Pohdin tässä kirjoituksessani syyllistämistä muutoksen esteenä. Väitän syyllistämisen pohjautuvan meissä kaikissa oleviin vietteihin.
Suomalainen yhteiskunta (=suomen kansa) on viimeisen viidentoista vuoden aikana ollut jatkuvan muutosterrorin kourissa.
Erittelen tässä kirjoituksessani omia toiminnan vaikuttimiani.
Tumma nainen seisoo yöllisen, itseään pienemmän, pylväillä varustetun talon edessä, kädet ristissä vatsan päällä, hiukset hulmuten.
Me Meri-Rastilan metsän puolustajat olemme lokakuusta 2011 lähtien pitäneet hiljaisia lyhtykulkueita vastalauseena metsän rakentamissuunnitelmille.
Noin! Sinne meni. Siementilaus meinaan. Pyörittelin Hyötykasviyhdistyksen siemenluetteloa pitkään ennen kuin tilasin. Siemenet vaikuttavat koko puutarhavuoteen.
Vaikeinta oli kuunnella toisten ihmisten mielipiteitä ja arvostelua.
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on perustellut hankettaan rakentaa Meri-Rastilan länsirannalle mm. ilmastonmuutoksella.
Presidentinvaalit lähestyvät. Vaalikeskustelua pukkaa ja kahvia kuluu jotta pysyisi hereillä niitä katsellessa. Keskustelua käydään, mutta vääristä asioista.
Vuoden 2011 turhakkeeksi on valittu vessapöntöstä alas vedettävä paperihylsy. Perusteluissa hylsyä kuvataan mm.
Olen tänään viimeistä päivää virallisesti Elonkehä-lehden toimittajana. Tulin lehteen maaliskuun lopussa ja tarkoitukseni oli olla pari kuukautta apuna.
Jokin aika sitten kohua aiheutti pörssimeklarin haastattelu, jossa tämä vakavalla naamalla sanoi, että hallitukset eivät päätä maailman asioista, vaan Goldman Sachs.
Liityin vuoden alussa isoon luonnonsuojelujärjestöön. Koska olen kiinnostunut degrowthista ja kohtuullisista elämäntavoista, päätin osallistua järjestön kestävän tuotannon ja kulutuksen ryhmään.
Pohdin tässä kirjoituksessani taitopankkia ja osallistumistaloutta mahdollisuuksina uuteen elämäntapaan.
Viime viikkoina Syyria on joutunut kasvavan kansainvälisen huomion kohteeksi. Maahan kohdistuvat syytökset muistuttavat paljon alkuvuoden Libya-kampanjaa. Kaavaan kuuluu mm.
Havaitsen ympärilläni "Yksityisalue - pääsy kielletty" -merkkejä, jotka viestivät yhteisen tilamme kaventumisesta, oman arkemme häviämisestä.
Vuonna 2008 kohistiin asfaltti-intiaaneista, jotka ilmastoa puolustaakseen tyhjensivät katumaastureiden renkaita ja jättivät viestin tuulilasin pyyhkimen alle.
Haaveilemme elämänmuutoksista, jotka toisivat aikaa ja harmoniaa. Usein jäämme jumiin tutulle mukavuusalueellemme ja unelmamme jäävät ajatuksen tasolle.
Kulunut metsästyskausi oli menestyksekäs ja kaatojen määrä runsas. Jo alkukausi lupasi hyvää.