Elinvoimaa metisen metsän elonkehästä

Maa ei kuulu ihmisille, vaan ihminen kuuluu maan elonkehään, yhteisriippuvuuden kosmiseen maitopyörään, elämänkaaren linnunrataan.

Myyttejä on käytetty kautta historian yhdistämään ja mobilisoimaan erilaisia ryhmiä. Kansalliseepokset ja pyhät kirjoitukset kuten Kalevala ovat toimineet myyttien kantajina ja ihanteiden ruumiillistumina, keskeisenä kulttuurisen omankuvan varantona.

Omalla ajallamme on selvä sosiaalinen tilaus ekomyyteille, sellaisille kasvatuksen ja valistuksen välineenä toimiville tarinoille, jotka edistäisivät niin miesten kuin naisten henkistä ja psykologista muutosta, sielun ja sydämen vallankumousta, ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämmän tulevaisuuden kompassina.

Sosiaalinen kosmologiamme — maa-ilmankuvamme — on kriisiytynyt, maapallomme rajat ovat tulleet vastaan ja niin puhtaiden vesiresurssien kuin energian pula uhkaa maailmanrauhaa. Vallan keskittämisen herruusjärjestelmät kommunismista kapitalismiin ovat epäonnistuneet rauhan, tasa-arvon ja yleisen hyvinvoinnin ideologioissaan mm. luonnon ja naisten dominoinnin tähden.

Teknokraattis-rationalistinen, yksipuolisesti tulos- ja tuottavuusvimmainen ihmisyyden malli vie, hoiva- tai huolenpitorationaalisuus vikisee. Koneiden keksimisestä ja hoitamisesta sekä ahneudesta palkitaan siinä missä ihmiskunnan synnyttämisestä, uusintamisesta ja hoivasta on muodostunut taloususkovaisten tehostamista vaativa ”tuottamaton rönsy” tai kuluerä. Tämä sapluuna kertautuu kaikilla tasoilla talouselämästä ihmistenvälisiin sekä ihmisen ja luonnon keskinäisiin ylivallan suhteisiin.

Vallitseva maa-ilmankuva on varastanut rauhan-, nais- ja ihmisoikeusliikkeiden keskeiset arvot – vapauden, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, oikeudet, kohtuuden, elinvoiman, jopa elinkaaren käsitteet, antaen niille usein täysin vastakkaiset merkitykset ja sisällöt. Kilpailu ja pudotuspelit, usko, että jokainen on oman onnensa seppä on tämän uskomuspaketin kova ydin. Aina näin ei ole ollut. Myyttinen menneisyys kertoo arvoista, jolloin yhteisvastuu sisälsi ajatuksen luonnon tasapainosta ja tulevien sukupolvien oikeuksista maapallon antimiin. Ne voidaan varmistaa vain ennakkoluulottomalla, syvällisellä asenne-, arvo- ja yhteiskuntapoliittisella suunnanmuutoksella.

Olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja jouduin muiden pienituloisten tavoin miettimään, voisiko eduskuntaan päästä muullakin kuin yritystuilla ja isolla rahalla, taulukaupoilla ja korruptiolla. Keksimme ajatuksen tilkkutyönäyttelystä, jonka sponsoriksi Oulun ympäristön kalevalaiset naiset lähtivätkin. Tein suomalaisia naishaltioita ja lahjataloutta kuvaavien tekstiilitöideni näyttelystä myyttisen ekokalenterin, jota nyt myyn kahdesta syystä. Tarvitsen tietenkin vaalirahaa, mutta samalla löysin oivan keinon levittää oman kulttuuriperimämme myyttistä ilosanomaa kansan pariin yli puoluerajojen.

Vihreä kapitalismi ja ympäristöteknologiat eivät riitä maa/ilman pelastamiseen, sillä eko- ja finanssikriisien taustalla vaikuttavat häiriintynyt, ihmisten ja luonnon keskinäisriippuvaisuutta kyseenalaistava arvojen jatkumo, luonnon ja vähemmistöjen hallinta, kaksinapainen, hierarkioihin perustuva valtajärjestelmä, rahan- ja yhtiövallan ennennäkemätön keskittyminen ja vastuuttomuus. Myytit ajattelevat meissä, ja siksi niitä pitää muuttaa psykologisena keinona muuttaa käsityksemme inhimillisyydestä ja ihmisyydestä yhteisvastuullisempaan suuntaan.

Degrowth — elämäntyylin hidastaminen ja lahjatalouteen siirtyminen motivoivat varsinkin nuoria nyt tarvittavaan syvämurrokseen. Emme tarvitse enää valloituksen, kilpailukyvyn, rajattoman talouskasvun ja kilpailun myyttejä tai naisten kohtelemista talouden puskureina, palkattomina tai matalapalkkaisina hoivatyön uhrautujina. Fasismissa ja natsismissa myyttejä on käytetty kansan manipuloimiseksi ja oman ryhmän valloitusideologioitten oikeuttamiseksi. Koska äärioikeisto on jälleen turvautumassa väkivallan mytologiaan, on sitäkin suurempi tarve valjastaa myyttinen mielikuvituksemme toisenlaisen, reilumman ja ylivallasta vapautetun maa-ilman rakentamiseksi. Ekomyytit tähtäävät tähän! Niissä vinosilmäjoukahaisia ei Timo Soinin mallin mukaan lauleta suohon vaan nostetaan sieltä yhteisvastuun hengessä!

