Rakentamisen jäljet ennen ja nyt
Aiemmin rakentaminen sovitettiin ympäristöön. Vielä 1970-luvulla kerrostalot saattoivat myötäillä kallion muotoja siten, että samassa talossa asuinkerrosten lukumäärä vaihteli maaston korkeuden mukaan.
Alla on kuva Vuosaaren Kallahdesta. Paikalla oli noin 100-vuotias huvila, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 2010. Maasto on purkutöiden jälkeen jo lähes palautunut.
|
|
|||
|
Tästä paloi noin satavuotias huvila vuonna 2010. Vuosaari, Kallahti. |
|
|
|
Nykyinen rakennustekniikka sen sijaan muuttaa maaston lopullisesti. Alla on kuva rakennustyömaalta Vuosaaren Meri-Rastilasta. Kun paikalle rakennettava rivitalo muutaman kymmenen vuoden kuluttua tulee elinkaarensa päähän, ei sen tieltä räjäytettyä kumpuilevaa kalliota pysty palauttamaan. Taustalla näkyy vuonna 2005 valmistunut asuintalo, jonka myyntivalttina oli "luonnonkaunis, kallioinen ympäristö".
|
|
|
Rakennustyömaa vuonna 2012. Vuosaari, Meri-Rastila. |
Kommentit
Mitä tulevaisuus toivoisi kaupunkien suunnittelulta?
Muutama asia liittyy kiinnostavasti toisiinsa: Ilmasto lämpenee, luonnosta katoaa monimuotoisuutta, monimuotoinen lähiluonto tukee ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.
Tulevaisuus kaiketi toivoisi, että rakentamista kehitettäisiin jälleen luontoa säästävään suuntaan. Muistelen kuulleeni, että tällaista olisi testattukin toisaalla (olikohan Ruotsissa).
Nykyrakentamisesta
Hanna-Leena Ylinen osuu kommentissaan nykyrakentamisen ja ympäristön suhteesta aivan asian ytimeen. Arkkitehtien nykysukupolvi samoin kuin kaupunkisuunnittelusta vastaavat viranomaiset ovat kadottaneet totaalisesti kosketuspinnan ympäristön ehdoilla tapahtuvaan rakentamiseen.
On sinänsä tragikoomista, että ensimmäiset aluerakentamisen synnyttämät lähiökokonaisuudet todellakin, vuosikymmenten vierittyä, sulautuvat maisemallisesti vähintäänkin tyydyttävästi omaan ympäristöönsä. On muistettava, että tuolloin niin suunnittelijoiden kuin gryndereidenkin aktiivisella sukupolvella oli vielä omakohtainen kosketuspinta agraariyhteiskuntaan, jossa rakennusten esteettisyys, funktionalisuus ja kestävyys olivat ratkaisevat mittarit.
Kerrosneliömetrien paisuttaminen, tonttien pienentäminen/muokkaaminen ja viimeisenä villityksenä taivaalle tähyävä, astronominen perspektiivi ovat kaikki raivanneet tiensä kaupunkisuunnittelun etulinjaan viimeisen 30 vuoden aikana.
Historiaperspektiivistä tarkasteltuna suomalainen rakennuskulttuuri tietysti ylipäänsä on varsin nuorta ja vailla perinteiden mukanaan tuomia yhtäältä velvoitteita ja toisaalta rasitteita. Suomen rakennetusta ympäristöstä vain noin 1 % on rakennettu ennen 1900-luvun alkua.
Toivottavaa olisi, että äärimmäisen kustannustehokkuuden dominoima rakentamiskulttuuri vaihtuisi ympäristöä ja myöskin laatua korostavaksi. Perspektiivin olisi syytä olla pidemmällä kuin rakennusyhtiön vuosineljännes tai kaupunkisuunnittelun, mahdollisesti jopa neljännesvuosisadan vastaava. Kuriositeettina edelliseen todettakoon, että esimerkiksi Jakomäen (1967 - 1969) rakennettujen talojen oletettiin kestävän reilut pari vuosikymmentä ja täyttävän tehtävänsä maaltamuutajien reservaattina, minkä jälkeen alue voidaan suunnitella uudelleen; toisin kävi.
Joka tapauksessa perusfakta, jonka Ylinen kirjoituksessaan esiin nosti, on juuri oikea. Kaupunkisuunnittelun ja rakennusarkitehtuurin polttopiste on suunnattava ympäristöä kunnioittavaan horisonttiin.
