Ville Niinistö ja Heidi Hautala pesivät tänään 1.3.2012 kätensä Talvivaaran uraanirikastamoluvasta äänestämällä muodollisesti sitä vastaan. Vihreät saivat jo viime keväänä Jyrki Kataiselta luvan äänestää vastaan. Kykypuolue Kataisen hallitusehdot kelpasivat vihreille ja jopa vasemmistolle.
Ville Niinistö lusmuili uraanirikastamosta kysyttäessä, ettei hän voi paljastaa äänestystaktiikkaa. Kuitenkin sain toista kautta tiedon, että Katainen sallii vihreiden äänestää vastaan ja silti säilyttää ministeripaikat.
Katainen kipeästi tarvitsee puisto-osastolaisensa. Surkeaa, mihin alennustilaan vihreät ovat joutuneet! Raukat eivät uskalla sanoa Kataiselle: Pidä kasvukiihkoinen puljusi! Kasvupakosta addiktoituneelle Kataiselle olisi oikein, jos vihreät ja vasemmisto jättäisivät hänet haromaan ilmaa.
Ville Niinistöstä huokuu kataismaista nousukkuutta. Omat pitävät häntä kilttinä, mutta merkillisesti hän osaa taktikoida kabineteissa. Uraanikaivoksen ylimpänä ympäristövalvojana hän toimittaa julkisuuteen lausuntojaan kestävästä kehityksestä, arvatenkin uraanikaivoksen ylimmän suojelijan Jyri Häkämiehen sanelemana. Niinistön korvantaukset ovat vielä märät, mutta nopeaoppisena hän pystyy kopioimaan Häkämiehen ja Kataisen taktiikat.
Heidi Hautalasta on vuosien varrella kouriutunut kovan luokan peluri. Hautala edistää Stora Enson omistajaohjaana ko. yhtiön veristä imperialismia Kiinassa. Hautala omistajaohjaajana sijoittelee veroeurojamme Talvivaaran uraanikaivokseen ja Fennovoiman ydinvoimalaan. Häpeällisesti hän vetää sellaisetkin vihreät mukaan likaiseen uraanipeliin, jota he eivät missään nimessä halua edistää. Tätä kautta Hautala vetää vihreät tahtomattaan mukaan myös globaaliin ydinasevehkeilyyn.
Vihreät ovat jopa alentuneet keskustelemaan Pyhäjoelle tulevan ydinjätteen loppusijoituspaikasta. Eikö lähtökohtana olekaan enää jyrkkä EI lisäydinvoimalle? Jos on, silloin ei alennuta kinaamaan ydinjätteestä. Kun ei tuoteta vaarallista atomivoimaa, ei synny ongelmallista ydinjätettäkään.
Iänikuinen tolkutus, että vihreät voivat vaikuttaa parhaiten hallituksen sisältä, tosiaan toteutuu. Vihreät vaikuttavat vain ja ainoastaan kasvupakkoisuuden itseään kiihdyttävään kierteeseen. Siihen huumaan päässeelle ei riitä enää pelkkä lainsäädäntötyö eduskunnassa. Hallitusvastuu ja ministerinvalat vastaavat kovaa huumetta, josta irtipääsyyn auttaa vain hallituksesta eroamisen ”kylmä kalkkuna”.
Kaisa Merenmies
Kommentit
Väärin vastustettu ?!! Anna mun kaikki kestää
Tuo "vihreät ulos hallituksesta" oli edellisten ydinvoimapäätösten aikaan kookomuksen ja Timo Soinin kampanja, jota osa taktikoivasta vasemmistosta tuki (ja tukee tässä blogissa näköjään edelleen, jos ei Kokoomuksen puolue toimistosta?). Vihreät äänestivät, toimivat, ja tulevat äänestämään oikeasti, ei muodollisesti näitä vastaan. Vihreillä ja muilla ydinvoiman vastustajilla ei ole enemmistöä hallituksessa, mutta he ovat kivi Kataisen, Häkämiehen ja Urpilaisen kengässä.
Vihreiden kanssa Talvivaara päätöstä vastusti neljä muuta ministeriä, ilmeisesti ainakin Vasemmisto näistä Kaisa ei ole kiinnostunut, vastivatko tyylillisesti oikein vai väärin? Ja eikö pitäisi olla erityisen kiinnostunut ketkä vastuuttomat ministerit kannattivat Talvivaaran vaarallista uraaniprojektia. Ja vastustaa heitä ja uraanivoima, ei sen vastustajia (ellei sitten ole Kokoomuksella töissä).
Talvivaaran asia ei ole hallitusohjelmassa ja vihreiden vastustus pännii Perää kumppaneita sekä TVO-puolue Kokoomusta, Atomi-Demareita, Ydinjäte-RKP:läisten Walinia suunnattomasti. Minusta on erinomaisen hyvä asia, että vihreät vastustavat ydinvoimaa ja uraanihankkeita hallituksessa. Muuten eivät tulisi edes uutisiin.
Mutta pitää uraanikaivoksia pitää vastustaa myös kadulla ja toreilla.
