”Ihanko vapaaehtoisesti haluat tukea häkkikanaloita..?”

Tapasin ekoyrittäjä, kasvisruoka-, jooga- ja meditaatio-opettaja Piri Aarnikon aurinkoisena syyslauantaina hänen kotonaan idyllisessä maalaismiljöössä Porvoossa. Piri on tehnyt elämässään valintoja, joiden kautta hänen ulkoinen ja sisäinen elämänsä ovat lähentyneet toisiaan. Muutos on vaatinut rohkeutta jättää turvattu toimeentulo ja ennen kaikkea uskallusta elää todeksi se, miten hän sisällään tuntee asiat oikeiksi.

Valmistuttuaan kotitalousopettajaksi Piri työskenteli 18 vuotta ison kaupan keskusliikkeessä. Työtehtävät vaihtuivat vuosien kuluessa koulutuksesta ja ruokakirjojen teosta lopulta yrityksen ympäristövastaavaksi. Yrityksen ympäristöohjelman puitteissa Piri piti yhteyttä kansalais- ja ympäristöjärjestöihin. Noina vuosina hän koki ekologisen heräämisen, vaikka tosiasiassa tietynlainen ekologisuus on kulkenut Pirin mukana lapsuudesta saakka. Pirin kotona ruoka kasvatettiin ja vaatteet valmistettiin itse. Luonnon ja sen antimien kunnioitus on lapsuudenkodin perua.

Kaupan keskusliikkeessä työskennellessään Piri huomasi, että ympäristöasioiden eteen kauppa olisi voinut tehdä paljon enemmän, muttei kuitenkaan tehnyt.

– Markkinointi-ihmiset näkivät ympäristöohjelman ja ekologiset kysymykset enemmänkin trendinä, eivätkä tuntuneet olevan aidosti läsnä näiden asioiden kanssa.

Ympäristötietoiset kuluttajat nähtiin marginaalikohderyhmänä. Pirille ei riittänyt, että kierrätyskassit saatiin kassojen päätyyn. Hän turhautui kaupan hitaaseen muutokseen ympäristöasioiden puolesta.

Piri Aarnikko asuu lähes sata vuotta sitten rakennetussa talossa. (Kuva: Satu Bäckmand)Piri Aarnikko asuu lähes sata vuotta sitten rakennetussa talossa. (Kuva: Satu Bäckmand)

Piri oli pitkään miettinyt oman ekokaupan avaamista. Hän halusi nähdä, miten ekoajatus toteutuu  pienessä mittakaavassa. Pitkän etsinnän jälkeen Porvoon vanhasta kaupungista löytyi sopiva liiketila, jossa Pirin unelma toteutui. Ekokauppa Oravanpesä oli Pirille kuin toinen lapsi, jota hän hoiti tunteja laskematta ja täydellä sydämellä. Oravanpesän avaamisen aikoihin Pirin elämä alkoi muuttua myös toisella tavalla, kun hänen elämäänsä astui jooga. Hän suoritti kaupan pidon ohessa joogaohjaajakoulutuksen. Joitakin vuosia myöhemmin hän valmistui USA:ssa jooga- ja meditaatio-opettajaksi.

Hyvä elämä – mitä se voisi olla?

Reilussa kymmenessä vuodessa ihmiset ovat tulleet entistä tietoisemmiksi ympäristöasioista ja kaupoissakin ollaan enenevässä määrin huomioitu tiedostavat kuluttajat. Piri uskoo, että nyt kun isot yritykset ovat kirjanneet ekologiset ja eettiset kysymykset omiin ohjelmiinsa, sekin puoli alkaa pikkuhiljaa edistyä. Tosin raha ajaa vielä turhan usein eettisyyden edelle, ja tämä jopa sallitaan lainsäädännön turvin. Kuluttajat voivat kyllä nopeuttaa eettisyyden lisääntymistä omalla ostokäyttäytymisellään. Jokainen on vastuussa omista valinnoistaan, mutta ei ole ollenkaan huono juttu, jos joskus herättää ajatuksia markettiasiakkaissa vaikkapa ruokaostosten lomassa. Piri on sille päälle sattuessaan kysynyt tuntemattomiltakin ihmisiltä, että ihanko vapaaehtoisesti haluat tukea häkkikanaloita ostamalla kyseisen tuotteen, kun vähän enemmän maksava viereinen munakenno olisi eettisesti parempi vaihtoehto. Kukaan ei vielä ole suuttunut hymyillen esitetyistä kysymyksistä.

