollista, että aiheutamme oman tuhomme kertapaukauksella. Vaikka kylmän sodan loppuminen vähensi ydinsodan uhkaa, on vahingossa syttyvän sodan uhka edelleenkin olemassa. Intialla ja Pakistanilla on riittävä arsenaali kulttuurimme romahduttamiseen. Viitala toteaa, että ydinaseriisunnalla olisi nyt todella kiire.

Toinen mahdollisuus on, että menemme kitisten. Ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan ainakin paikallisia maailmanloppuja. Uusimmat mallit antavat merenpinnan noususta lohduttomamman kuvan kuin IPCC:n ennusteet. Länsi-Antarktiksen ja Grönlannin jäätiköihin sisältyy suuria riskejä.

Alueilla, joilla ennestäänkin on mennyt huonosti, ruoantuotanto tulee entisestään heikkenemään ilmaston lämmetessä. Kiinan ongelma on tällä hetkellä maaperän huonontuminen. Koska Kiinalla on rahaa, se on pystynyt välttämään nälän ostamalla maata Afrikasta. Vuoteen 2020 mennessä Afrikan ruoantuotanto tulee kuitenkin FAO:n ennusteen mukaan putoamaan puoleen. Kyse on alueesta, jonka väestönkasvu on kiivasta. Viitalan mukaan saamme varautua pakolaistulvaan.

Merien happamoituminen ja leväntuotannon väheneminen ovat isoja uhkakuvia. Teollisen kalastuksen seurauksena käytännössä kaikki maapallon kalakannat ovat ylikalastettuja. Kalastus tulee joka tapauksessa lähitulevaisuudessa loppumaan; happamoitumisen ja merivesien lämpenemisen seurauksena planktonlevien yhteyttäminen on vuodesta 1950 lähtien vähentynyt noin 40 %. Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä valtamerten planktontuotanto on käytännössä pysähtynyt. Se tarkoittaa valaiden, merilintujen ja kalojen häviämistä.  Tuho näyttää siis olevan lähellä.

Viitala kirjoitti kirjansa nähdäkseen, missä mennään. ”Pessimismi kyllä on lisääntynyt sitä tehdessä. Mutta totta kai niin kauan kuin on elämää, on toivoakin.”

Kemikaalicocktail

Noora Shingler on Kuningaskuluttajan toimittaja, joka kiinnostui arjen kemikaaleista, tehtyään televisioon jutun terveyssiteiden sisältämistä aineista, mm. formaldehydistä. Kun kemikaaleihin liittyviä aiheita alkoi olla niin paljon, etteivät ne enää mahtuneet ohjelmaan, hän perusti blogin. Alkoi juttusarja, jolle ei ole loppua näkyvissä, sillä arkeemme tulee jatkuvasti uusia kemikaaleja.

Shingler muistuttaa kirjassaan Marjoja ja maskaraa, että emme tiedä kaikkia nykykemikaalien vaikutuksia. Hän ei väitä, että ympäristössämme olisi laittomia aineita, vaan myös turvalliseksi luokitellut aineet saattavat olla vaarallisia. Näin on ollut ennenkin, sillä DDT:tä käytettiin aikoinaan täishampoona eikä kukaan vielä viisi vuotta sitten puhunut aromivahventeista. Shingler ottaa mm. muovisissa tuttipulloissa käytetyn bisfenoli-A:n esimerkiksi kemikaalista, johon suhtautuminen on muuttunut nopeasti. Kun Shingler alkoi kirjoittaa kirjaansa, viranomaiset vakuuttivat hänelle, että kyse on täysin turvallisesta aineesta. Kirjan viimeistelyvaiheeseen mennessä oli saatu uutta tutkimustietoa ja kuumaan nesteeseen liukeneva bisfenoli-A muuttunut laittomaksi.

Altistumme kemikaaleille koko ajan. Shingler kuitenkin muistuttaa, että oma kemikaalicocktail on jokaisen henkilökohtainen valinta. Hän puhuu cocktailista, sillä aineet voivat yhdessä toimiessaan jopa kuusinkertaistaa toistensa vaikutuksen. Etenkin naisen valinnoista on seurauksia myös jälkipolville, sillä kemikaalialtistus raskauden aikana ja imetysvaiheessa vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen ja terveyteen. Tanskassa ympäristöministeriö suosittelee raskaana olevia välttämään turhia kosmetiikka-aineita tai pitämään niistä mahdollisuuksien mukaan paastoa. Sikiö altistuu ja varsinkin poikalasten osalta äidin kosmetiikka-altistuksella on merkitystä.

