Ensimmäinen uudistunut Elonkehä on vihdoin ilmestynyt. Toimitus pahoittelee viivästystä ja kiittää lukijoita kärsivällisyydestä ja tekijöitä työpanoksesta.
Lauantaina 8.12.2012 kokoontunut Elonkehä ry:n hallitus teki lehdessä perusteellisia muutoksia. Painetun lehden koko, ilmestymistiheys sekä vastaava päätoimittaja vaihtuvat.
Henkiin herännyt Megafoni.org kutsuu valtakunnan radikaalit ja toisinajattelijat Kuokkavierasbileisiin presidentinlinnan edustalle 6.12. Alla toimintakustu.
Samaan aikaan kun päättäjät kokoontuvat Qatarin Dohaan YK:n ilmastoneuvotteluihin, kansalaisyhteiskunta kokoontuu Suomen Helsinkiin Ilmastotoimintapäiville.
Maaseudun Sivistysliiton ja Maahenki-kustantamon Iso Siika -kirjoituskilpailussa on aihepiirinä kalastus ja kalastamiseen liittyvät perinteet ja elämäntapa.
Eläimillä on useimmille meistä tärkeä rooli arjessamme. Yksi tapa konkretisoituu niitä pidettäessä koti/harraste-eläiminä tai vaikkapa luonnonvaraisia eläimiä autettaessa.
Rakennusperinteen Ystävät ry on tehnyt useita perinnerakennuksiin liittyviä julkaisuja alkaen tervan poltosta vaikkapa nyt arvosteltavaan artikkelikokoelmaan.
Maanmies-lehti vuodelta 1878: "Niiden monien etujen toteennäyttäminen, joita semmoiset rakennukset tarjoavat, lienee tätä nykyä tarpeetonta, koska savirakennuksia jo useammin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa on rakennettu
Kirjoitin pari vuotta sitten, että Tommi Uschanovin yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä kertovasta Suuri kaalihuijaus –kirjasta tulee väistämättä mieleen John Allen PauloksenNumerotaidottomuus.
Kuinka pitäisi suhtautua julkisuudessa enemmän kuin mielellään paistattelevaan avaruustieteen professoriin, jolle luomuviljely on humpuukia, geeniteknologia ihmiskunnan pelastus?
JOUKO KÄMÄRÄINEN: Tähtitieteen professori Esko Valtaoja, mielestänne luomuun liittyy "pseudouskonnollisia ajatuksia, joissa luonto kohotetaan mystiseen asemaan” (HS 12.1.2012).