Syömisestä

Esittelen tässä kirjoituksessani syömistäni, koska syöminen on minulle luontoyhteyden kokemista, jolloin se on oleellisin osa omaa arkeani. Yleensä laitan itselleni ruokaa ja ajattelen mielessäni ruoan kulkeutumisketjun luonnosta omalle lautaselleni. Jos hyväksyn kaikki tunteet, joita tuo kulkeutumisketjun ajattelu aiheuttaa minussa niin olen tasapainossa itseni kanssa. Voin kuvitella itseni nostamassa perunoita ja poimimassa omenia, joten olen sinut näiden ruokalajien syömisen kanssa. Kyse on kuitenkin viime kädessä siitä, haluanko hyväksyä tunteet, joita kyseessä olevan ruuan syöminen aiheuttaa. Ihminen voi syödä esimerkiksi kalaa, jos hän pystyy tappamaan kalan ja hyväksymään ne tunteet, joita tuo teko hänessä herättää.

Reaalikapitalismissa ihmisten väliset suhteet, ihmisten ja eläinten väliset suhteet sekä ihmisten ja luonnon väliset suhteet ovat arvoiltaan välineellisiä. Luonnon näkeminen välineellisenä johtaa siitä vieraantumiseen, sillä silloin kaikki on vaihdettavissa kunhan hinnasta sovitaan. Tällöin ainutlaatuinen hetki ainutlaatuisen luonnon kanssa jää kokematta. Lautasellamme oleva ruoka on peräisin luonnosta, joten ruuasta kiittäminen on sen itseisarvostamista. Ruuan tietoinen nauttiminen ei ole ruualla herkuttelua tai mässäilyä, vaan sen merkityksellistämistä. Ruuan syöminen on minulle pyhä toimitus, jossa koen luontoyhteyden vähintään tiedostamattani. Vaikka kuinka olisin muurannut itseni betonikuution sisään niin siltikin annan itselleni luonnosta tulevaa ravintoa.

Dyykkaaminen, marjastus, sienestys, luomuruokapiirit ja ruokaosuuskunnat ovat kaikki käytössäni olevia keinoja syömisen lisäksi luontoyhteyden kokemiseen. Toiset ovat rahattomia tapoja ja toiset eivät. Dyykkaaminen on oiva keino vähentää markkinatalouden aiheuttamia ekologisia haittoja, sillä se vähentää ostamisen tarvetta ja tätä kautta energian käytön tarvetta. Huomaan myös millaista jätettä vieraantuminen teettää. Marjastus ja sienestys ovat rahattomuuden lisäksi kouriintuntuvia esimerkkejä siitä, miten voin omin käsin kokea luonnon antimet. Luomuruokapiirit vähentävät välikäsiä ruuan ja minun välilläni. Ruokaosuuskunnat tarjoavat mahdollisuuden talkoisiin, joissa kädet voi upottaa multaan.

Villikasvien keräily ja omavaraiskasvattelu ovat myös lähellä luontoa. Viime kesänä tein paistinpannulla makoisaa ruokaa voikukan nupuista. Lisäksi kasvatin erilaisia salaatteja muovipulkassa omalla parvekkeellani. Syömiseen liittyy myös hyvin vahvasti yhteisöllisyys. Kutsun kavereitani luokseni laittamaan ruokaa. Yhteinen ruuanlaitto ja syöminen ovat yhteisöllisiä kosketuksia sekä luonnon että toisten ihmisten kanssa. Mitä enemmän teet ruokaa alusta asti itse tai porukalla niin sitä lähempänä luontoa olet. Kukkarokin kiittää samalla, kun jätät suojakaasuun pakatut elintarvikkeet kaupan hyllylle. Luontoyhteyden voi siis kokea päivittäin jokaisella aterialla, jonka suuhusi ymmärrät laittaa.

http://puunhalaaja.wordpress.com/