Pelkkiä hyviä uutisia. Suomen vihreä liiketoiminta saa uuden, yhteisen suunnan. Tekesin Green Growth Summit -tapahtumassa 6.6.2012 julkaistujen tutkimustulosten mukaan Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta vihreän liiketoiminnan kansainväliseksi menestyjäksi.
Tekesin toimeksiannosta Suomen vihreän kasvun mahdollisuuksia tutkineen Rotterdamin yliopiston professori Jan Rotmansin mukaan innovatiivisten ratkaisujen lisäksi tarvitaan yhteinen kansallinen visio siitä, mitä vihreällä kasvulla tavoitellaan.
Yhteinen kansallinen visio? Eikö Jan tiennyt, että fasismi on jo täällä? Pääministeri Jyrki Katainen ei olisi muuten Berliinissä saamassa Saksan liittokansleri Angela Merkeliltä kultaista Ludwig Erhard –talouspalkintoa huomattavista ansioista sosiaalisesti kestävän markkinatalouden kehittämisessä.
Palkinto luovutetaan 12.6.2012 Saksan politiikan ja talouden eliitin seminaarissa, jossa ovat esillä, sic!, kasvu- ja kilpailukykyasiat.

Mielestäni palkinto olisi pitänyt myöntää ministeri Jyri Häkämiehelle. Katainen on keksinyt sosiaalisesti kestävän pohjoismaisen markkinatalousmallin, joka kestää, ennen kuin räjähtää, mutta Häkämies sentään on ilmoittanut vastustajakseen koko kehitystä jarruttavan lainsäädännön. Vähän rajaa hei siinä, kuka on kuka!
Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän cleantech-ohjelman yhtenä kärkenä on lupauskampanja. Siinä ministeriöt ja ”muut toimijat” taantuvat lapsen asteelle ja ryhtyvät lupaamaan erilaisia tapoja edistää suomalaista ympäristöliiketoimintaa. Tähän mennessä kymmenen ministeriötä ja 30 ”muuta toimijaa” ovat antaneet lupauksensa.
Linkki ministeriön lupaussivulle ei toimi, mutta pääsemme sentään antamaan oman lupauksemme ja nauttimaan Rahapuusta. Nopean visuaalisen analyysin mukaan Rahapuu on kasvi, joka kasvaa kolikkokasassa.
Rahapuuta ympäröivät tekstit kertovat jotakin taantumisen asteesta.
”Luomme Suomeen yhteistyöllä ja rohkeilla ratkaisuilla uuden toimintatavan ja rakenteen, joka vauhdittaa suomalaisyrityksiä kestävään kasvuun ja uudistumiseen ympäristöliiketoiminnassa.”
"Rohkeilla ja älykkäillä ratkaisuilla Suomi cleantech-edelläkävijäksi."
Vähänkö rankkaa! Vähänkö suomalaista!

Turha kuvitella, että Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (KULTU) ei olisi mukana taantumistalkoissa pohtimalla, kuinka kulutuksen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä leikataan ja parannetaan samalla elämänlaatua, löydetään uusia mahdollisuuksia vihreälle taloudelle ja lisätään työpaikkojen määrää.
Normaali työryhmä olisi jäätynyt haasteen edessä. KULTU-työryhmä mietti asiaa kymmenen sekuntia ja jätti ympäristöministeri Ville Niinistölle ehdotuksen, jossa neuvotaan porrastamaan ajoneuvovero ohjaamaan entistä useampi autoilija hankkimaan vähäpäästöinen auto.
Vähänkö mielettömän sikanautahienoa! Minulla ei ole autoa, mutta haluan kyllä olla vihreissä kulutustalkoissa mukana. Missäköhän täällä Hevonperseessä on lähin autokauppa?
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti