Kohtuutta kohtuutalouspohdintaan

Liityin vuoden alussa isoon luonnonsuojelujärjestöön. Koska olen kiinnostunut degrowthista ja kohtuullisista elämäntavoista, päätin osallistua järjestön kestävän tuotannon ja kulutuksen ryhmään. Aiheeseen liittyvällä postituslistalla keskustelu on välillä ollut kiivasta. Eniten viestejä tulee jätteitä koskevista kysymyksistä. Olen oppinut esimerkiksi, että joillakin on kestävyyden nimissä tapana tiskata roskiaan. Jos listalla sen sijaan yrittää avata keskustelua autoilun haitoista, on lähes varmaa, että vastaukseksi on tarjolla vain hiljaisuutta. 

Keväällä listalla keskusteltiin tutkimuksesta, jonka mukaan miesten kulutustavat kuormittavat luontoa enemmän kuin naisten. Osallistuin itsekin keskusteluun lähettämällä viestin, jossa totesin, ettei eri sukupuolten kulutustapoja voi erottaa toisistaan. Osavastuu miesten kulutuksesta kuuluu naisille, koska he suosivat näyttävästi varojaan käyttäviä uroksia. En olisi osannut arvata, että listalla on niin paljon feministejä. Sähköpostini melkein täyttyi vihaisista henkilökohtaisista viesteistä, joissa todettiin, että me naiset emme tietenkään voi olla vastuussa miesten typeristä valinnoista. Yksi otti yhteyttä kertoakseen, että häntä ei ainakaan voi syyttää mistään maskuliinisuuteen liittyvästä, koska hän ei halua olla tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Ensimmäinen ryhmätapaaminen oli pian tämän keskustelun jälkeen ja pelkäsin telaketjufeministien käyvän kimppuuni. Turhaan, sillä aiheeseen ei enää palattu. Esittelykierros sen sijaan oli tuttuun tapaan kiusallinen. Vaikka oltiin luonnonsuojelujärjestön tiloissa ja aiheena kestävä tuotanto ja kulutus, halusivat useimmat vuorollaan luetella kaikki tutkintonsa, työpaikkansa ja saavutuksensa. Kohtuuttakin pohdittaessa on vaatimattomuus yleensä harvinaista.   

Voi tietysti olla, että olin väärässä paikassa. Ehkä kestävästä tuotannosta ja kulutuksesta keskusteltaessa painopiste on sittenkin kaiken jatkumisessa lähes ennallaan. Itse haluaisin kyseenalaistaa sekä kulutuksen että tuotannon. Minulle ei riitä, että turhaa tavaraa valmistetaan mahdollisimman materiaali- ja energiatehokkaasti – sitä ei pitäisi valmistaa lainkaan.

Melko pian ryhmässä oltiin kuitenkin olennaisen äärellä. Degrowth eli kohtuutalous valikoitui aiheeksi, jota haluttiin pohtia lisää ja sen pohtimiseksi oli tietysti saatava rahaa. Meitä oli kolme, jotka varovasti vingahdimme esitykselle, mutta eriäviä kantojamme ei kuunneltu. Viestejä oli ehditty vaihtaa taustalla ja toimintamalli oli selvillä. Kohtuuden nimissä oli päätetty hakea rahaa useammalta säätiöltä.

Vapaaehtoistyö näytti luonteensa – kyse ei ollutkaan talkoista, joissa pienestä saadaan yhteistyöllä suurta. Jos talouskasvun purkamisessa keskeisiksi toimijoiksi valikoituvat meriittejä ja CV-merkintöjä keräävät taloustieteen jatko-opiskelijat tai luonnonsuojelun liepeiltä toimeentuloa hakevat konsultit, tullaan samalla tahtomattakin kasvattaneeksi taloutta. Varsinkin, jos kohtuus nähdään vain yhtenä aiheena muitten joukossa.

Ville-Veikko Hirvelän neuvo: ”Älä kuluta merkityksiä!” on hyvä pitää mielessä myös niissä piireissä, joissa keskustellaan talouden kasvupakon purkamisesta.

Kohtuus olisi kiireesti saatava takaisin kohtuuteen.