Elonkehä.fi julkaisee oheisen kannanoton Ekovihreät ry:n pyynnöstä.
Talouskriisin avuksi tarvitaan pitkän tähtäimen näkemystä.
Yhteiskunnat ovat eläneet yli varojensa ja velkaantuneet. Muutaman vuosikymmenen aikana on totuttu siihen, että talouskasvu huolehtii veloista. Talouskasvua ovat luoneet väestönkasvu, tuottavuuden lisääntyminen ja ennen kaikkea halpa energia. Nyt olemme uudessa tilanteessa. Fossiilisen energian tuotantoa on rajoitettava sekä ympäristösyistä että energiavarojen ehtymisen vuoksi. - Ilman fossiilisen energian antamaa potkua talous on rakennettava uudelle pohjalle. Myös globaalissa väestönkasvussa on luonnon kantokyvyn raja tullut vastaan, muistuttaa Ekovihreät ry:n uusi puheenjohtaja Ari Jäntti.
Ailahteleva ja arvaamaton kasvuun perustuva talousjärjestelmä syö ihmisten turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia. Kasvun pysähtyessä osa ihmisistä menettää työpaikkansa, kun taas parhaiten tienaavat jatkavat omaisuuksiensa kasvattamista. Ekovihreät vaatii, että yksityisten kulutusmahdollisuuksien lisäämisen sijaan keskitytään luomaan yhteiskunta, jossa kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään: perustarpeiden tyydyttämiseen, yhteisöllisyyteen sekä elinvoimaisen ympäristön ja terveen luontosuhteen säilyttämiseen. Tutkijat ovat jo kehittäneet monia erilaisia hyvinvointimittareita, joilla voidaan mitata yhteiskunnan tilaa pelkän bruttokansantuotteen sijaan.
Taantuma iskee kovimmin niihin, joilla on velkaa ja jotka ovat jo ennestään köyhiä. Mainoskoneisto on ajanut ihmiset kulutuskierteeseen. Jos mainontaan kuluvista voimavaroista edes osa käytettäisiin toisin, ihmisiä voitaisiin kannustaa etsimään hyvinvointia kestävämmillä tavoilla. Lisäksi finanssisektorin sääntelyä ja valvontaa on parannettava. Ei ole oikein, että kun keinottelu epäonnistuu, maksu sysätään kansalle ja ympäristölle. Ihminen on muokannut maapalloa voimakeinoin, mutta nyt olisi aika käyttää älyä voiman sijaan ja sovittaa rahatalous luonnon sietokyvyn rajoihin.
Lisätietoja:
Ari Jäntti, Ekovihreät ry, puheenjohtaja, p. 040 774 1983
Kaisa Västilä, Ekovihreät ry, sihteeri, p. 050 3655 090
Ekovihreät ry. on ympäristöasioita painottavien vihreiden oma järjestö. Pyrimme vaikuttamaan poliittiseen päätöksentekoon siten, että päätökset ovat kestäviä myös pitkällä aikavälillä: luonnon monimuotoisuus turvataan, luonnonvaroja ei käytetä yli niiden uusiutumisvauhdin ja ihmisen toiminta ei kuormita ympäristöä yli sen kestokyvyn.
Ekovihreät käsitteli talousaiheita seminaarissaan ”Kestävä talousjärjestelmä?”, joka järjestettiin Tampereella 18.2. Samalla valittiin yhdistykselle uusi hallitus, jonka puheenjohtajaksi tuli FT, biologi Ari Jäntti Laukaasta. Varapuheenjohtajaksi valittiin DI, fyysikko Piia J. Häkkinen Helsingistä; sihteeriksi vesitekniikan DI Kaisa Västilä Helsingistä ja rahastonhoitajaksi yrittäjä Helge Örn Espoosta. Muut hallituslaiset ovat YM, psykologi, webdesigner Keijo Luoto Turusta; VM, ympäristöhistorioitsija Sirpa Rautiainen Hämeenlinnasta; maanviljelijä Martti Lunden Juupajoelta ja luokanopettaja Esa Mäkinen Sipoosta.
Kommentit
poisoppia ja oppia
Ihmiset voivat kylmässä suomessakin elää vähän kuluttaen, mutta mainosten lisäksi elämäntapa on muuttunut mainostuksen ja muodin lisäksi kaavoituksen ja muun ohjauksen toimesta omavaraisuuden ja halvalla pääsemisen sijaan kuluttavaan ja rahataloudesta riippuvaan elämistapaan. Kulutukseen on keskivertoihmisellä omien taipumusten lisäksi vetämässä kuviteltu tai todellinen toisten arvostuksen tavoittelu varakkuudella ja sen näyttämisellä.
Mainitussa seminaarissa minun ymmärrykseen ei jäänyt "kestävää talousjärjestelmää". Nykyisen kestämättömyyttä tosin esitettiin ansiokkaastikin.
Tarvittava muutos edellyttää suurta mielen muutosta, vanhojen itsestäänselvyyksien poisoppimista ja uusien oppimista. Tämän muutoksen puuttuminen saattoi olla osasyynä Venäjän lokakuun vallankumouksen vaipumiseen reaalisosialismiksi. Median tulee muuttaa propagandansa valistavaksi. Jos on demokratia, kansan on haluttava kestävää elämänmuotoa eikä poliitikot saa vastuuttomien finassirikollisten käskyläisinä vastustaa kansan tahtoa vaan julkisen vallan on edettävä liikkumavaransa uuden edistyksen puoleisessa reunassa.
Yrittäjien pitää lopettaa voiton ja kasvun itseisarvoinen yrittäminen ja suuntautua tuottamaan tarvittavia tuotteita edullisesti. Uusiin investoihin on kerättävä pääomaa mieluummin alvilla kuin yritysten voittojen mahdollisella sijoituksella kansan tarpeisiin.
EU on yhtä tiheään asuttu kuin Kiina, Suomessakin on syytä yhden lapsen politiikkaan eikä väestönkasvun tavoittelemiseen. Kuitenkin lapsia on synnyttävä.
Meidän metsämme ovat yhtä hyvin suojelun arvoisia kuin muiden trooppiset sademetsät hiilen varastoina ja lajien elinympäristöinä. (Metsät ja puut voivat lisääntyä myös istuttamatta.)
Ei kestävämpää vaan kestävää suositellen
Kirjoita uusi kommentti