Kemikaalialtistus on heikentänyt sperman laatua. Shingler heittääkin, että sinkkunaisen, joka haluaa jälkikasvua, kannattaa katsoa mieluummin 70-luvun alussa syntyneitä kuin 80-luvun alussa syntyneitä, koska nuoremmat ikäluokat ovat sikiöaikanaan altistuneet edeltäjiään voimakkaammin.

Jos kosmetiikan ihmisille aiheuttamista haitoista puhutaan vähän, niin vielä vähemmän keskustellaan ympäristövaikutuksista. Shingler ottaa esimerkiksi aurinkorasvat, joita on tutkittu Ruotsissa. Tutkimuksessa mukana olleet 18 myydyintä merkkiä sisälsivät kaikki vähintään yhtä ympäristölle vaarallista kemikaalia. Shingler huomauttaa, etteivät tehtaat mieti ympäristöä, vaan sitä, mikä on ihmiselle vaarallista. Veteen liuenneet aurinkorasvojen kemikaalit mm. haalistuttavat koralleja.

Toisen esimerkin Shingler ottaa lääkemaailmasta. Pieni E-pilleri voi vaarantaa koko ekosysteemin, sillä vedenpuhdistusjärjestelmä ei poista sen sisältämän EE2-hormonin jäämiä riittävän hyvin. Veteen päätyessään EE2 lakkaa kyllä toimimasta, mutta kalojen rasvakudoksessa se aktivoituu uudestaan. Tämän seurauksena uroskaloista on paikoin tullut naarasmaisia ja kalojen lisääntyminen on vaarantunut.

Shingler painottaa kuluttajan vastuuta omista valinnoistaan. Asiat muuttuvat ja jokaisen on itse etsittävä turvallisimmat vaihtoehdot. Hyvin todennäköisesti arjessamme on aineita, jotka tulevaisuudessa kielletään sen takia, että niistä on haittaa terveydelle. Emme voi tietää, mitä ne ovat.

Vastuu on siirtynyt puhujalta kuulijalle

Animalian toiminnanjohtaja Kati Pullin mukaan lihan kulutus on 1950-luvun jälkeen kaksin- tai jopa kolminkertaistunut ja se on edelleen kasvussa mm. karppaustrendin johdosta. Nykyisin kulutettavat lihamäärät on mahdollista tuottaa vain teollisesti. Metsästettyä lihaa ei voisi kuluttaa tällaista määrää, sillä luonnosta loppuisivat eläimet.

Kun puhumme tuotantoeläimestä, olemme Pullin mukaan samalla määritelleet eläimen ainoaksi tarkoitukseksi tuottaa sellaista ruokaa, jota ihminen haluaa. Tuotanto maksimoidaan. Tilakoot ovat suurentuneet ja samalla tilat ovat myös erikoistuneet yhteen eläinlajiin ja yhteen tuotannon vaiheeseen. On porsitussikaloita, välikasvatussikaloita ja lihasikaloita. Sika ehtii siis kiertää useammalla eri tilalla ennen kuin päätyy teurastamoon tapettavaksi ja pakattavaksi.

Pulli näyttää eläinaktivistien ottaman kuvan emakosta kääntymisen estävässä häkissä. Emakolla on lapahaava ja se puree kalteria. Pullin mukaan kyse on laillisesta tilanteesta – vuonna 2013 laki muuttuu ja tällaista häkkiä saa sen jälkeen käyttää enää porsitusaikana. Pulli kuvaa emakon elämää: se on jatkuvasti tuotantovälineenä, sillä heti, kun porsaat on neljän viikon ikäisinä vieroitettu, se siemennetään uudelleen. Kalterin puremisen kaltainen stereotyyppinen käyttäytyminen saa hyvän olon hormoneja erittymään ja auttaa emakkoa kestämään ankeaa elämäänsä. Eläinaktivistien ottamat kuvat sikaloista ovat todellisuutta – eläinlääkärit voisivat jokaisella käynnillä kuvata vastaavaa materiaalia, jos haluaisivat.  

