Valheiden sumuverho ja Libyan joukkoraiskaus

Joukkotuhoaseita ja sinappikaasua. Kuulostaako tutulta? Aivan. Näin puhuttiin myös Saddam Husseinin kohdalla kahdeksan vuotta sitten ennen Irakin sotaa. Seuraavaksi kuulemme kai miten Gaddafi on henkilökohtaisesti kuristanut vauvoja. Gaddafista, joka vielä jokin aika sitten oli ’hyvä jätkä’ – kuten Saddam Hussein 1990-luvulle asti – on nyt maalattu uusi Hitler.

Mitä Libyassa oikeastaan tapahtuu? Se on jäänyt suurelle yleisölle täysin hämäräksi, sillä valtamedia ei ole kiinnostunut kertomaan konfliktin taustoja vaan antanut palstatilansa ”kansainvälisen yhteisön” (=USA ja sen alusmaat Suomi mukaan lukien) propagandakampanjan käyttöön. Myös Suomen presidentti puhuu oikeutetusta sodasta joukkomurhien estämiseksi. Valehteleeko hän tietoisesti vai onko myös hänet johdettu harhaan?

Varmaa alun perin oli se, että Libyan tapahtumat eivät ole samantapaisen prosessin seurausta kuin Egyptissä ja Tunisiassa. Maa on vauras, sen henkeä kohti laskettu kansantulo on noin viisinkertainen Egyptiin verrattuna. Maassa oli myös Afrikan alhaisin lapsikuolleisuus, korkein odotettavissa oleva elinikä, ilmainen koulutus ja ilmainen terveydenhoito. Monet muutkin elämisen tasoa mittaavat indikaattorit ovat verrattavissa Euroopan hyvinvointivaltioihin, mm. tavallisellakin duunarilla on varaa ostaa auto ja ennen kaikkea bensa on halpaa.

Kuten uutisista on selvinnyt, maassa on ollut myös kymmeniä tuhansia vierastyöläisiä eikä niitä olisi, ellei maa olisi vauras. Ja jos kansalla menee taloudellisesti hyvin, se ei yleensä kaipaa demokratiaa. Maan vaurauden lähde on öljy, ja siitä saatuja tuloja Gaddafi on jakanut myös kansalle. Tosin hän on ottanut hyvän osan myös itselleen ja hänen perustamansa riikinkukkovaltaistuin epäilemättä aiheuttaa oikeutettuakin kateutta.  

Koko kansa ei ehkä ole saanut samassa suhteessa sirkushuveja, sillä Gaddafin on sanottu suosineen joitakin kansanryhmiä toisten kustannuksella. Ja kun maa on yhä pitkälti heimo- ja klaaniyhteiskunta, tästä saattaa seurata ongelmia.

Eräs sosiaalinen ongelma maassa on, nimittäin korkea nuorisotyöttömyys. Nuoriso haluaa koulutustaan vastaavaa työtä eikä tehdä töitä, joita meillä joku saattaisi kutsua paskahommiksi. Osittain siksi maahan on tuotu vierastyöläisiä.

Benghazin kapina

 Kapinallisten päätukialue on Libyan itäinen osa ja erityisesti Benghazin kaupunki. Alue ei ole perinteisesti tunnettu demokratian kaipuusta vaan lähinnä kahdesta asiasta. Toinen on islamin äärisuuntien kannatus, josta vuonna 1993 seurasi Al-Qaidaa lähellä olevien piirien kapina. Siitä lähtien alueella on toiminut järjestön militantteja soluja, ja esimerkiksi Irakissa Al-Gaidan riveissä taistelevat libyalaiset ovat pääasiassa kotoisin itäisestä maakunnasta. Toinen asia, josta maakunta tunnetaan, on Afrikan ja Euroopan väliseen ihmiskauppaan erikoistunut mafia. Rikollisjärjestöt ovat korruptoineet paikallisen poliisin ja muita viranomaisia. Kaupunki on tunnettu myös rasistisista asenteista afrikkalaisia ja muita vierastyöläisiä kohtaan, ja nämä ovatkin vuosien mittaan joutuneet toistuvien ryöstelyjen ja pahoinpitelyjen kohteeksi.

Myös Benghazissa – kuten naapurimaissa – poliittinen liikehdintä alkoi turhautuneen nuorison protesteina. Ääriliikkeet ja rikollispiirit kuitenkin välittömästi havaitsivat tilaisuutensa tulleen ja hyökkäsivät ensimmäiseksi paikalliseen vankilaan vapauttaakseen siellä olleet aiemmasta kapinasta tuomitut toverinsa. Sen jälkeen he hyökkäsivät poliiseja, varuskuntia ja muita virastoja vastaan ja pian kuolleita poliiseja lojui pitkin katuja. Myös kaupungissa olleet tuhannet siirtotyöläiset joutuivat ryöstöjen kohteeksi ja monet surmattiin.

