Hiski Salomaan elämä ja laulut

Oma  kotiseutuni on samoilla kulmilla kuin Hiski Salomaankin: eteläsavolaisen Kangasniemen kunnan kaakkoisissa kylissä. Kangasniemellä pidettiin yllä pitäjältä Ameriikkaan lähteneen kuplettilaulajan perintöä niin virallisesti kuin vanhempien kyläläisten muisteloissa ja  tarinoissa. Tästä johtuen en voi sanoa, milloin olisin tullut tietoiseksi miehestä nimeltä Hiski Salomaa tai hänen lauluistaan. Ne ovat vain olleet osa elämääni niin pitkään kuin saatan muistaa.

Oma henkilökohtainen suhteeni Hiskiin ja erityisesti hänen musiikkiinsa kehittyi vasta paljon myöhemmin,  aikuisena Helsingissä. Ehkä siinä oli jotain sellaista nuoren miehen juuriensa etsimistä. Musiikin kuuntelun myötä  heräsi halu tietää lisää ihmisestä niiden takana. Tämä oli yllättävän vaikeaa. Hiskistä liikkui kyllä kaikenlaisia anekdootteja ja huhuja, mutta niiden todenperäisyyttä oli vaikea arvioida. Kokonaiskuvan muodostaminen tämän siirtolaisen elämänvaiheista oli myös pitkälti mahdotonta.

Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen: Värssyjä sieltä ja täältä. Hiski Salomaan elämä ja laulut. Teos 2011. 397 s.

Nuoret kirjailijat Silja Pitkänen ja Ville-Juhani Sutinen ovat tehneet  kulttuurihistoriallisesti merkittävän työn käydessään käsiksi Hiski Salomaan tarinaan. Arkistoja penkomalla  ja haastattelemalla ihmisiä kahdella mantereella he  ovat onnistuneet kokoamaan uskottavan tuntuisen ja  aidosti kiinnostavan palapelin  Hiskin elämästä – ja  onnistuvat samalla kertomaan jotain yleisempää suomalaisten amerikansiirtolaisuudesta.

Hiski Salomaa (syntyjään Hiskias Möttö, 1891-1957) oli köyhän räätälin avioton poika, joka jo  nuorena miehenä suuntasi Yhdysvaltoihin ilmeisesti paremman elämän toivossa. Hän ei koskaan enää palannut pysyvästi Suomeen. Ammattitaitoisena käsityöläisenä hän ei kuulunut  siirtolaisista  vähäväkisimpiin,  vaan elätti itseään räätälinä Michiganissa, Minnesotassa, Chicagossa, New Yorkissa ja Rhode Islandilla. Erityisesti 20- ja 30-luvuilla hän oli myös tunnettu musikantti amerikansuomalaisten parissa ja esiintyi näiden haaleilla ympäri Yhdysvaltoja. Hän myös pääsi levyttämään jokusen laulunsa, mitä kautta hänen tuotantoaan on säilynyt jälkipolvillekin.

Hiskin levytetyissä kappaleissa on eräitä selkeän vasemmistolaisia lauluja, jotka ovat antaneet pontta tulkinnoille palavan punaisen aatteen miehestä – eräänlaisesta suomalaisten anarkistien esikuvasta. Pitkänen ja Sutinen osoittavat, että näin suoraviivainen kuva Hiskistä on liioittelua. Hän  kyllä kannatti nuorempana anarko-syndikalistisesti painottunutta työväenjärjestöä IWW:tä (Industrial  Workers of the World), mutta varsinkin vanhempana otti etäisyyttä politiikkaan. Pikemminkin hän saattoi olla yleinen maailmanparantaja ja pasifisti, joka tietyssä elämänvaiheessaan monien muiden suomalaisten kanssa toimi IWW:ssä. Hiskin aatteellisuuuteen liittyvänä kiinnostavan anekdoottina Pitkänen ja Sutinen mainitsevat, että  Hiski oli vaimonsa Ainin kanssa kasvissyöjä ainakin 30-luvulla.

Lukuisia muita vuosisadan alussa Yhdysvaltoihin lähteneitä siirtolaisia kiinnostavamman Hiskistä tekee tietysti hänen musiikkinsa. Suomessa hänet tunnetaan varmaankin parhaiten kappaleistaan Tiskarin polkka ja Lännen lokari (levytetty 1927 ja 1930).  Näistä varsinkin jälkimmäinen oli Hiskin läpimurtoteos kotimaassaan sotavuosina ja niiden jälkeen. Hiskin kappaleet ovat pitkälti suomalaisesta kansanmusiikin perinteestä ammentavia humoristisia kupletteja. Joukkoon mahtuu toki muutama vakavampikin laulu, kuten maailmanmatkaajan koti-ikävää kuvaava Taattoni Maja:

Taattoni maja oli matala ja pieni,
ja porrasta siin oli  kaksi,
kun läksin mä taattoni porraspuulta
tän maailman kulkijaksi.

Hiskin ei ilmeisesti koskaan kuulunut Yhdysvalloissa kaikkein suosituimpiin amerikansuomalaisiin viihdemuusikoihin, mutta kotimaassa hänen perintönsä on säilynyt vuosikymmeniä. Hänen merkityksestään kertonevat lukuiset uudelleenlevytykset niin kansanmuusikoiden kuin rokkareidenkin toimesta. Onpa viime vuosina  kiertänyt esiintymässä Hiskias Möttö ja Mojakka –niminen punkahtavaa kansanmusiikkia esittävä kokoonpano,  jonka ohjelmiston ytimen muodostavat Hiskin biisit.

Ehkä Hiskin suurin merkitys lopulta on kuitenkin siinä, miten hän osaltaan antaa kasvot historiaamme ja  kulttuuriimmekin suuresti vaikuttaneelle ilmiölle: amerikansiirtolaisuudelle. Hänen tarinansa  kautta  lukijalle avautuu  ikkuna niiden ihmisten maailmaan, jotka lähtivät usein maaseudulta tyystin toisenlaiseen  elinympäristöön valtameren toiselle puolen. Tuo uusi kotimaa ei  aina näyttänyt pelkästään ystävällisiä kasvojaan uusille tulokkaille, ja  haaveet usein  joutuivat kohtaamaan karut realiteetit. Ehkäpä meidän, joista  monien esivanhemmat lähtivät siirtolaisiksi laveamman leivän tai vapaampien olojen  toivossa, olisi hyvä muistaa tämä luku historiaamme kohdatessamme tänä päivänä omassa maassamme tänne uuden elämän toivossa kenties kaukaakin tulleita ihmisiä.