Ekosofia elämänkatsomuksena

Esittelen tässä kirjoituksessani ekosofiaa henkilökohtaisena elämänkatsomuksenani. Filosofi Arne Naess kutsui ekosofiaksi ekologista viisautta asumisessa ja elämisessä, jolloin hän painotti ekosofian olevan henkilökohtaista siten, että erilaisia ekosofioita on niin paljon kuin on ekologisesti viisaitakin. Heidegger rinnasti asumisen ja olemisen samaan saksankieliseen alkusanaan, mutta metafyysisissä pohdinnoissaan hän tuli yhdistäneeksi olemisen myös tietoisuuteen. Ekosofia voidaan Naessin ja Heideggerin pohjalta ymmärtää ihmisen ulkopuolelle suuntautuvana viisautena olemisessa ja ihmisen sisäpuolelle suuntautuvana viisautena tietoisuudessa. Ekosofia on henkilökohtaisen elämänkatsomukseni muodostava viisaus, erotuksena kysyvästä viisauden rakastamisesta eli yleisestä filosofiasta.

Filosofi Tere Vadén rakentelee kestävää elämäntapaa kirjassaan Kaksijalkainen ympäristövallankumous, jossa merkityksellistä elämää esitellään alkuperäiskansaistumisen kautta. Tärkeässä osassa on sukupolvelta toiselle siirtyvä syntytieto, joka tiettyyn paikkaan ja yhteisöön sidottuna viisautena kertoo siitä, miten eletään ekologisesti kestävästi. Syntytieto tarvitsee henkistä itsenäisyyttä, henkisen ensisijaisuutta, jotta yhteisölliset tavat kantavat aineellistenkin muutosten ylitse. Kaksijalkaisuus ottaa huomioon nimensä mukaisesti sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden että ekologisen kestävyyden. Vallankumous ei tarkoita hallitsijoiden korvaamista toisilla hallitsijoilla, vaan vallan kumoamista eli hierarkioiden purkua. Alkuperäiskansaistuminen toteutuu paikallisten tapojen ja yhteisöllisten taitojen avulla ilman aseellista väliintuloa.

Vanha hermeettinen filosofia lausuu: "Niin kuin ylhäällä, niin alhaalla." Tämä voidaan ymmärtää myös sanonnaksi: "Niin kuin sisäpuolella, niin ulkopuolella." Yhteisössä vallitseva järjestys heijastelee ihmisten sisimmästä kumpuavia olosuhteita. Hallitsijat hallitsevat palvelijoita peloilla ja riippuvuuksilla, mutta rakkaus ja riippumattomuus eivät tarvitse muita ristin kantajia kuin itsensä. Rakastava ja henkisesti itsenäinen ihminen (tai yhteisö) ei tarvitse hallitsijoita ympärilleen. Ulkoisen minän hallinta sisäisen itsen sijaan heijastuu ulkopuolelle valtasuhteina, joissa hallitsijat tarvitsevat palvelijoita ja päinvastoin. Sen sijaan, että seuraisimme intuitiotamme eli itseämme, suuntamme odotuksemme ulkopuolelle josko muut kertoisivat meille mitä on hyvä elämä. Vapautuminen läsnäoloon ja luontoyhteyteen tapahtuu kuitenkin vain henkisyyden kautta.

Rakastavien ja henkisesti itsenäisten ihmisten yhteisössä olosuhteet muodostuvat sellaisiksi, että jokainen yhteisön jäsen voi kokea rakkautta, hyväksyntää, merkityksellisyyttä, puhdasta juomavettä, ruokaa ja suojaa. Muukin elonkehä kukoistaa tällaisen yhteisön läheisyydessä. Viettiensä (valta-, lisääntymis- ja jäljittelyvietti) kanssa tasapainossa eläminen on itsensä kanssa tasapainossa elämistä. Luontoyhteyden menettäminen on läsnäolon menettämistä, intuitionsa eli itsensä kadottamista, luonnosta vieraantumista. Toimiessaan intuitionsa mukaisesti yksilö löytää itsensä maailmankaikkeudesta, erityisesti läsnäolon ja luontoyhteyden merkityksessä. Oman ekosofiani mukaisesti meditoin, pysähdyn ja hiljennyn päivittäin. Laitan itselleni ruokaa ja ajattelen mielessäni ruoan kulkeutumisketjun luonnosta omalle lautaselleni. Kiitän siitä, mitä minulla on.

Länsimaista ajattelua vaivaa ratkaisukeskeisyys, jolloin itse oleminen unohtuu. Tämä johtaa suorittamiseen ja arvostelemiseen havaitsemisen sijaan. Haemme itsellemme hyväksyntää, jota ilman olemme elämässämme jääneet. Tiedän tämän omasta kokemuksestani, koska tyytymättömyys omaan elämääni on ollut syynä muutoksen vaatimiseen. Arvostelmista ja ratkaisemisesta luopuminen kuitenkin antaa meille olemiskeskeisyyden, tietoisuuden tilan, jossa havainnot ja kokemukset täyttävät meidät. Maailmanparantajien on vaikea päästää irti ajatuksesta, että ilmastonmuutosta tai köyhyyttä ei tarvitse poistaa. Hiilidioksidipäästöt ja kapitalismi loppuvat, kun kukaan ei yritä lopettaa niitä. Henkinen rikkinäisyytemme pitää yllä juuri niitä rakenteita, joita vastaan olemme taistelemassa. Henkilökohtaisen luontoyhteyten menettäminen synnyttää lajisukupuutot, eivät pahat kapitalistit tai kaupunkimaasturit. Antaudumme peloille sen sijaan, että eläisimme henkisesti eheätä ja vapaata elämää. Søren Kierkegaard on osuvasti todennut, että "elämä ei ole ongelma, joka pitäisi ratkaista, vaan todellisuus, joka on koettava."

Vuosien kuluttua luen lapsilleni Kaksijalkaista, sillä ihmisillä on toivoa. Toivoa kokea onnellisia hetkiä tänään, huomenna ja aina. Vadén ennustaa länsimaisen elämäntavan pikaista romahdusta öljyntuotannon huvetessa, mutta hän on maailmanalun eli toivon ennustaja, ei maailmanlopun eli epätoivon pappi. Länsimaisen elämäntavan päättyminen ei merkitse maailmanloppua, vaan uuden elämäntavan alkua. Lisääntyminen on omalla kohdallani ilman muuta selvää, sillä uusien sukupolvien ei tarvitse kamppailla hampaat irvessä hupenevien voittojen maailmassa, koska he syntyvät maailmaan, jossa öljy ei pidä yllä harhakuvitelmia ulkoisen minän olemassaolosta. Lapseni onnistuvat varmasti oman henkilökohtaisen ekosofiansa kehittämisessä, joten he antavat elämällään toivoa viisaudesta, joka on yhtä olemisen ja tietoisuuden kanssa.

http://puunhalaaja.wordpress.com/