Syyrian kohtalonhetket

Viime viikkoina Syyria on joutunut kasvavan kansainvälisen huomion kohteeksi. Maahan kohdistuvat syytökset muistuttavat paljon alkuvuoden Libya-kampanjaa. Kaavaan kuuluu mm. maan presidentin Bashar Assadin demonisointi.

Muullakin tavoin asetelma muistuttaa Libyaa. Maassa lienee ollut rauhanomaisiakin demokratiamielenosoituksia, mutta merkittävintä roolia ovat näytelleet militantit salafistit, jotka tarttuivat heti aseisiin polttaen ja räjäyttäen valtion virastoja. Aseita he ovat saaneet ainakin Libanonista, Israelista, Irakista ja mahdollisesti Turkista Nato-maiden tuella. Kahakoissa on saanut surmansa myös noin 1500 poliisia ja sotilasta.

Maan arvostelijoihin on liittynyt myös Arabiliitto, joka vaatii Assadilta uudistuksia. Vaadetta voi pitää lähinnä vitsinä, sillä Arabiliiton maista yksikään ei ole demokraattinen oikeusvaltio. Lisäksi liiton johtava maa Saudi-Arabia miehittää Bahrainia tukahduttaakseen sen demokratialiikkeen.

Arabimaiden kannan taustalla on USA:n ja Euroopan maiden painostus; ne ymmärtävät että myös heidän kohtalonsa saattaa olla Afganistanin, Pakistanin, Irakin tai Libyan kohtalo. Arabiliiton vaatimus myös osoittaa sen, miten totaalinen valta Nato-mailla on tämän päivän maailmassa. Toistaiseksi, ennen talousromahdusta.

Naton pääsihteeri on kuitenkin lausunut että, ”humanitaarista interventioita” ei suoriteta Syyriaan. Tällä kertaa Rasmussen tosin saattaa puhua totta. Siihen kun ei ole varaa. Jo Libyan sota tuli tavattoman kalliiksi muutenkin rahapulassa oleville hallituksille. Varsinainen syy on kuitenkin muualla, pommituksia ei ehkä tarvita päämäärän saavuttamiseen.

Mutta mikä on tuo päämäärä? Miksi Syyria on niin hirveä maa, jonka hallinto tulee kaataa? Eihän siellä ole edes mainittavasti öljyä. Syitä Syyrian demonisointiin on kaksi. Ensinnäkin Syyria pitää suhteita Palestiinan Hamas -puolueeseen. Hamas sai palestiinalaisten mandaatin demokraattisissa vaaleissa. Jostain syystä demokratiaa rakastaville länsimaille ei palestiinalaisten demokratia kelpaa. Syyriassa on myös Venäjän sotilastukikohta. Suurempi rikos Syyrialle on kuitenkin se, että maa pitää ystävällisiä välejä Iraniin. Näin ollen Välimeri ei ole vielä täysin Naton sisämeri.

Mitä sitten tulee Bashar Assadin henkilöön, mikä on hänen hirviöhistoriansa? Hän valmistui aikaan lääkäriksi ja toimi ammatissa useita vuosia mm. Englannissa. Ilmeisesti hän ei ollut lainkaan kiinnostunut vallasta, mutta ”joutui” virkaansa isänsä jälkeen siksi, että tämän seuraajaksi suunniteltu velipoika sai surmansa. Voidaan tietysti arvostella tämän kaltaista perimysjärjestelmää, mutta sitä olisi pitänyt suorittaa silloin kun vallansiirtokin tapahtui. Sisällissodassa olevassa maassa on vaikea tehdä muutoksia. Basharia ei voi mitenkään verrata esimerkiksi Saddam Husseiniin eikä edes rock-tähden elkeitä omanneeseen Gaddafiin. Bashar on mm. rankaissut väkivaltaan syyllistyneitä poliiseja, antanut kansalaisoikeudet kurdeille sekä muullakin tavoin lisännyt kansalaisten vapauksia. Maa on myös vuosisatojen ajan ollut maa, jossa kristityt, druusit, juutalaiset ja muslimit eri lahkoineen ovat eläneet sovussa keskenään. Kapinalliset sen sijaan haluaisivat maasta puhtaan sunnimuslimimaan. 

Syyrian pommitusta ei siis tarvita Iranin saartamiseksi. Riittää, että maahan saadaan laajamittainen sisällissota.