Eräs propagandan pääväittämä – jolla on perusteltu pommituksia – kuuluu, että siten estettään joukkoteurastukset. Gaddafi kuulemma jo lahtasi kansalaisiaan. Ensimmäinen valhe? Jos maassa todella olisi tapahtunut massateloituksia, olisi niistä tihkunut tietoja jo uloskin. Näinhän tapahtui kun Israel suoritti Gazan verilöylyn 2009. Silloin netissä liikkui kuvia surmatuista lapsista. Koska on oletettavaa, että libyalaisillakin on käytettävissään kameroita, olisi vastaavia kuvia vuotanut ulkomaillekin. Vaan ei ole. Kansanmurha on vakava syytös. Siitä pitää olla varma tieto, sillä maan ilmapommitukset ovat jo aiheuttaneet kymmeniä kuolonuhreja.

Gaddafin reagoinnissa väkivaltaan ei sinänsä ole mitään kummallista. Sellaista hallitusta, joka ei olisi pyrkinyt kukistamaan aseellista kapinaa, ei ole maailmassa ollut eikä tule. Se on myös kansainvälisten lakien mukaista toimintaa. Sen sijaan ”kansainvälinen yhteisö” on rikkonut lähes kaikkia mahdollisia kansainvälisiä lakeja vastaan.

Gaddafia ei voi pitää demokratia- ja ihmisoikeusluokan mallioppilaana. Mutta demokratian stressitestiä eivät läpäisisi niidenkään maiden johtajat, jotka Arabiliiton nimissä vaativat Libyan lentokieltoalueen muodostamista, puhumattakaan kymmenistä muista maailman maista, jotka nauttivat ”kansainvälisen yhteisön” täyttä luottamusta. Syytökset Gaddafin terroristiyhteyksistä saattavat osittain pitää paikkansa. Osittain ne ovat perusteettomia. Mitään todellista näyttöä ei ole esimerkiksi siitä, että hän olisi vastuussa Berliinissä sattuneesta pommi-iskusta, jonka seurauksena Reagan pommitti Tripolia. Myös syytökset, joiden mukaan Pan Amin 103 lento-onnettomuus olisi ollut libyalaisten turvallisuuspalvelun agenttien aiheuttama, ovat osoittautuneet perusteettomiksi. Gaddafi kuitenkin lopetti terroristien tukemisen jo 1980-luvulla ja on sittemmin toiminut lännen kanssa yhteistyössä Al-Qaidan verkostojen paljastamiseksi.

Miksi siis ”kansainvälisen yhteisön” äkkinäinen takinkäännös ja sotilaallinen interventio? Meneillään olevaa operaatiota voisi verrata joukkoraiskaukseen, johon jokainen Euroopan maa haluaa ottaa osaa. Myös Suomessa on piirejä, joiden kiima osallistua on ankara.

Hyökkäyksen syyt ovat muualla. Gaddafi on tehnyt syntiä, ja arabimaissa tapahtunut demokratialiikehdintä antoi oivan tekosyyn puuttua Libyan sisäisiin asioihin. Gaddafin suurin synti ”kansainvälisen yhteisön” arvomaailmassa on se, että hän kansallisti Libyan öljylähteet. Tilanne on suurten öljy-yhtiöiden omistajien kannalta kestämätön; Libyan öljytuloista noruu heidän taskuihinsa vain hippusia. Ja kun läntisten valtioiden päämiehet ovat maailman suuryhtiöiden juoksupoikia, on näiden tehtävä likainen työ öljyn saattamiseksi takaisin ”oikeille omistajille”.

Libyan synkkä tulevaisuus

Mikä on Libyan kohtalo? Sisällissota jatkuu epämääräiseen tulevaisuuteen kunnes ”kansainvälinen yhteisö” armeliaasti puuttuu asiaan ja lähettää maahan joukkoja. Pystytetään näennäisesti demokraattinen hallinto, joka käsittää Tripolin keskustan korttelit. Sitä pitävät yllä ulkomaiset turvallisuusjoukot. Myös öljykentille asetetaan miehitysjoukot, jotta öljy virtaa vapaasti. Tripolin ”vapaa” hallitus luovuttaa öljykentät länsimaisille öljy-yhtiöille.

Muitakin hyötyjä Libyan sodasta on. Sarkozy kohentaa asemiaan presidentinvaaleissa.  Cameronin gallupsuosio nousee ja kansalaiset unohtavat budjettileikkaukset. Obama paistattelee päivää suurena demokratian puolustajana. Myös muut kuin läntiset öljy-yhtiöt hyötyvät. Kun maa on pommitettu kivikauteen, voidaan aloittaa jälleenrakennustyöt. Länsimaiset yhtiöt saavat rahakkaita urakoita. Lasku maksetaan Libyan öljyrahoilla. Tripolin ulkopuolella paikalliset jatkavat klaanisotiaan. ”Sivistysmaiden” asukkaat voivat hokea ’siunaa ja varjeletta’ siitä, miksi noiden musulmaanien pitää koko ajan tapella keskenään. Mutta koska näin on, valkoista miestä tarvitaan yhä kantamaan raskasta taakkaa näiden villi-ihmisten keskuuteen aina ja ikuisesti. Tai ainakin niin kauan kuin öljyä riittää.