Kalevalan nationalistis-patriarkaalisen tulkinnan aika on ohi. Nyt tarvitsemme omalle ajallamme ajankohtaisia loitsuja ja tarinoita, joiden avulla voisimme purkaa kaikenlaiset me-muut -asetelmat luonnollistavat lorut.  Myyttien vallankumous lähtee, kun alamme nostaa esiin rikkaasta perinteestämme elementtien ja metisen elinvoimamme monipuoliset hahmot, haltiat, jumaluudet suosimatta heteroseksuaalista ydinperhettä ja miesten ylivallan kertomuksia. Voidaan puhua naisten kulttuurin, ”naisväen”, myyttisestä riistosta, koska suomalaisen kansanrunouden kaanoniin ei juuri mahdu monia niistä naispuolisista haltioista ja jumalattarista, joita arkistomme ovat tulvillaan. Kalevalan naishahmot esiintyvät Kalevalassa marginaalissa, edustaen toiseutta ja toimien miesten toimintojen kehikkona. Naishahmot ovat joko neitsyitä tai huoria, äitejä ja miehet luusereita tai sankareita.

Naiset ja vieraitten etnisten ryhmien edustajat määritellään suhteessa valtaryhmään tai heidän vihollisikseen. Sankarilliset piirteet yhdistetään näin tarinan subjektiin, etelän mieheen, Kalevalaan, ja vihollisen  piirteet Pohjolaan, miestensyöjäkylän ja urhonupottajien myyttiseen Pohjolaan. Ekomyyteissä keskiössä ovat sen sijaan kaikkien keskinäinen yhteisriippuvaisuus, mukaan lukien ihmisten riippuvaisuuden luonnon antimista ja kosmisista voimista.

Tulen, ilman, veden ja maan elementit ja niiden haltiat ovat olleet muinaisissa kulttuureissa kunnioitettuja ja arvostettuja luonnonvoimien ruumiillistumia, eikä niitä siksi olisi voitu kuvitella otettavan yksityisomaisuudeksi tai henkilökohtaisen hyödyn resurssiksi. Elementit ovat elämän perusta: energia, vesi ja ilma, maa ja sen antimet kuuluvat kaikille.  Maahenkinen ekososiaalisesti kestävä asenne yhteisvarantoihimme esti niiden lyhytnäköisen hyödyntämisen.

Maahenkinen ekomytologia on oiva keino luoda uusia naiseuden ja miehisyyden, ihmisyyden, luontosuhteen malleja, palauttaa meille kaikille avoin, yksilöllinen ”luontomme”, maahenkinen menetetty sielumme ja kestävän kehityksen mukainen tulevaisuuden visio.

Kaarina Kailo:

• Kiiminkiläinen dosentti ja filosofian tohtori, kunnanvaltuutettu, tietokirjailija ja kulttuurin- ja naistutkimuksen asiantuntija.
• Yliopiston viroissa Kanadassa ja Suomessa. Väitellyt vertailevassa kirjallisuustieteessä Toronton yliopistossa v. l990. Valmistui Sveitsissä kirjallisuuden maisteriksi.
• Opettanut kulttuurintutkimusta, psykologiaa, kirjallisuutta, kieliä ja naistutkimusta.
• Jätti kesken vapaaoppilaan opinnot Ateneumissa. Käynyt taidekursseja Suomessa, Englannissa ja Kanadassa.
• Vaikuttaja kansainvälisissä, kansallisissa ja paikallisissa nais-, rauhan, ympäristö- ja globalisaatiokriittisissä sosiaalifoorumi-verkostoissa / kansalaisjärjestöissä.
• Jäsen rauhanomaisia yhteiskuntia ja lahjataloutta tutkivassa ja niistä tietoa levittävässä Feministit lahja- ja huolenpitotalouden puolesta -verkostossa, jonka puitteissa viimeisten kymmenen vuoden ajan yhteistapaamisia Intiassa, Afrikassa, Brasiliassa ja Euroopassa. Verkosto on levittänyt yhdessä saksalaisen Akademie Hagian kanssa tietoa kulttuurihistorian laiminlyömistä naisjumaluuksista.
• Tutkinut parikymmentä vuotta suomensukuisten pohjoisten naisten kansanrunoutta ja ekomyyttejä.
• Toimittanut Wo/men and Bears — the Gifts of Nature, Culture and Gender -antologian karhumyyteistä (Inanna Press, 2008).
• Asui Kanadassa vuosia cree-intiaaniyhteisössä.
• Julkaissut suuren määrän artikkeleita, tieteen popularisointia edustavia kirjoituksia, antologioita ja pamfletteja ajankohtaisista, väkivallan problematiikkaa, saunakulttuuria, alkuperäiskansoja, pohjoisuutta, luontosuhdetta, ekofeminismiä, tasa-arvoa, rauhaa, ihmisoikeuksia, ympäristökysymyksiä sekä hyvinvointivaltiota käsittelevistä aiheista.
• Kolumnisti.
• Ensimmäinen naistutkimuksen professori Oulun yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa.
• Keskittyy yhä Suomen Akatemian varttuneena tutkijana pohjoisten naiskirjailijoiden teoksiin väkivallasta ja eheytymisestä uusliberalismin pohjoisissa oloissa.
• www.kaarinakailo.net
• kaarina.kailo@gmail.com