Eläinoikeuksien lisäksi lihantuotanto vaikuttaa ilmastonmuutokseen, vesistöjen rehevöitymiseen, metsien raivaamiseen ja veden kulutukseen. Lihaa voidaan sanoa käänteiseksi proteiinitehtaaksi. Keskimäärin 10 kg rehuproteiinia tuottaa kilon lihaa. Suurin osa rehusta kävisi myös ihmisravinnoksi tai ainakin pelloilla, joilla sitä tuotetaan, voitaisiin kasvattaa ruokaa ihmisille. Eläintuotannossa syntyy runsaasti kasvihuonekaasuja. FAO:n arvion mukaan hiilidioksidipäästöekvivalenteista 18 % syntyy eläintuotannossa. World Watchin mukaan oikea arvio on 51 % eli yli puolet kasvihuonekaasuista. Myös rehevöityminen johtuu pääasiassa eläintuotannosta, sillä noin 80 % pelloista tuottaa ravintoa tuotantoeläimille. Kiloon lihaa kuluu vettä 11 000 litraa. Maatalous aiheuttaa noin 93 % maapallon vesivarojen ehtymisestä.    

Eläintuotanto lobbaa ja markkinoi voimakkaasti. Tuotantojärjestöt saavat Suomen valtiolta ja EU:lta rahaa menekinedistämiskampanjoihin. Viranomaisilta ei eläinten tilanteeseen ole odotettavissa apua. Sekä tuottajat että viranomaiset väittävät, ettei lainsäädäntöä voi kiristää, koska muuten kuluttajat ostavat halpaa tuontilihaa. Vastuu on siis täysin kuluttajalla. Pulli toivookin, että jokainen ottaisi itse vastuuta valinnoistaan eikä pakenisi sitä.  

Pahin skenaario

Tilaisuuden lopuksi keskustelua vetänyt toimittaja Kalle Haatanen kysyy alustajilta, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua parinkymmenen vuoden aikana.

Jussi Viitala sanoo olevansa sen ikäinen, että ehtii alta pois, mutta on huolissaan lastensa ja lastenlastensa vuoksi. Hän sanoo, että vuonna 2050 tiedetään jo, selvisimmekö.

Noora Shingler kertoo olevansa huolissaan siitä, millaisiin terveydellisiin vaikutuksiin jälkipolvet joutuvat varautumaan.

Kati Pulli toteaa, että jos välinpitämättömyys nykyisestään vielä lisääntyy, eivät tulokset ole hyviä. Hän ei usko, että ihmiset muuttuisivat valveutuneemmiksi. ”Kaikenlaista pahaa on odotettavissa,” Pulli sanoo. ”Mutta on potentiaalia hyväänkin.”

KOMMENTTI:

Ympäristökatastrofeista keskusteltaessa nousee usein esiin vuosi 2050. Luonnonsuojelujärjestöt pohtivat apurahakonsulttiensa avulla kuumeisesti, miten luonnonvarojen kulutus saataisiin vuoteen 2050 mennessä kestävälle tasolle. Myös poliittiset päättäjät puhuvat mielellään vuodesta 2050, joka on sopivan etäällä ja johon tähtääminen ikään kuin antaa luvan olla kiinnittämättä huomiota nykyisen elämäntapamme kestämättömyyteen.

Samaan aikaan on yhä vahvempia näyttöjä siitä, että maapallo muuttuu jo ennen vuotta 2050 sietämättömäksi paikaksi elää. Jussi Viitala perehtyi ilmastonmuutoksen seurauksiin kirjoittaessaan kirjaansa Miten maailma loppuu. Hän kertoo, että happamoitumisen ja merivesien lämpenemisen seurauksena planktonlevien yhteyttäminen on vuodesta 1950 lähtien vähentynyt noin 40 %. Ennusteiden mukaan vuoteen 2050 mennessä valtamerten planktontuotanto on käytännössä pysähtynyt. Se tarkoittaa valaiden, merilintujen ja kalojen häviämistä.  Meille maalla eläville eläimille tuskin käy sen paremmin.

Viitala näkee vuoden 2050 hyvin eri tavalla kuin luonnonsuojelujärjestöt tai poliittiset päättäjät. Hänelle se ei ole vuosi, johon mennessä meidän tulisi vastata ilmastonmuutoksen aiheuttamaan haasteeseen, vaan vuosi, jolloin tiedämme, selvisimmekö siitä.