Piri noudattaa joogista elämäntapaa, johon kuuluu asanoiden harjoittaminen, kasvisruokavalio ja meditaatio. Joogisessa elämäntavassa eettisyys ja ekologisuus ovat keskeisellä sijalla. Piri ymmärtää eettisyyden toiminnaksi, jossa otetaan vastuu muista ihmisistä, eläimistä ja kaikesta elollisesta. Ajatuksilla, sanoilla sekä teoilla tulisi pyrkiä eettiseen elämään. Epäeettisyyttä puolestaan edustaa esimerkiksi eläintehtaat, joiksi Piri kutsuu tehosikaloita ja –kanaloita. Pahimman laatuista epäeettistä toimintaa on luonnonvarojen riiston ohella ihmisten riisto, joka näkyy mm. kansainvälisten vaatefirmojen valmistus- ja tuotantopuolella. Piri ostaa suurimman osan vaatteistaan kirpputoreilta, mutta poiketessaan vaateliikkeissä hän marssii suoraan myyjän luokse ja kysyy, onko kaupassa myynnissä luomupuuvillasta valmistettuja vaatteita. Tätä nykyä luomupuuvillatuotteet eivät ole enää mikään harvinaisuus isoissakaan kauppaketjuissa.

Mitä Piri itse ajattelee hyvästä elämästä?

– On tärkeää, että ihminen uskaltaa ja voi toteuttaa itseään kokonaisena, oman kapasiteettinsa mukaan ja toisia loukkaamatta niin ihmissuhteissa kuin työssä ja harrastuksissa. Parisuhteessa ja perheessä elävät joutuvat usein punnitsemaan, mikä on tervettä itsekkyyttä ja milloin taas on kyse uhrautumisesta toisen henkilön näköisen elämän puolesta. Yhteisössä kuten perheessä eläminen vaatii kompromissien tekoa, ja sitä varten on pystyttävä käymään keskusteluja hyvässä hengessä.

Eettisistä ja ekologisista ajatuksista elämäntavaksi

Useimmilla meillä on ekologisia ja eettisiä ajatuksia – mutta miten niistä tulisi elämäntapa? Se, että ajatuksista tulee elämäntapa, voi vaatia pitkän prosessin yksilön kohdalla. Pirin mukaan ekologisuudessa on kyse koko elämän kattavasta näkökulmasta. Merkityksellistä yksilön kannalta on valinnat, joita hän tekee päivittäisessä elämässä – miten asua, syödä, pukeutua ja liikkua siten, että mahdollisimman vähän kuluttaisi raaka-aineita ja vahingoittaisi ympäristöä sekä eläimiä. Tärkeä on myös tutustua samanhenkisiin ihmisiin, joista saa tukea ja voimia omissa pyrkimyksissä kohti eettisempää ja ekologisempaa elämää. Tietoa näistä asioista on saatavana runsaasti.

Syksyn väriloistoa Pirin pihassa. (Kuva: Satu Bäckmand)Syksyn väriloistoa Pirin pihassa. (Kuva: Satu Bäckmand)

Entä jos ihminen on osittain eettinen tai osittain ekologinen? Piri sanoo itse olevansa kehitysprosessissaan kesken. Koko ajan tulee uutta tietoa ja eteenpäin voi mennä vain omien voimavarojensa mukaan. Ketään ei pitäisi ryhtyä tuomitsemaan osittaisuuden vuoksi, sillä jokaisella on oma elämäntilanne ja kehitysrytmi. Eettisiä ja ekologisia ajatuksia on tärkeää viedä eteenpäin ja monissa eri yhteyksissä. Jooga on auttanut Piriä kuuntelemaan omaa sisintään ja elämään eettisemmin sekä ekologisemmin. Vuosien kuluessa Pirille on tullut entistä tärkeämmäksi luopua materiasta. Piri on luopunut myös ekokauppa Oravanpesästä, jota hän kehitti ja piti yli yhdeksän vuotta. Uusin haave toteutui, kun hän yhdessä kolmen muun naisen kanssa avasi Porvooseen ekologisen hyvän olon talon, Fredrikan Lähteen. Nykyisin Piri järjestää kasvisruokakursseja sekä jooga- ja meditaatio-ohjausta. Myös luontaishoidot ja luomukasvisruoka sekä ekotuotteet ovat olennainen osa Fredrikan Lähteen toimintaa.

Viime vuosien aikana jooga on tullut suosituksi, heräämistä on tapahtunut ruohonjuuritasolla. Piri on huomannut, että nuorten keskuudessa löytyy hyvinkin valveutuneita ja tiedostavia ihmisiä, minkä vuoksi hän uskoo, että ihmiskunnalla on vielä toivoa paremmasta. Kun yhteiskunnan johtotasoille pääsee henkilöitä, joille myös henkiset arvot ovat tärkeitä, niin isotkin muutokset ovat mahdollisia.

”Look always the brightside” – on Pirin motto ja samalla myös päivittäinen harjoitus. Epäkohdat tulee huomioida ja pyrkiä korjaamaan, mutta me kaikki tarvitsemme energiaa, jota myönteinen ajattelu tuo huomaamatta mukanaan.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
Fill in the blank