Talvivaaran ylimääräinen yhtiökokous taitaa olla 12.3. Fukushiman räjähdyspäivänä Helsingissä, pitäis saada porukkaa liikkeelle.
Sanot, että ydinjätteen loppusijoituksesta ei vihreät saisi keskustella. Tarkoitat, että vihreät eivät olisi mielestäsi saaneet vastustaa sitäkin hallituksessa. Eikö tässäkin asiassa olisi johdonmukaisempaa vastustaa Fennvoiman ydinjätteen pakkosijoituksen kannattajia. Jos Fennvoima ei pääse Onkaloon, niin se luvan perusteella kaatuu taloudellisesti mahdottomana. Niinistö (vihr) ja Arhinmäki (vas) äänestivät hallituksen talouspoliittisessa valiokunnassa tätä vastaan http://www.vihreat.fi/tiedotteet/vihreat-aanestivat-loppusijoituspaatost... Tässäkin asiassa taistelu jatkuu sekä ydinvoiman kannattajia, että sen vastustajien vastustajia (eli kannattajia) vastaan.
Loppusijoitusasiassa oikeasti ydinvoimaa vastustavien viholliset: Vastuuttomat Ydinjäteministerit? ovat(jos olivat paikalla):
Pääministeri Jyrki Katainen, puheenjohtaja (kok)
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sdp)
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd)
Puolustusministeri Stefan Wallin (rkp)
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok)
Työministeri Lauri Ihalainen (sdp)
Ilmeisesti ei mikään yllättävä päätös tältä porukalta? Muistetaan vaaleissa !
En ymmärrä
Mä en pysty ymmästämään, että miksi ihmeessä Vihreitä, jotka on kautta historian linjakkaasti vastustaneet ydinvoimaa ja uraanin louhintaa ym., syytetään siitä, mitä kokomus tekee.
Kirjoittaja ei taida ymmärtää minkälaiset vaikutusmahdollisuudet on oppositiossa vs. hallituksessa, eikä hän ymmärrä sitäkään, mitä valtinohjauksesta vastaava ministeri oikeasti tekee.
Tuossa oli taas monta riviä täysin epäjohdonmukaisia ja perustelemattomia väitteitä.
terppa
Vastustaa eli ei, vastuun
Vastustaa eli ei, vastuun ottaa kuitenkin, kun päättää pysyä päätöksen toimeensaattamisessa mukana -- tai ainakin pitäisi otaa vastuu.
Jos 10 ihmistä järjestää äänestyksen 1 ihmisen tappamisesta ja 2 vastustaa ajatusta, ovat ne 2 vastuussa siitä tappamisesta, jos eivät päätä lähteä pois vaan pysyvät kelkassa toimenpiteen ajan.
Kun kerta ne vaikutusmahdollisuudet hallituksessa ovat niin valtavan suuret, voisiko joku luetella ne aikaansaannokset, joita vihreät on saavuttanut näiden hallitusvuosien aikana?
edelliseltä hallituskaudelta
Tässä on asioita edelliseltä hallituskaudelta: http://www.vihreat.fi/hallitustie
Nykyinenkin hallitusohjelma olisi aivan erinäköinen ilman Vihreitä ja vasemmistoliittoa. Saatiin kirjaus ilmastolaista, opintotuen indeksiin sitominen, toimeentulotuen nosto (jos oikein muistan), ympäristöministeriö sai pidettyä rahansa, puolustusvoimien leikkaukset jne. jne.
Monella on sellainen kummallinen harhakäsitys, että kun vihreät ovat hallituksessa (10 kansanedustajaa), niin koko hallitusohjelma näyttäisi heti samalta kuin vihreiden poliittinen ohjelma ja että demarit ja kokoomus (86 kansanedustajaa) nätisti noudattelisivat sitä. ja jos näin ei käy niin ei pidä lähteä ollenkaan mukaan.
Jos kaikki ajattelisivat näin, niin koko maailma olisi jatkuvasti sotatilassa, koska kukaan ei ikinä suostuisi joustamaan mihinkään suuntaan.
Tuosta listasta hyvin käy
Tuosta listasta hyvin käy ilmi kyllä vihreiden poliittinen luonne. Myönnän kyllä, että jotain hyvänlaista puuhasteluakin siellä on ollut, mutta edelleen on syytä kysyä, mitä ne sellaiset mielipiteet ovat, joihin täytyy oikein lupa kysyä. Eli siis istua hallituksessa luvan kanssa äänestämässä vastaan. Lupa annetaan silloin, kun varmuudella tiedetään, että vastaansanomisella ei ole tuon taivaallista virkaa.
Olisi se kyllä kiva nähdä sekin -- kun aina siitä hallituksessa olemisen vaikuttamismahdollisuudesta kohkataan -- että minkälainen vaikutus olisi hallituksesta ulosmarssimisella omien periaatteiden tähden.
Maailma muuten on jatkuvasti sotatilassa.
On helppo äänestää joidenkin
On helppo äänestää joidenkin mieliksi, kun tietää ettei se vaikuta päätökseen eikä omaan asemaan.
Kirjoita uusi kommentti