"Hehkulamppuhuijaus" rakennusliikkeiden tapaan
Kiitos Hannu Perttulalle kommentista. Kaupunkisuunnitteluun liittyy monia ongelmia, joista pahin on virkamiesten, poliitikkojen ja rakennuttajien väliset kytkökset, jotka ovat muuttuneet niin luonnollisiksi, etteivät järjestelmän sisällä olevat edes tunnista niitä. Olen törmännyt virkamiehiin ja päättäjiin, joiden mielestä "rakennusliikkeiden toive" on ilmeisesti täysin hyväksyttävä argumentti, koska he eivät ole epäröineet sitä käyttää.
Tällä hetkellä asuinrakentaminen paitsi pilaa ympäristön, myös tuottaa kestämättömiä asuinratkaisuja. En ole nähnyt elokuvaa "Hehkulamppuhuijaus", mutta tiedän sen idean. Hehkulampusta olisi ollut mahdollista tehdä kestävä, mutta silloin niitä ei olisi ollut mahdollista myydä lisää, joten lampussa on oltava heikko kohta. Sama koskee taloja: niitä ei ole rakenneta kestämään sukupolvelta toiselle, vaan niiden elinkaari on laskettavissa kymmenissä vuosissa. Olen asunut useita vuosia rakennustyömaiden liepeillä ja on ollut kiinnostavaa kuunnella rakennusmiesten keskusteluja rakennettavista kohteista. Moni asunto jäisi myymättä, jos potentiaaliset ostajat kiinteistövälittäjän sijaan kuuntelisivat näitä puheita.
"Vaaliraha-, lahjus- ja hyväveliskandaaleja yhdistää yksi asia: kaavoittaminen, rakentaminen sekä asunto- ja kiinteistökaupat. Kiinteistöala näyttää olevan lahjonnan ja rakenteellisen korruption koti," kirjoitti Tuomo Pietiläinen Helsingin Sanomissa 29.6.
Toivon, että aihe nousisi yhdeksi syksyn kunnallisvaalien teemoista.
Ympäristöriskit kasvavat - miten kehittää luontoselvityksiä?
Kun ilmasto yhä lämpenee ja monimuotoisuutta katoaa luonnosta, olisiko perusteltua, että luontokokonaisuuden heikkenevä tilanne otettaisiin huomioon, kun luontoselvitysten tekotapaa edelleen kehitetään? Olisiko esimerkiksi mahdollista kehittää toimintamalleja, joilla riskejä ja niiden toteutumisen todennäköisyyttä arvioitaisiin ja kuvattaisiin? Entä olisiko mahdollista kehittää toimintamalleja eri ratkaisuihin liittyvien positiivisten luontovaikutusten kuvaamiseen?
Ilmaston lämmetessä esimerkiksi lähiluonnon merkitys ihmisten hyvinvoinnille muuttuu. Miten kehittää tapoja tunnistaa ja kuvata tämän tapaisia muutoksia luontoselvityksissä?
maarakennuskoneet ja fossiilienergia
Ennenvanhaan rakentaminen sopeutui maanpinnan muotoihin, koska maanpinnan sopeuttamiseen oli vaikeaa koneiden, kuorma-autojen ja räjähdysaineiden puuttumisen takia. Kaavoittaminenkin olisi vaikeaa, jos maanpinnan muodot ja maaperän vaihtelu olisi otettava huomioon. Kaavoittaja on kuin aliupseeri: Pituusjärjestyksessä riviin järjesty!
Kauneimmat kaupunkinäkymät ovat muodostuneet ilman kaavoitusta.
kustannustehokkuus
Äärimmäinen kustannustehokkuus ei ole saanut aikaan halpoja asuntoja.
Näin on
Näinhän se on kuin Taito toteaa, ettei äärimmäisellä kustannustehokkuudella ole saatu aikaan halpoja asuntoja. Itse olen alkanut uskoa, että vaikka kaavoittajat ja päättäjät perustelevat ratkaisujaan kohtuuhintaisten asuntojen tarpeella, ei niihin todellisuudessa pyritä, vaan tarkoituksena on pikemminkin tuottaa pikavoittoja rakennusliikkeille.
Kirjoita uusi kommentti